Henkilöbrändi
Henkilöbrändi tarkoittaa henkilön maineen ja imagon kokonaisuutta, brändiä. Sanaa on Suomessa käytetty internetin sisältömarkkinoinnin yhteydessä. Riku Vassinen ja Antti Isokangas neuvovat Digitaalinen jalanjälki -kirjassaan henkilöbrändin rakentamisessa.[1] Vassinen ja Isokangas jakavat henkilöbrändin persoonabrändiin ja ammattibrändiin. Heli Sirkiän mukaan henkilöbrändäyksellä tarkoitetaan oman osaamisensa markkinointia ja itsensä erilaistamista massasta [2]. Oma henkilöbrändi on vahva ura-ankkuri luovan alan osaajalle. [3]
Henkilöbrändi syntyy toiminnasta, esimerkiksi osallistumalla sosiaalisiin objekteihin liittyvään vuorovaikutukseen, jakamalla tietoa sosiaalisissa verkostoissa tai toimimalla aktiivisesti osana asiantuntijayhteisöä. Henkilöbrändi muodostuu kuitenkin henkilöön liittyvän tiedon kokonaisuudesta, myös ilman henkilön aktiivista toimintaa. Brändi välittyy siitä, mitä tekee, arvioi Mari Koistinen [4]. Oman nimen ilmestymistä verkkoon on nykyään lähes mahdotonta välttää. Osallistumalla esimerkiksi urheilukilpailuun tai hakemalla rakennuslupaa, voi saada nimensä nettiin julkaistuissa julkisissa asiakirjoissa.[5]
Katso myös [muokkaa]
Calcus Personal Branding video
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Antti Isokangas & Riku Vassinen: ”2”, Digitaalinen jalanjälki, s. 35-41. Talentum, 2010. 978-952-14-1511-1. teos Talentum Shopissa (viitattu 14.6.2010).
- ↑ Sirkiä, Heli: Mikä ihmeen henkilöbrändi 2.5.2009. Viitattu 14.6.2010. fi
- ↑ Sirkiä, Heli: Henkilöbrändäys ja osaamisintensiiviset yritykset 24.10.2009. Viitattu 14.6.2010. fi
- ↑ Koistinen, Mari: Henkilöbrändikin syntyy toiminnasta 26.9.2008. Viitattu 14.6.2010. fi
- ↑ Tuija Aalto & Marylka Yoe Uusisaari: ”Osa 2, Identiteetti, luottamus ja maine”, Nettielämää - sosiaalisen median maailmat, s. 124. Jyväskylä: BTJ Kustannus, 2009. ISBN 978-951-692-742-1. kirja ladattavissa verkkosivulla (PDF) (viitattu 14.6.2010).
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Qaikukeskusteluketju Henkilöbrändin nettinäkyvyyden vertailuindeksi. Keskustelua nettinäkyvyyden ja henkilöbrändin arvioimisesta ja mittaamisesta.
- Tuija Aalto: Oma blogi on henkilöbrändin ankkuri tietotyöläiselle
- Harto Pönkä: Miten brändäät itsesi sosiaalisessa mediassa? (esitys)
Sivulta puuttuu