Sosiaalinen vieraantuminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sosiaalinen vieraantuminen tai alienaatio on sosiologinen termi, joka kuvaa sitä, miten yksilö vieraantuu yhteisöstään ja muista ihmisistä.

Vieraantuminen ja anomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitä vieraantuminen jonkinverran tarkempana merkitsee? Kirjallisuudessa on vieraantuminen määritelty toisinaan vieraantumista aiheuttavien olosuhteiden ja toisinaan tiettyjen tunnetilojen perusteella. Tuntuu tarkoituksenmukaiselta määritellä vieraantuminen siten, että se merkitsee yksilöissä tai ryhmissä vallitsevia tunteita; edellytykset on pidettävä niistä erillään.

Minkälaisista tunteista sitten on kysymys? Melvin Seeman on kirjallisuutta analysoimalla yrittänyt esitää tyypitelyn, joka kuvaa vieraantumisen eri merkityksiä. Seemanin vieraantumisen esiintymismuotoja koskeva luokitus on seuraava (Seeman 1959,783-791):

1) Vallanpuute. Marxin mukaan vallanpuute on tyypillistä kapitalistisen yhteiskunnan työläiselle. Työläinen on myynyt työnsä lisääntyvän vaihdon yhteiskunnassa. Vaihto on lisääntynyt, mutta antaessaan ainoan varsinaisen omaisuutensa vaihtokappaleeksi työläinen on myös alistunut. Hän elää edelleen voimakkaan yhdenmukaisuuden paineen alaisena, sillä hänen asemansa proletariaatissa ja yhteiskunnan kerrostumajaon alemmissa luokissa ei salli hänelle liikkumavapautta.

2)Tarkoituksettomuus. Yksilö voi menettää uskonsa elämän mielekkyyteen. Näin tapahtuu Seemanin mukaan silloin, kun tehokkuus tulee niin suureksi, että kaikki yksilön päämäärät saavutetaan liian helposti, eli silloin kun yhteiskunta on järjestänyt kaiken yksilölle valmiiksi. Tässä Seemanin ajatus on lähellä Littusen ajatusta optimaalisesta turhaumasta. Liian hyvissä ja liian kurjissa oloissa eläneillä ei ole samaa toiminnan tarvetta kuin niillä, jotka ovat kokeneet joitakin, ei tosin liian voimakkaita turhaumia elämänsä varrella(Littunen 1959). Tarkoituksettomuus yläluokan jäsenten parissa on monille muihin ryhmiin kuuluville varsin herkullinen aihe. Jonkin verran kohua herättänyt Fellinin elokuva "La dolce vita" ihanasta elämästä roomalaisen ylimystön piirissä on tästä oivalinen esimerkki.

3)Anominen vieraantuminen. Tavallisesti tarkoitetaan Anomialla[1] normittomuutta ja anomisilla tilanteilla sellaisia tilanteita, joissa yksilöllä ei ole normeja kulttuurin asettamien päämäärien saavuttamiseksi. Termi anomia on peräisin Durkheimin tunnetusta itsemurhia koskevasta teoksesta (Durkheim 1952). Tämä vieraantumisen muoto ansaitseekin tarkemman käsittelyn seuraavassa kappaleessa.

4)Eristymisvieraantuminen. Eristymisvieraantunut on Seemanin mukaan henkilö, joka ei pidä yhteiskunnassa vallitsevia tavanmukaisia päämääriä tärkeinä. Tyypillisenä esimerkkinä Seeman mainitsee intellektuellin, joka haluaa pysyä loitolla tavallisten ihmisten harrastuksista. Eristymisvieraantuminen on Seemanin luettelemista vieraantumisen esiintymismuodoista epäselvin; sitä esiintyy itse asiassa aina vieraantumisen yhteydessä. Eristymisvieraantuminen on hyvin lähellä tarkoituksettomuutta silloin kun kiinnitetään huomiota päämääriin. Jos taas henkilö ei hyväksy tavanomaisia normeja, on tavallisesti kysymys anomiasta. Joka tapauksessa saattaa olla tarkoituksenmukaista pitää eristymistä yhtenä vieraantumisen seurauksena eikä erillisenä vieraantumisen muotona. Eristyminen on eräänlaista käyttäytymistä; se ei siis ole tunnetila. Mikäli taas on kysymys eristymisen tunteesta, se lankeaa yhteen jonkin muun vieraantumisen muodon, esimerkiksi vallanpuutteen tai tarkoituksettomuuden, kanssa.

