Hinrich Johannes Rink

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rink.jpg

Hinrich Johannes Rink (26. elokuuta 1819 Kööpenhamina15. joulukuuta 1893 Christiania) oli tanskalainen geologi ja Grönlannin tutkija. Rink opiskeli 1840-luvulla muun maussa fysiikkaa ja kemiaa, mutta päätyi Grönlantiin tutkimaan maan perinteitä ja jäätiköitä. Rink teki vuosina 1848–1851 retken Grönlantiin, ja teki sen aikana havaintoja muun muassa jään reunan muuttumisesta. Rink päätteli laajan sisämaan jäätikköalueen syöttävän viittä mereen laskevaa jäävirtaa. Näin ollen hän oli yksi nykyisen jäätikkötieteen edelläkävijoitä[1].

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]