Hakaniemen tori
Hakaniemen tori (ruots. Hagnäs torg) on Helsingin Hakaniemessä sijaitseva tori, joka avattiin vuonna 1897. Torilta on sen historian aikana lähtenyt liikkeelle paljon vappumarsseja sekä mielenosoituksia, ja se liittyy läheisesti työväenliikkeen historiaan. Useat Hakaniemen torin laidalla olevat rakennukset ovat olleet Osuusliike Elannon ja ammattiliittojen hallinnassa.[1] Tunnetuimpia Hakaniemen torin ympärillä olevista rakennuksista lienevät Ympyrätalo ja Hakaniemen kauppahalli. Niitä vastapäätä torin etelälaidalla on Metallitalo.
Hakaniemen tori rakennettiin aikoinaan täyttömaalle, jonka kohdalla oli kulkenut Siltasaaren mantereesta erottanut salmi. Tori perustettiin kaikenlaista kaupankäyntiä varten. Ensimmäiset kauppiaat ilmestyivät torille joulun alla 1897. Torilla myytiin monipuolisesti elintarvikkeita marjoista riistaan. Torin palvelut monipuolistuivat 1900-luvun alussa, kun torilla toimi räätälinliikkeitä sekä vaate- ja kangaskauppoja; kalakauppiaat tulivat 1920-luvulla. Toisen maailmansodan aikana tori oli täynnä halkopinoja, sillä lähistöllä olleet talot tarvitsivat lämmitystä. Vuonna 1979 toria uudistettiin, ja se päällystettiin uudestaan nupukivillä.[2]
Vuonna 1940 torille kootut halkopinot poltettiin Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran järjestämässä mielenosoituksessa, ja mielensoitus tunnetaan myös nimellä "pinonpolttajaiset".[3]
Torilla on torikauppaa joka arkipäivä. Lisäksi siellä järjestetään nykyisin markkinat joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.[4]
Lähteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hakaniemen tori Wikimedia Commonsissa- Hakaniemen tori www.hel2.fi-sivustolla
Koordinaatit:
Sivulta puuttuu