Institut für Sexualwissenschaft
Institut für Sexualwissenschaft oli Berliinissä vuosina 1919–1933 toiminut seksologian tutkimuslaitos. Instituutin perusti seksologi ja lääkäri Magnus Hirschfeld, joka toimi myös instituutin johtajana. Instituutti tutki etenkin seksuaalista suuntautumista ja transsukupuolisuutta ja oli alansa ensimmäinen tutkimuslaitos[1]. Instituutin toiminta päättyi, kun Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue nousi valtaan ja puoluetta tukeneet opiskelijat hyökkäsivät instituuttiin 6. toukokuuta 1933.
Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Magnus Hirschfeld ilmoitti aikomuksestaan perustaa seksologian instituutin alkuvuodesta 1918. Perustamisluvan saaminen viivästyi, mutta instituutti aloitti toimintansa heinäkuussa 1919. Hirschfeld käytti omia varojaan instituutin perustamiseen, ja sen toimintaa rahoitti Hirschfeldin nimeä kantanut säätiö. Instituutin toimipaikaksi Hirschfeld oli vuonna 1918 ostanut Hatzfeldin ruhtinassuvulle kuuluneen palatsin Berliinin Tiergarten-kaupunginosasta osoitteesta In der Zelten 10. Hirscfeld oli itse asunnut aiemmin samalla kadulla. Instituutti laajensi myöhemmin viereiseen rakennukseen.[2][3]
Instituutin toiminta oli monialaista. Instituutti teki tutkimusta ja opetusta lääketieteen, biologian, psykologian, psykiatrian etnologian ja antropologian aloilta. Se järjesti kursseja opiskelijoille ja lisäkoulutusta useiden alojen ammattilaisille. Lisäksi se julkaisi lehtiä ja järjesti julkisia luentoja.[4] Näihin kuuluivat muun muassa kahden viikon välein pidetyt yleiset kyselyillat. Opetus- ja yhteiskuntavaikuttamiseen kuului myös elokuvatuotantoa. Instituutin tekemistä elokuvista tunnetuin on Anders als die Andern vuodelta 1919. Instituutti järjesti myös sairaanhoitoa. Aluksi sairaanhoito kattoi seksitaudit, mutta myöhemmin toiminta keskittyi muun muassa hormonaalisiin häiriöihin ja transsukupuolisten sukuelinleikkauksiin. [5]
Instituutti tarjosi vuokra-asuntoja rakennuksessaan. Tunnettuja instituutin tiloissa asunneisiin kuuluvat muun muassa Walter Benjamin ja Christopher Isherwood, minkä lisäksi Willi Münzenberg asui rakennuksen yhteydessä olleessa asunnossa. Instituutista tuli myös suosittu kansainvälinen turistikohde 1920-luvulla.[5] Monet instituutin palvelushenkilökuntaan kuuluvat olivat transsukupuolisia, mikä oli instituutin tapa auttaa heitä työllistymään.[6]
Instituutti sai paljon mainetta transsukupuolisten sukuelinleikkauksista, joissa se oli maailman kärkeä. Instituutin ensimmäiset sukuelinleikkaukset tehtiin köyhälle hotellityöntekijälle Dora Richterille. Hänelle tehtiin kastraatio vuonna 1922 ja peniksenpoisto ja vaginoplastia vuonna 1931. Richter kuului instituutin palvelushenkilökuntaan, ja hänen uskotaan kuolleen instituutiin kohdistuvan hyökkäyksen aikaan. Tunnetuin instituutin potilaista oli tanskalainen taiteilija Lili Elbe. Instituutin lääkärit pitivät leikkauksia parempana vaihtoehtona sille, että potilas vahingoittaisi itseään, ja pyrkivät saamaan sukuelinkirurgialle laajempaa hyväksyntää. Hallituksen mainitaan kustantaneen vuonna 1932 ainakin yhden transnaisen kirurgian, mitä Hirschfeld piti suurena voittona.[7][6]
Tuhoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Natsipuolueen kasvattaessa kannatustaan instituutin toiminta vaikeutui. Syksyllä 1931 Hirschfeld alkoi varautua äkkinäiseen maanpakoon, mutta instituutin toiminta jatkui. Natsipuolueen hallussa ollut Preussin hallitus yritti kesällä 1932 poistaa instituuttia ylläpitävän Hirschfeldin säätiön yleishyödyllistä asemaa. Säätiön ja instituutin talouden tila oli huono, ja se pystyi enää ylläpitämään sairaanhoitoaan. Hirschfeld muutti Asconaan. Instituutissa lääkärinä toiminut Bernhard Schapiro yritti kehitellä suunnitelmaa, jolla Hirschfeld olisi voinut jatkaa instituutin johdossa. Tämä oli vaatinut muun muassa arjalaisen lääketieteellisen johtajan nimittämistä.[8]
6. toukokuuta 1933 instituutin rakennukseen hyökättiin. Noin sata natsipuoluetta kannattanutta opiskelijaa tunkeutuivat instituutin rakennukseen kello 9.30 tuona aamuna. He hajottivat paikkoja ja esineitä rakennuksessa noin kolmen tunnin ajan. He myös veivät rakennuksesta kirjoja ja muuta aineistoa. Opiskelijat pitivät tunkeutumisen jälkeen puheita ja soittivat musiikkia rakennuksen edessä ennen lähtöään. Kello 15 Sturmabteilung-joukot tulivat rakennukseen ja veivät vielä noin 10 000 kirjaa. Kirjat poltettiin kirjaroviolla Opernplatz-aukiolla 10. toukokuuta. Kirjojen kanssa poltettiin opiskelijoiden instituutista viemä Hirschfeldin rintakuva, joka kannettiin paikalle seipäässä.[8][9]
Instituutin omaisuutta hallinnoimaan asetettu natsipuoluetta kannattanut lakimies yritti myydä maanpaossa olevalle Hirschfeldille tämän instituuttiin jättämänsä omaisuuden uhaten tuhota kaiken jäljelle jäävän. Instituutin omaisuus myytiin huutokaupassa marraskuussa. Hirschfeld onnistui pelastamaan pienen määrän instituutin kirjakokoelmasta ja yritti perustaa uuden instituutin Pariisiin siinä onnistumatta.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bauer, Heike: The Hirschfeld Archives : Violence, Death, and Modern Queer Culture. Philadelphia: Temple University Press, 2017. ISBN 9781439914328. Verkkoversio (pdf) (viitattu 2.7.2021). (englanniksi)
- Hill, Leonidas: The Nazi Attack on “Un-German” Literature, 1935–1945, teoksessa Rose, Jonathan (toim.): The Holocaust and the book : destruction and preservation. Amherst: Massachusetts University Press, 2001. ISBN 1-55849-253-4. (englanniksi)
- Dose, Ralf: Magnus Hirschfeld and the origins of the gay liberation movement. New York: Monthly Review Press, 2014. ISBN 9781583674376. (englanniksi)
- Meyerowitz, Joanne: How Sex Changed: a History of Transsexuality In the United States. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 2004. ISBN 9780674040960. (englanniksi)