Hannah (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hannah
Ohjaaja Andrea Pallaoro
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Michel Bisceglia
Kuvaaja Chayse Irvin
Leikkaaja Paola Freddi
Pääosat Charlotte Rampling
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Levittäjä I Wonder Pictures
Ensi-ilta
[1]
Kesto 93 minuuttia
Alkuperäiskieli ranska
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Hannah on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut Andrea Pallaoron ohjaama draamaelokuva, jonka nimihenkilöä näyttelee Charlotte Rampling. Elokuva sai ensi-iltansa Italiassa vuoden 2017 Venetsian elokuvajuhlilla pääkilpailusarjassa, jossa se oli ehdolla parhaan elokuvan Kultaisen leijonan saajaksi. Elokuvajuhlilla Rampling palkittiin roolisuorituksestaan parhaan naisnäyttelijän Coppa Volpilla.[2][3] Ranskassa elokuva sai lisäksi parhaan ulkomaisen elokuvan César-ehdokkuuden.[4]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva kertoo Hannahin identiteetin menettämisestä, jolloin hän vaeltaa kieltämisen ja todellisuuden välillä. Kun hän jää yksin kamppailemaan hänen aviomiehensä vangitsemisen seurausten kanssa, hän alkaa romahtaa.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Charlotte Rampling  Hannah  
 André Wilms  Hannahin aviomies  
 Stéphanie Van Vyve  Elaine  
 Simon Bisschop  Nicholas  
 Jean-Michel Balthazar  Chris  
 Gaspard Savini  Charlie  
 Julien Vargas  Michael  
 Luca Avallone  Albert  
 Miriam Fauci  Sophie  
 Fatou Traoré  teatteriopettaja  
 Jessica Fanhan  nainen metrossa  
 Ambra Mattioli  laulaja  
 Mathilde Rault  vastaanottovirkailija  
 Thomas Demarez  kurssitoveri  
 Andrea Mirisola  ristiinpukeutuja  

Teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvaamalla nimihenkilön murtunutta identiteettiä ja itsehillinnän menettämistä elokuva tutkii nykyajan vieraantumista, vaikeutta luoda yhteys muihin ihmisiin ja rajojen vetämistä yksilöllisen identiteetin, henkilökohtaisten ihmissuhteiden ja yhteiskunnallisten paineiden välille.[1]

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hannah julkaistiin elokuvateattereissa Ranskassa 24. tammikuuta 2018, Italiassa 15. helmikuuta 2018 ja Belgiassa 14. maaliskuuta 2018.[4][5][6]

Elokuva on saanut sekä elokuvakriitikoilta että katsojilta lähinnä myönteisiä arvioita. Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 82 prosenttia kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 6,9/10 keskiarvolla. Keräys perustuu 38 arviointiin, joista 31 ovat ”tuoreita” ja seitsemän ”mätiä”. Yli 50 käyttäjästä 62 prosenttia on antanut elokuvalle myönteisen arvosanan 3,7/5 keskiarvolla.[7] Metacritic-sivuston mukaan yhdeksän arvostelun perusteella elokuva on saanut 63 pistettä sadasta mahdollisesta. Metacriticin viisi käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 7,6/10.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c ANDREA PALLAORO – HANNAH La Biennale di Venezia. Venetsian biennaali. Viitattu 16.4.2024. (englanniksi)
  2. Biennale Cinema 2017. VENEZIA 74. FILMS IN COMPETITION La Biennale di Venezia. Venetsian biennaali. Viitattu 16.4.2024. (englanniksi)
  3. Young, Neil: Hannah review: Charlotte Rampling trapped in a marital hell BFI. 14.4.2018 (päiv.). British Film Institute. Viitattu 16.4.2024. (englanniksi)
  4. a b Hannah César. Académie des César. Viitattu 16.4.2024. (ranskaksi)
  5. HANNAH di Andrea Pallaoro dal 15 febbraio al cinema I Wonder Pictures. I Wonder Pictures. Viitattu 16.4.2024. (italiaksi)
  6. They filmed it in Brussels: Charlotte Rampling Screen Brussels. 20.2.2018. screen.brussels fund. Viitattu 16.4.2024. (englanniksi)
  7. HANNAH Rotten Tomatoes. Fandango. Viitattu 16.4.2024. (englanniksi)
  8. Hannah Metacritic. CBS Interactive Inc. Viitattu 16.4.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]