5)Itsevieraantuminen. Marxilla esiintyy myös sellainen vieraantumisen muoto, jota voi kutsua itsevieraantumiseksi. Kun työläinen myy ainoan omaisuutensa, työnsä, hän vieraantuu itsestään. Hän ei pysty toteuttamaan omia päämääriään. C.Wrigh Mills käsittelee teoksessaan "White Collar" samaa ilmiötä. Tyypillinen myymäläapulainen ei elä mukana työssään; hän elää vain niitä hetkiä varten, jolloin hän voi ostaa itselleen samanlaisen elämän kuin hänen rikkaat asiakkaansa ja käydä hienossa ravintolassa, viettää lomaa Bermudan saarilla jne. Hän on Millsin sanontaa käyttääksemme statuspaniikin vallassa (Mills 1953,239-258). Ehkä tämä vieraantumisen muoto olisi mahdollista määritellä siten, että henkilö on itsevieraantunut jos hän ei lainkaan saa suorituksistaan iloa ja itsekunnioitusta, vaan siirtää palkinnoista nauttimisen kokonaan tulevaisuuteen. Niin tekee Millsin myymäläapulainen. Henkilö on itsevieraantunut juuri silloin kun hänen työroolinsa ei lainkaan anna hänelle tyyydtyksen kokemusta.

Vieraantumista ei ole vain yritetty käsitteellisesti analysoida, vaan sen mittaamiseksi on myös kehitetty erilaisia mittareita ja asenneasteikkoja; eräs tällainen on Gwynn Nettlerin 17 asenneväittämää sisältävä asteikko (Nettler 1957,670-677). Valitettavasti asteikon väittämät on valittu erittäin intuitiivisesti eikä Nettler perustele tarkemmin asteikkoonsa sisältyvien väitteiden valintaa. Siihen kuuluu enimmäkseen väittämiä, jotka mittaavat jonkinlaista eristymistä tai tavanmukaisuudesta poikkeamista.

Seemanin käsitteellisiä erotteluja on vain vähän käytetty hyväksi empiirisiä mittareita laadittaessa. Poikkeuksen tekee Faina Jyrkilä, joka huoltoavunsaajien vieraantumista koskevassa tutkimuksessaan on yrittänyt sisällyttää kaikki Seemanin mainitsemat vieraantumisen muodot mittareittensa joukkoon. Jyrkilä on tutkinut aineistoaan faktorianalyysin avulla. Faktorianalyysiin on sisällytetty itsevieraantumista, eristyneisyttä, päämäärättömyyttä ja anomisuutta mittaavia muuttujia. Eräs Jyrkilän saavuttama tulos on erityisen huomionarvoinen. Faktorianalyyttinen tarkastelu viittaa siihen, että erilliset vieraantumisen muodot yhtyvät alimman yteiskunnallisen kerrostuman vieraantumisessa. Tämä merkitsee, että todellisessa pulassa elävät yksilöt saattavat olla vieraantuneita kaikkien Seemanin luettelemien kriteerien mukaan (Jyrkilä 1961-62,41-45).

[2]

Varsinaiset vieraantumisen muodot esiintyvät välinpitämättömyyttä ja epävarmuutta sisältävässä tilanteessa, siis tilanteessa, jossa työnjako ja yhdenmukaisuuden paine ovat pieniä. Yleisperustelu vieraantumisen esiintymiselle tällaisessa tilanteessa on se, että jos yhdenmukaisuuden paine kovasti vähenee ilman että työnjako eriytyy, vähenevät myös mahdollisuudet ihmisten käyttäytymisen ennustamiseen. Mekaanisesti solidaarisessa yhteiskunnassa tämän ennustettavuuden takaavat normit, kun taas orgaanisesti solidaarisessa yhteiskunnassa vaihtoa koskevat sopimukset vastaavat ennustettavuudesta.

