Instrument Landing System

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Instrument Landing System (ILS) on ilmailun mittarilähestymisjärjestelmä, jonka avulla lentokoneet voivat lähestyä kiitotietä ilman näköhavaintoja lentokentästä. Se opastaa laskeutuvat lentokoneet tarkasti liukupolkua pitkin kiitotien kynnykselle, joissain tapauksissa myös kiitotietä pitkin.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ILS localizer illustration.svg

ILS koostuu kahdesta alijärjestelmästä, joista toinen opastaa sivu- ja toinen korkeussuuntaisesti. Laitteisto perustuu radiolähettimiin. 1970-luvulta alkaen on ollut myös mikroaaltotaajuuksilla toimivia mittarilähestymisjärjestelmiä (MLS, Microwave Landing System), mutta sotilaskäyttöä lukuun ottamatta ne eivät ole yleistyneet.

Suuntasäde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LLZ

Suuntasäde (localizer eli LLZ) opastaa lentokonetta sivusuunnassa. Yleensä suuntasäde on kiitotien suuntainen, mutta joskus, esimerkiksi tiheään asutulla kaupunkialueella, sen suunta voi poiketa kiitotiestä.

Liukupolku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GP

Järjestelmän toinen osa opastaa lentokoneita liukupolulla (glideslope eli GS). Yleensä liukupolun kaltevuus on 3°, mutta esimerkiksi vuoristoisilla alueilla saatetaan joutua käyttämään jyrkempää liukupolkua.

Etäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunta- ja liukusäteen lisäksi ILS:n yhteydessä on yleensä jonkinlainen etäisyydenmittausjärjestelmä.

Markkerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisesti tarkoitukseen on käytetty markereita (engl. marker), jotka ovat suoraan ylöspäin säteileviä radiomajakoita. Lentokoneen lentäessä markerin yli, vastaanottaa koneessa oleva vastaanotin markerin signaalin.

Markereita on sijoitettu lähestymislinjalle yleensä kaksi (keski- ja ulkomerkki), ja niiden avulla lentäjien on mahdollista tietää lentokoneen hetkellinen sijainti kiitotien kynnyksestä. ILS-järjestelmä mahdollistaa myös sisämerkin, mutta niitä on ollut hyvin harvoin käytössä, Suomessa ei lainkaan.

Esimerkiksi ilmailukartoissa käytetään markkereista lyhenteitä, ulkomerkki OM (engl. Outer Marker), keskimerkki MM (engl. Middle Marker) ja sisämerkin IM (engl. Inner Marker).

Markkerit käyttävät 75 MHz:n taajuutta. Vastaanotossa ne erottaa toisistaan modulaatiotaajuuden ja jatkuvan Morse-koodisarjan perusteella, OM 400 Hz viiva-viiva- jne., MM 1 300 Hz viiva-piste-viiva-piste- jne., IM 3 000 Hz piste-piste- jne.

OM ja MM on yleensä sijoitettu sisä- ja ulkolokaattoreiden (kts. NDB) yhteyteen, jos sellainen on käytössä.

DME[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin käytetään kuitenkin yhä enemmän liukusädeantennin yhteyteen sijoitettua DME-majakkaa, jonka avulla on mahdollista määrittää lentokoneen etäisyys jatkuvasti.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä ilmailuun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.