HMCS Bonaventure

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Majestic-luokan lentotukialuksesta. Muita samannimisiä aluksia, katso HMS Powerful.
HMCS Bonaventure
Aluksen vaiheet
Rakentaja Harland and Wolff, Belfast, Pohjois-Irlanti
Kölinlasku 27. marraskuuta 1943
Laskettu vesille 27. helmikuuta 1945
Palveluskäyttöön 17. tammikuuta 1957
Palveluskäytöstä 3. heinäkuuta 1970
Tekniset tiedot
Uppouma 16000 t
Pituus 192,0 m
Leveys 24,38 m (runko)
32 m (lentokansi)
Syväys 7,5 m
Koneteho 40000 hp
Nopeus 24,5 solmua
Miehistöä 1200 rauhanaikana
1370 sodan aikana
Aseistus 4 3" kaksiputkista tykkiä
8 Boforsin 40 mm ilmatorjuntatykkiä
34 lentokonetta

HMCS Bonaventure oli Kanadan laivastossa palvellut Majestic-luokan lentotukialus. Kanada osti 1952 keskeneräisenä telakalla seisseen HMS Powerfulin Britannialta. Alus oli laskettu vesille helmikuussa 1945, minkä jälkeen se oli vain odotellut päätöstä kohtalostaan.

Muutostyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksen rakennetta muutettiin ja sille rakennettiin 8 asteen viistokansi, höyrykatapultit sekä vakautettu peililaskeutumisjärjestelmä. Alukselle asennettiin kaksiputkiset 3 tuuman 50 kaliiperin ilmatorjuntatykit neljälle runkoon valmistetulle hyllylle poiketen muista luokkansa aluksista. Hyllyt levensivät aluksen kokonaisleveyden 128 jalkaan. Kannelle asennettiin myös jarruvaijerit.[1]

Aluksen komentosilta suunniteltiin uudelleen, jolloin se samalla valmistui savuhormin ympärille aluksen oikealle puolelle. Sillan yläpuolelle rakennettiin korkea verkkorakenteinen masto alkuperäisen kolmijalkaisen tilalle. Mastoon asennettiin yhdysvalloista hankitut SPS-10-pintamaalitutka, SPS-12-ilmamaalitutka ja SPS-8-korkeudenilmaisututka..[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus otettiin 17. tammikuuta 1957 Kanadan laivaston palvelukseen HMCS Bonaventurena. Kanada kääntyi ainoastaan Yhdysvaltojen puoleen hankkiessaan lentokaluston tukialukselleen. Lento-osastoksi hankittiin 30. marraskuuta 1955 -16. kesäkuuta 1958 Yhdysvaltain laivaston Quesant Pointin varikolta Rhode Islandilta 39 kpl McDonnell F2H-3 Banshee -suihkuhävittäjiä, jotka mahdollistivat rajallisen joka sään ilmapuolustuskyvyn lentotukialukselle. Lisäksi hankittiin laivue kaksimoottorisia Grumman Tracker -sukellusveneentorjuntalentokoneita sekä pieni määrä Sikorsky HO4S-3 -sukellusveneentorjuntahelikoptereita. Trackerit valmistettiin lisenssillä Kanadassa, jolloin ne saivat tyyppimerkinnäkseen CS2F-1 ja kehittyneempi versio CS2F-2. HO4S-3-helikopterit korvattiin 1960-luvun alussa American HSS-2 Sea Kingeillä, joista pari toimitettiin Yhdysvalloista ja loput koottiin Kanadassa.[2][3]

HMCS Bonaventuren ankkuri muistomerkissä

Viimeiset 11 Bansheeta poistettiin palveluskäytöstä 12. syyskuuta 1962[4], jolloin hankittiin lisää Trackereita. Alus muuttui samalla sukellusveneentorjunta-alukseksi.[1][2]

Aluksella toteutettiin modernisointi 1960-luvun lopulla, jolloin se oli Davies Shipbuildingin telakalla. Modernisoinnin yhteydessä sille asennetiin Fresnel-laskeutumisjärjestelmä sekä kanneltaputoamisverkot. Aluksen ilmatorjuntatykit korvattiin neljällä yksiputkisilla kolmituumaisilla ja etummaiset hyllyt poistettiin merenkulkuominaisuuksien parantamiseksi.[1]

Alus palveli, kunnes se poistettiin palveluksesta heinäkuussa 1970 hieman modernisoinnin jälkeen. Alus myytiin romutettavaksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chesneau Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present - an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Gardiner Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Polmar Norman: Aircraft Carriers - A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 2, 1946-2006. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2008. ISBN 978-1-57488-665-8. (englanniksi)
  • Francillon, René J.: McDonnell Douglas Aircraft since 1920: Volume II. Annapolis, Maryland, USA: Naval Institute Press, 1990. ISBN 1-55750-550-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Chesneau, Roger s. 60
  2. a b Polmar, Norman s. 172
  3. Francillon, René J. s. 84-90
  4. Francillon, René J. s. 90