Yhdenmukaisuuden paine on kuitenkin varsin ylimalkainen termi. Erittelemällä yhdenmukaisuuden paineen komponentteja on mahdollista, toivottavasti myös eritellä vieraantumisen muotoja. Voidaan lähteä siitä, että monenlaiset toisistaan eriteltävät seikat aiheuttavat yhdenmukaisuuden painetta. Ensinnäkin voidaan mainita ns. sosiaaliset arvot. Arvot määrittelevät, tässä käytetyn määritelmän mukaan, toivottavia toiminnan päämääriä; kysymyksessä ovat todella erittäin yleiset päämäärät, esimerkiksi tasa-arvoisuus ja vapaus. Jotkin arvoformuloinnit koskevat tosin lähinnä toivottuja eivätkä toivottavia tilanteita, mutta monet arvot ovat todella normatiivisia ja velvoittavat yksilöitä etsiytymään tiettyjä päämääriä kohti. Ne eivät kuitenkaan vielä ole täsmällisesti määriteltyjä tekoja koskevia normeja. Arvot aiheuttavat joka tapauksessa yhdenmukaisuuden paineita. Niin tekevät myös aikaisemmin määritellyt sosialiset normit. Normeilla ohjataan usein täsmennetysti käyttäytymistä siten, että tietyt päämäärät saavutetaan. Arvot ja normit eivät kuitenkaan vielä tarkalleen ilmoita, miten eri yksilöt on yhdistettävä sosiaaliseen organisaatioon siten, että päämäärät saavutetaan. Yksilöiden tehtäviä koskevat odotukset aiheuttavat siis myös yhdenmukaisuuden painetta. Jos kaikki tehtävät on tarkasti määritelty ja tietyt henkilöt hoitavat niitä, esiintyy yhdenmukaisuuden paineita. Yhdenmukaisuuden paineet eivät tässä tapauksessa ilmene siinä, että kaikilta yksilöiltä vaaditaan samaa. Ne koskevat toistuvasti samaa yksilöä ja rajoittavat siten hänen mahdollisuuksiaan vapaasti osallistua vaihtoon. Yhdenmukaisuuden saavuttamiseen myötävaikuttavat vielä tilanteen tiedolliset määrittelyt. Yksilöillä tulee olla tietoja esim. normeista, jotta he tehokkaasti voisivat pyrkiä asetettuihin päämääriin.

Yhdenmukaisuuden paineen osatekijät on lainattu Neil Smelseriltä, joka vieläpä olettaa, että luetellut komponentit asettuvat hierarkkiseen eli porrasmaiseen järjestykseen(Smelser,1963,23-34). Tämä merkitsee, että liikuttaessa tilanteen määrittelyssä sosiaalisia arvoja kohti tullaan yhteisön kannalta yhä keskeisempiin seikkoihin. Muutos sosiaalisissa arvoissa koskee aina myös normeja, rooliodotuksia ja tilanteen määrittelyjä, kun sen sijaan muutokset tilanteen määrittelyssä eivät yleensä edellytä muutoksia muissa komponenteissa. Näiden luettelemiensa käyttäytymisien, tai, kuten tässä mieluummin sanomme, yhdemukaista käyttäytymistä aiheuttavien tekijöiden, nojalla Selser erottaa useita joukkokäyttäytymisen muotoja:

1)arvosuuntautuneet joukkoliikkeet, jotka kohdistavat intonsa arvoihin ja näin myös pyrkivät yhteiskunnan täydelliseen mullistamiseen,

2)normisuuntautuneet joukkoliikkeet, kuten esimerkiksi raittiusliike, joka kohdistaa huomionsa normeihin,

3)agressiiviset joukkopurkaukset, jotka pyrkivät aikaansaamaan muutoksia tehtävien määrittelyssä, kuten esimerkiksi jollakin paikkakunnalla purkautuva tyytymättömyys virkamiestä kohtaan, ja

4)lopulta paniikki ja villitys, jotka saavat alkunsa siitä, että tilanne määritellään joko uhkaavaksi tai houkuttelevaksi. Smelserin mukaan arvosuuntautuneet joukkoliikkeet, esimmerkiksi vallankumousta vaativat poliittiset puolueet, kohdistavat huomionsa arvoihin, mikä kuitenkin aina merkitsee, että myös normeja, rooliodotuksia ja tilanteen määrittelyjä on muutettava. Sen sijaan uudet tilanteen määrittelyt eivät aiheuta muutoksia arvoihin, normeihin ja rooliodotuksiin.

Vastaavasti voidaan ajatella, että yhdenmukaisuuden painetta aiheuttavat tekijät voivat tuottaa vaihtelevasti epävarmuutta ja välinpitämättömyyttä yhteisön tai ryhmän jäsenissä. Jos on epävarmuutta arvoista, syntyy tarkoituksettomuutta; jos normit ovat epävarmuuden lähteenä, syntyy normittomuutta; jos rooliodotukset ovat epäselviä, syntyy itsevieraantumista eli, kuten sanomme roolivieraantumista; ja jos tilanteen määrittely on epäselvä, syntyy tilapäistä vieraantumista.

Jos edelleen sovelletaan Smelserin olettamusta yhdenmukaisuutta aiheuttavien tekijöiden porrasmaisuudesta, voidaan vieraantumisen oireet järjestää seuraavaan kasautuvaan muotoon(taulukko):

Epävarmuutta tai epätietoisuutta; Oire; (A)arvoista (N)normeista (R)rooliodotuksista (T)tilanteenmäärittelystä

tarkoituksettomuus (A,N,R,T) normittomuus(anominen vieraantuminen) (N,R,T) itsevieraantuminen (R,T) tilapäinen vieraantuminen (T) JA ei vieraantumista

Tämä merkitsee, että tarkoituksettomuuden kokeminen on muita vakavampi vieraantumisen oire. Kun vallitsee epävarmuutta ja välinpitämättömyyttä arvoista, synty helposti myös muissa suhteissa vieraantuneisuutta. Sen sijaan voi vallita huomattavaa epävarmuutta tehtävän roolinmukaisesta suorittamisesta ilman, että se koskee arvoja ja normeja. Tilanteen määrittelyyn se kuitenkin vaikuttaa.

