Hofe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsingin Optio- ja Futuuripörssi Osuuskunta HOFE oli vuonna 1987 Helsinkiin suunniteltu optio- ja futuuripörssi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hofe perustettiin syksyllä 1987 johdannaisarvopaperien kaupankäyntiä varten. Sen rinnalle perustettiin kauppojen selvittely-yhtiö Helsingin Pörssiclearing Oy (HPC). Hofe merkittiin kaupparekisteriin 25. marraskuuta 1987 ja HPC 9. joulukuuta.[1] Hankkeen taustalla oli Helsingin Arvopaperipörssiin 26.6.1987 perustettu optio- ja futuuritoimikunta. Hanke jakautui kuitenkin saman vuoden syyskuussa kahteen keskenään kilpailevaan hankkeeseen. Suurimpien pankkien välille syntyi niistä kiivas taistelu [2]. Sitä kutsuttiin lehdistössä usein optiosodaksi.

Osuuskunnassa oli 24 jäsentä, joiden joukossa 9 pankkia, 11 pankkiiriliikettä, 2 vakuutusyhtiötä ja 2 muuta yhteisöä. Hallituksen puheenjohtaja oli pankinjohtaja Ossi Hynninen Osuuspankkien Keskuspankki Oy:stä ja varapuheenjohtaja toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Bergh Pankkiiriliike Ane Gyllenberg Oy:stä. Muita hallituksen jäseniä olivat osastopäällikkö Markku Keinonen Postipankista, toimitusjohtaja Hannu Lahtinen Oy Erik Selin Ab:stä, apulaisjohtaja Jorma Petäjistö Kansa-yhtymästä, pankinjohtaja Pentti Rissanen Kansallis-Osake-Pankista, apulaisjohtaja Peter Storsjö Oy Bensow Ab:stä, apulaisjohtaja Rolf Wickström Tapiola-yhtiöistä ja toimitusjohtaja Matti Mäenpää Helsingin Arvopapaperipörssi Osuuskunnasta [3].

Osuuskunnan toimitusjohtajaksi kutsuttiin filosofian maisteri Timo Ahjos, joka valittiin myös osuuskuntaan läheisesti liittyneen Helsingin Pörssiclearing Oy:n toimitusjohtajaksi. Osuuskunnan oli tarkoitus toimia yhteistyössä sanotun yhtiön kanssa siten, että Hofe olisi määritellyt kaupankäynnin säännöt ja muut toimintaperiaatteet, kun taas kaupankäyntikoneisto henkilöstöineen ja järjestelmineen olisi kuulunut Helsingin Pörssiclearing Oy:lle. Viimeksi mainittu olisi myös taannut ja selvittänyt tehdyt kaupat [3].

Helsingin Pörssiclearing Oy:n suurimmat osakkaat (KOP, Postipankki, OKO) päätyivät tammikuussa 1988 Suomen Optiomeklarit Oy:n pääosakkaiden kanssa sopimukseen yhteisen kauppapaikan luomisesta. Helsingin Pörssiclearing Oy päätettiin sulauttaa Suomen Optiomeklarit Oy:hyn. Hofen kauppapaikan rakennustyö Rautatalossa Keskuskatu 3:ssa oli tuolloin vielä kesken eikä Hofen sääntöjen toimialapykälän tarkoittamaa toimintaa ollut vielä aloitettu [3].

Eduskunnan päätettyä kesällä 1988 lainsäädännöstä, joka salli johdannaispörssitoiminnan harjoittamisen myös säädetyt vaatimukset täyttäville osakeyhtiöille, osuuskunnan kokouksessa 27. lokakuuta 1988 se päätettiin asettaa selvitystilaan ja siis lopettaa [3].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Talouselämä-lehti nro 42 / 18.12.1987, sivu 49.
  2. Suomen Kuvalehti nro 42 / 16.10.1987, sivut 73-74.
  3. a b c d Hofen toimintakertomus tilikaudelta 14.10.1987-27.10.1988