Kondriitti
Kondriitti on jyvärakenteinen kivimeteoriitti. Kondriitit eivät ole muuttuneet paljon siihen asteroidiin nähden, josta ne ovat lähtöisin ja koska ne eivät ole koskaan kuumentuneet, ne eivät ole sulaneet.[1] Rakenteessa on siis samanlaisia piirteitä kuin Auringossa ja muussa aurinkokunnassa. Ne ovat myös syntyneet samaan aikaan aurinkokunnan kanssa.[2]
Koostumuksessa on silikaattimineraaleja, joihin on sekoittunut pieniä sulfidi-jyviä sekä metalleista rautaa ja nikkeliä.[1] Yleisiä mineraaleja kondriiteissa ovat myös esimerkiksi maasälpä, oliviini, plagioklaasi ja pyrokseeni.[2]
Kondriitit ovat yleisimpiä meteoriitteja, sillä Maahan pudonneista niitä on noin 86 prosenttia.[2]
Sisällysluettelo |
Kondriittien luokittelu [muokkaa]
Kondriitteja on useita erilaisia. Erot liittyvät meteoriitin alkuperänä olleeseen asteroidiin ja mitä muutoksia kuumeneminen tai vesi ovat aiheuttaneet.[1] Ne jakautuvat tavallisiin, enstatiitti- ja hiilikondriitteihin, joilla molemmilla on vielä lisää alaluokkia.
Hiilikondriitit [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Hiilikondriitti
Hiilikondriitit ovat peräisin asteroidivyöhykkeellä sijaitsevista tummista asteroideista.[3] Ne ovat muodostuneet jäästä, kivestä, metallista ja hiilipitoisesta orgaanisesta materiaalista. Tavallisesti hiiltä on suunnilleen yksi prosentti kivestä.[3] Kaikkein suurin asteroidi Ceres on luultavasti samaa materiaalia kuin hiilikondriitit.[3]
Tavalliset kondriitit [muokkaa]
Yleisimpiä Maahan putoavista meteoriiteista ovat tavalliset kondriitit, jotka ovat peräisin asteroidivyöhykkeen keskivaiheilta.[3] Ne sisältävät kiveä ja metallia. H-kondriiteissa on paljon rautaa ja L-kondriiteissa vähän, kun taas LL-kondriiteissa on vähän rautaa ja vähän metallista rautaa.[3] Monet tavalliset kondriitit kuumenivat asteroideissa kiinni ollessaan ja muuttivat rakennettaan metamorfoosissa.[3] S-tyypin asteroidit ovat yleisiä ja saattavat olla tavallisten kondriittien alkuperä.[3]
Enstatiittikondriitit [muokkaa]
Enstatiittikondriitit tulevat asteroidivyöhykkeen sisäpuolelta Marsin läheltä.[3] Kun ne muodostuivat, ei ollut paljoa happea saatavilla, joten niissä on epätavallisia mineraaleja: enstatiittikondriittien sulfidimineraaleja ei löydy Maapallolta, jossa on happea runsaasti.[3] Ne sisältävät myös metallista rautaa.
Katso myös [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]