[3]

Moderni yhteiskunta syynä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkin 1900-lukua laajeni uskomus, että modernin yhteiskunnan atomismi johtaa siihen, että ihmisillä on pinnallisemmat suhteet toisiin ihmisiin. Perinteisisissä - teollistumisen ja kolonialismin aikaa edeltävissä - orgaanisissa yhteisöissä on katsottu olleen syvempiä suhteita ihmisten välillä. Tämän puolestaan uskotaan johtavan vaikeuksiin havaita tai hyväksyä toisten ihmisten uniikkeja piirteitä. Jälkimmäisessä tapauksessa yksilö on kautta aikojen tavalla tai toisella osittain tai kokonaan suljettu yhteisön ulkopuolelle.

Radikaalin feminismin mukaan sama tapahtuu naisille patriarkaalisessa yhteiskunnassa.

Syitä vieraantumiselle voi olla yhteisen jaettavan hyvän rajallisuus ja jaksottaisuus. Valtion tarjoamien palvelujen lisäksi talkootoiminta on yksi tapa järjestää erilaisia harrastuksia muun muassa. Kriisit ja konfliktit ovat omiaan lisäämään vieraantumista, mikäli entiset ystävät koetaan konfliktin rajaamiksi. Sodat, kansanmurhat, rikollisuus, aviorikokset sekä väkivalta ovat tällaisia konflikteja. Parisuhteet elävät aikansa ja niiden päättymisen aikaan voi vieraantumista esiintyä. Ihmissuhteissa on vieraantumista myös, mikäli mielikuva ei vastaa enää todellisuutta.

Marxin vieraantumisen käsite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vieraantumisen katsotaan usein johtavan väärään tietoisuuteen, jossa henkilö ei kykene havaitsemaan toimintaansa motivoivia tekijöitä ja toimintansa seurauksia suhteessa muihin. Marxilaisen teorian mukaan proletariaatti (kuten myös kapitalistit) vieraantuvat kapitalismissa tavarafetissismin takia.

Ongelmallinen ilmiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vieraantuminen nähdään useimmiten hyvin negatiivisena ja ei-toivottavana ilmiönä, koska se luo uhan yhteiskunnan valtarakenteille ja toisaalta uhan ja usein tuhon vieraantuville ihmisille. Esim. Suomessa yksinäisten miesten odotettavissa oleva elin-ikä on paljon alempi kuin perheellisten miesten. Asiaa on Suomessa ajanut 1980-luvulta lähtien mm. Ilkka Taipale.

Ratkaisuina on kokeiltu kuria ja rangaistuksia (esim. vankeutta irtolaisuudesta tai alkoholismista esim. rattijuoppoustuomioiden kautta), tukityöllistämistä (mm. 1930-luvun tie-, pato-, lentokenttä-, suon kuivaus jne. urakat Yhdysvalloissa, Italiassa, Saksassa, Suomessa), minimipalkkojen ja sosiaaliturvan alentamista (esim. monetarismi Chilen sotilasjuntan aikana ja siitä jalostettu reaganismi ja thatcherismi 1970-luvun lopulta lähtien länsimaissa), apuorganisaatioita (Pelastusarmeija, AA jne.).

Taiteessa kuvattuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean-Paul Sartre on kuvannut vierautta, erillisyyttä kirjoissaan ja esim. "No Exit"-näytelmässään. Asiaa kirjallisesti käsitelleisiin kuuluu mm. Albert Camus (esim. Sivullinen).

Sosiologi André Gorz on ehdottanut mm. tämän ongelman lievittämiseen peruspalkkaa. Suomessa Osmo Soininvaara ajoi samaa linjaa 1990-luvulla. Sosiologi Theodor Adorno on käsittellyt asiaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Émile Durkheim: Anomia (Wikipedia viittaus) wikipedia. Viitattu 13.4.2015. suomi
  2. Allardt, Erik: ”4. Vieraantuminen ja anomia”, Yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine, s. 74-77. lainaus kirjan tekstistä. wsoy, 1971. suomi
  3. Allardt, Erik: ”4. Vieraantuminen ja anomia”, Yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine, s. 81-84. lainaus kirjan tekstistä. wsoy, 1971. suomi