Hapalemur alaotrensis
| Hapalemur alaotrensis | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Kädelliset Primates |
| Heimo: | Makit Lemuridae |
| Suku: | Bokombalit Hapalemur |
| Laji: | alaotrensis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Hapalemur alaotrensis |
|
 Levinneisyyskartta |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Hapalemur alaotrensis on pienellä suoalueella Madagaskarin suurimman järven Lac Alaotran ympärillä tavattava bokombali. Laji on ainoa pelkästään kosteikkoalueella tavattava kädellinen. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt sen äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Sen elinympäristöä uhkaa esimerkiksi soiden muuttaminen riisipelloiksi.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
H. alaotrensis on muita bokombaleja suurempi. Painoa niillä on 1 100–1 380 grammaa. Ruumiin pituus on 480–400 mm ja hännän 390–410 mm. Urosten ja naaraiden välillä ei ole kokoeroa. Turkki on villava ja paksu. Ruumiin selkäpuoli on harmaanruskea. Naama ja vatsapuoli ovat vaaleanharmaat. Pään kruunu ja niska ovat pähkinänruskeat. Pää on pyöreä ja korvat pienet.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajia H. alaotrensis tavataan ainoastaan pinta-alaltaan yhteensä noin 519 km² kokoisella kahdella alueella Madagaskarin suurimman järven Lac Alaotran ympärillä. Kahdesta esiintymisalueesta pienempi sijaitsee Belemponan niemimaan pohjoisosassa ja suurempi järven lounaisrannalla Anororon, Andilana Sudin, Sampananefatran, Ambodivoara Andreba Garen ja Andilana-Sudin kylien tuntumassa.[1] Vielä 1950-luvulla sitä tavattiin myös Adilamenan lähiställä 35 kilometriä pohjoiseen. Lajin levinneisyysalue on yksi makien pienimmistä.[2]
Lajin elinympäristö on suota, jolla kasvaa kaislikkoa. Se on ainut kädellinen, jota tavataan yksinomaan kosteikoilla.[1]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajia tavataan tyypillisesti kahdesta yhdeksään yksilöä käsittävissä ryhmissä. Tavallisesti yksi ryhmä koostuu lisääntyvästä parista ja niiden jälkikasvusta. Joissakin ryhmissä voi olla kaksi lisääntyvää naarasta. Yleensä jos ryhmässä on yhtä useampi uros, vain yksi niistä lisääntyy. Ryhmät liikkuvat 6–8 hehtaarin kokoisella reviirillä. Reviirin koko voi vaihdella kausittain vedenpinnan nousun ja laskun takia. Reviiriä puolustetaan hajumerkein ja ääntelyin. Eri ryhmien kohtaamiset ovat suhteellisen tavallisia. Ryhmän sisällä sen eri jäsenet pitävät yllä suhteita toisiinsa sukimalla toisiaan käsillä ja hampailla. Ne ovat aktiivisia öisin ja päivisin. Aktiivisimmillaan ne ovat kuitenkin päivän alun ja lopun muutamana tuntina.[2]
H. alaotrensis käyttää ravinnokseen pelkästään kasveja. 95 % sen ravinnosta käsittää vain neljää eri kasvilajia, Cyperus madagascariensis. Phragmites communis, Echinochloa crusgalli ja Leersia hexandra. Vuoden alkupuolella ne syövät lähinnä kasvien ytimiä ja tuoreita kaisloja. Myöhemmin ne käyttävät ravinnokseen enemmän kasvien lehtiä. Koska lajin ravinnokseen käyttämien kasvien ravintoarvo on suhteellisen pieni, ne käyttävät suuren osan ajastaan ruokailuun. Makit liikkuvat usein kiipeämällä kaisloja ylös kunnes kaisla taipuu, jolloin ne kurottavat seuraavaan kaislaan. Kuivalla kaudella ne voivat kävellä maassa ja veden noustessa kelluvilla kasveilla.[2]
Poikaset syntyvät syyskuun ja helmikuun välisenä aikana.[2] Kaksoset ovat yleisiä.[1] Poikanen on heti syntyessään suhteellisen kehittynyt ja emo kuljettaa sitä jonkin aikaa selässään. Yhden tai parin viikon jälkeen emo alkaa kuitenkin jättämään poikasta lyhyiksi ajoiksi tiheän kasvillisuuden suojaan.[2]
Ihminen poisluettuna minkään petoeläimen ei erikseen tunneta käyttävän lajia ravinnokseen. Mahdollisesti sitä saattavat saalistaa petolinnut ja ruskomangusti.[2]
Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt lajin H. alaotrensis äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Vuonna 2018 kannan kooksi arvioitiin noin 2 500 yksilöä. Vielä vuonna 1994 arvio oli 7 500. Viimeisen kolmen sukupolven eli 27 vuoden aikana kannan on arvioitu vähentyneen yli 80 %.[1]
Lajin suurin uhka on sen elinympäristön häviäminen. Lajia esiintyy soilla, joita on muutettu riisipelloiksi. Soita myös poltetaan kalastuksen ja karjan laidunnuksen takia. Lajin yksilöitä metsästetään ruuaksi ja lemmikeiksi. Paikalliset käyttävät niiden metsästyksessä koiria, ansoja, harppuunoja ja tulta. Joinakin vuosina on metsästetty tuhat yksilöä.[1]
Laji kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen I. Lac Alaotrasta tuli Ramsar-alue vuonna 2003 ja vuonna 2007 perustettiin 42 478 hehtaarin kokoinen suojelualue, josta 8 000 hehtaaria on tiukasti suojeltua aluetta. Eurooppalaisissa eläintarhoissa on pieni, mutta lisääntyvä kanta vankeudessa.[1]
Vuonna 2018 arvioitiin, että tämä laji on maailman 25 uhanalaisimman apinalajin joukossa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Ralainasolo, F.B., Raveloarimalala, M.L., Randrianasolo, H., Reuter, K.E., Heriniaina, R., Clarke, T., Ravaloharimanitra, M., Volampeno, S., Donati, G., Razafindramanana, J., Andriantsimanarilafy, R.R., Randriatahina, G., Irwin, M., Eppley, T.M. & Borgerson, C.: Hapalemur alaotrensis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-2. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 10.12.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Nick Garbutt: Mammals of Madagascar : a complete guide, s. 141-142. Yale University Press, 2007. ISBN 978-0-300-12550-4. (englanniksi)
- ↑ Schwitzer, C., Mittermeier, R.A., Rylands, A.B., Chiozza, F., Williamson, E.A., Macfie, E.J., Wallis, J. and Cotton, A. (toim.).: Primates in Peril The World's 25 Most Endagered Primates. 2017. IUCN SSC Primate Specialist Group (PSG), International Primatological Society (IPS), Conservation International (CI), and Bristol Zoological Society, Arlington, VA.. Viitattu 13.12.2023.