Jaasit
Jaasit (unk. Jászok) olivat Unkarissa asunut iranilaista jaasin kieltä puhunut kansa. He ilmestyvät lähteisiin 1300-luvulla ja katosivat erillisenä ryhmänään 1500-luvulle mennessä sulautuen unkarilaisiin. Heidän nimensä on säilynyt heidän ennen asuttamillaan alueilla, kuten Jászságissa, joka nykyisin muodostaa Jász-Nagykun-Szolnokin läänin pohjoisosan.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuperä ja aika ennen Unkaria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jaasit olivat todennäköisesti sukua alaaneille ja nykyisille osseeteille. Unkarinkielinen nimitys Jász on johdettu slaavilaistaustaisesta sanasta Ās, jolla on viitattu osseetteihin. Heillä on saattanut olla myös yhteys ajanlaskun alussa olemassa olleeseen Kiinalaisissa lähteissä K'ang–chu ja Persialaisissa lähteissä Avesta−nimellä tunnettuun paimentolaisvaltakuntaan, joka alisti Kaukasuksen alaanit ensimmäisellä vuosisadalla. Ennen Unkariin siirtymistä iaseja mainitaan Bulgariassa ja Bysantissa, jossa heitä oli palkkasotureina. Unkarilaiset ottivat heitä vangeiksi sotaretkellään Vidiniin Bulgariassa ja Bysantin hallitsijan tiedetään asuttaneen heitä oman valtakuntansa alueelle Valakiasta ja Moldaviasta puolustamaan Bysantin rajoja.[1]
Unkarissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen maininta iaseista unkarilaisista lähteissä on vuodelta 1318. Kyseessä on tosin vain maininta erään orjatytön klaanista, jonka nimen sanotaan olleen latinaksi jazonice. Ensimmäinen maininta suuremmasta määrästä iaseja Unkarissa on vuodelta 1323 olevasta lähteestä. Siinä eritellään 18:n Jazones–ryhmän edustajan nimet, jotka olivat todennäköisesti valittu jaasien keskiluokasta. Kyseessä oli anomus Unkarin kuningas Kaarle Robertille jaasien oikeudesta valita omat johtajansa, heidän sijoittamisestaan pois "Kevergen poikien ja muiden" määräysvallan alta ja palvella sotilaina suoraan kuninkaalle. Kuningas suostuikin vaatimuksiin. Kevergen ja tämän poikien identiteettiä ei tiedetä, mutta nimi on turkkilaistaustainen. Vuosikymmentä myöhemmin lähteisiin ilmaantuu ensimmäinen jaasien johtajan nimi, vuonna 1333–1334 mainittu Sandur tai latinaksi Sandrini capitanei Jazinorum. Nimi mainitaan lähteessä, jossa hänen palvelijansa valittaa erään kumaanin varastaneen Sandurin omaisuutta. Sama nimi mainitaan myös vuotta myöhemmin 1335, kun Sandurin mainitaan viipyneen kuninkaan luona. Näissä lähteissä ei ole tietoja jaasien asuinalueista, mutta joistakin muista lähteistä heidän tiedetään asuttaneen ainakin alueita lounaaseen Budasta Pilisin ja Esztergomin piirikuntien rajoilla. Jaasit Piliscsaban ympäristössä mainitaan Budan saaren nunnia vastaan nostetussa syytteessä, joka oli kuninkaan kuultavana vuonna 1325. Jaasit mainitaan myös Kestzökin kylän lähistöllä vuonna 1333 ja paikalle muodostui ainakin vuodesta 1414 eteenpäin olemassa ollut Jászfalun asutuskeskus. Muita mahdollisia Jaasien asutuksen alueita oli Komáromin, Nógrádin ja Barsin piirikuntien alueilla.[2]
Jászság[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen maininta iaseista Jászságin alueella on vuodelta 1366. Lähteessä mainitaan myöhemmin Árokszállásina tunnetun kylän jaasit, jotka käyttivät paikallisia kukkuloita karjanhoitoalueena. Vuonna 1391 mainitaan myös kaksi muuta jaasien asutusta samalla alueella. 1400-luvulle tultaessa jaasiasutus Zagyva ja Tarnajokien varsilla muodosti yhtenäisen kokonaisuuden, josta myöhemmin muodostettiin oma hallinnollinen alueensa. Joidenkin tutkijoiden mukaan jaasiasutuksen lisääntyminen Jászságissa viittaa heidän tarkoitukselliseen siirtämiseensä alueelle.[3] Joissakin 1300- ja 1400-lukujen lähteissä iaseista käytetään Raamatusta tuttua termiä filistealaiset. Nimitys liittyy ehkä jaasien pakanalliseen uskoon tai joihinkin sen elementteihin.[4] jaasien sulautuminen unkarilaisiin oli muuttoliikkeiden ja kristinuskon leviämisen tulosta. Erot jaasien ja unkarilaisten asutuksen välillä olivat vielä nähtävissä 1500-luvun puolivälissä. Vuonna 1550 tuolloin Ottomaanien valtakuntaan kuuluneen Jászságin veroluettelosta löytyy jaasitaustaisia sukunimiä, kuten esimerkiksi Bagdasa, Bakszán, Grabán, Káskán ja Mehser.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- András Pálóczi−Horváth: Pechenegs, Cumans, Iasians – Steppe Peoples in medieval Hungary. Budapest: Corvina Kiadó, 1989. ISBN 963 13 2740 X. (englanniksi)