Hyödyn aika
Hyödyn aika on Ruotsin historian vapauden aikakaudesta (1718–1772) käytetty nimitys. Ajalle oli ominaista taloudellinen menestys, ja sen aikainen ajattelu korosti kansantalouden kehittämistä, ahkeruutta ja uuden tiedon hyödyntämistä.[1]
Tämä taloudelliseen menestyksen pyrkinyt suuntaus oli vallalla erityisesti 1730–1760-luvulla. Se liittyi merkantilismiin, jonka mukaan ulkomailta piti hankkia mahdollisimman vähän tuotteita. Ruotsikin pyrki itse tuottamaan esimerkiksi silkkiäispuita. Hyödyn aika korosti myös maatalouden kehittämistä ja väestönkasvun lisäämistä.[2]
Suomen talouden kehittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen talouden kehittämiseen tähdännyt vuoden 1749 mietintö kiinnitti huomiota entistä tehokkaampaan maanpuolustukseen, katovuosien torjuntaan viljamakasiinien avulla, väenpuutteeseen erämaita asuttamalla sekä koululaitoksen uudistamiseen ja kansan osaamisen parantamiseen. Hyödyllisten aineiden opettamista kouluissa pyrittiin lisäämään esimerkiksi perustamalla Turun akatemiaan talousopin professorin virka. Myöhemmin tuotiin esille myös ajatus Suomen vesistöjen yhdistämisestä kanavien avulla.[3]
Väestön lisäämiseen pyrittiin holhousta ja rajoituksia poistamalla. Maatilan jakaminen useampaan osaan sallittiin, jos halkomista pyytävä sitoutui menemään naimisiin. 1740-luvulla maatalouden tehostamisen keinoksi kehitettiin isojako, jonka avulla kukin maatila saisi yhtenäisen peltoalueen. Tällaiset rajoitusten purkamiset olivat toisaalta vastoin merkantilismin periaatteita, mistä seurasi, että merkantilismin oppi vähitellen kyseenalaistettiin ja fysiokratismi valtasi alaa.[3]
Väestön lisääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhtenäisiä väestötilastoja alettiin koota 1740-luvulla. Ensimmäiset tarkat tiedot olivat hätkähdyttäviä, sillä valtakunnassa olikin vähemmän väkeä kuin oli luultu. Vuosina 1750-51 tehdyssä laskennassa Ruotsin väkiluvuksi saatiin 1,8 miljoonaa ja Suomen väkiluvuksi hieman yli 420 000 henkeä. Lapsikuolleisuutta pidettiin yhtenä syynä väenpuutteeseen, ja sitä pyrittiin vähentämään perustamalla piirilääkärin virkoja ja sairaaloita (ensimmäinen Turkuun vuonna 1759). Väenpuutteen vuoksi myös ulkomaille muuttoa haluttiin jarruttaa. Tämä olikin helpoimmin toteutettavia keinoja.[3]
Vapaakauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1760-luvulla merkantilismi alkoi väistyä, kun vapaakaupan hyödyt ymmärrettiin. Suomen ja Ruotsin rannikoiden asukkaat olivat ikivanhoista ajoista alkaen harjoittaneet talonpoikaispurjehdusta, jolla tarkoitettiin itse tuotettujen maataloustuotteiden vientiä kaupunkeihin, ulkomaita myöten. Tämä ei ollut porvariston mieleen, koska heiltä jäi saamatta kaupan välityspalkkiot. Niinpä talonpoikaispurjehdus ulkomaille oli kiellettyä merkantilismin aikana. Vapaakaupan kannattajien etujoukkoon nousi kokkolalainen Anders Chydenius, ja täydellisiä ulkomaankauppaoikeuksia alettiin 1760-luvulla myöntää useille kaupungeille.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan. OPH Etälukio (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 166. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
- ↑ a b c d Paloposki, Toivo J.: Suomen historia 4: Vapauden aika, s. 127-129, 134-143. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.