Gustave Aimard

Gustave Aimard
Olivier Aimard
Henkilötiedot
Syntynyt	13. syyskuuta 1818 Pariisi
Kuollut	20. kesäkuuta 1883 (64 vuotta) Pariisi
Ammatti	kirjailija
Vanhemmat	François Sébastiani de la Porta ja Felicity Faudoas
Puoliso	Adèle Lucie Damoreau
Kirjailija
Tuotannon kieli	ranska
Aikakausi	1856–1883
Tyylilajit	seikkailukirjat, useat latinalaisesta Amerikasta
Esikoisteos	Les Compagnons de la nuit 1856-1857
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Gustave Aimard, alkuaan Olivier Aimard, adoptionimeltään Olivier Gloux (13. syyskuuta 1818 Pariisi – 20. kesäkuuta 1883 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, joka kirjoitti lukuisia kirjoja latinalaisesta Amerikasta.

Sukutaustaa ja vaihtelevaa seikkailijaelämää

Aimardin isä oli François Sébastiani de la Porta, Napoleonin armeijan kenraali ja Louis Philippen hallituksen suurlähettiläs. Sébastianin puoliso oli Duchess de Coigny. Pariskunta sai Alatrice-Rosalba Fanny -tyttären. Pian äiti kuoli ja tytär muutti isoäitinsä luo. 9. heinäkuuta 1883 ilmestyneen New York Timesin mukaan Aimardin äiti oli Felicity Faudoas, joka oli naimisissa Anne Jean Marie René de Savaryn, Rovigon herttuan kanssa.

Vanhemmat hylkäsivät Aimardin ja hän pakeni 9-vuotiaana Les Glouxin perheeseen. Hänet lähetettiin sillinpyyntialukselle. Aimard saapui Patagoniaan, sitten hän meni Pohjois-Amerikkaan, jossa eli seikkailunhaluista elämää mm. kullankaivajana ja ansapyytäjänä. Hän värväytyi Ranskan merivoimiin vuonna 1835 ja erosi siitä neljä vuotta myöhemmin Chilessä. Hänet hyväksyttiin Comanche-heimon jäseneksi, teki matkoja Eurooppaan ja Kaukasiaan. Aimard palasi Pariisiin 1847 — samana vuonna Praslinin herttua Theobald murhasi raa’asti vaimonsa, Aimardin sisarpuolen Fanny Sebastianin. Biologiseen muuhun perheeseen Aimardilla ei syntynyt yhteyttä.

Lyhyen aikaa työskenneltyään Ranskassa Aimard palasi Amerikkaan. Herttua de Raousset-Boulbon halusi kaivoksen Meksikoon. Aimard oli niiden 150 kaivostyöläisen joukossa, jotka herttua halusi työllistää. Kuitenkaan kaivoslupia ei myönnetty. Herttua päätti vapauttaa pestaamansa köyhän väen. Hän valloitti Hermosillon 13. lokakuuta 1852, mutta sairastui vakavasti ensimmäisenä yönä valloituksen jälkeen. Hermosillon kaupunkilaiset valtasivat takaisin kaupunkinsa. Kaivostyöläiset pakenivat ja Aimard palasi Ranskaan.

Kirjoitustyöstä

Vuonna 1854 Aimard avioitui Adèle Lucie Damoreaun, runotaiteilijan kanssa. Aimard kirjoitti noin kuusikymmentä kirjaa, monet Amerikan intiaaneista. Enin osa intiaanikirjoista on käännetty yli kymmenelle kielelle. Arvosteluissa on pohdittu, ovatko kirjat lapsille liian verisiä vai eivätkö. Kirjoista löytyy elämäkerrallisia, antropologisia ja historiallisia tosiasioita. Ranskan hävitessä Ranskan-Saksan sodassa Aimard menetti lukijansa. Hänen Meksikon seikkailuaan kuvataan 1852 ilmestyneessä teoksessa Curumilla sekä siskopuolensa Fannyn murhan historia teoksessa Te Land en Te Water I & II.

Vuonna 1870 Aimard ja pieni joukko lehdistön ihmisiä osallistui Ranskan ja Saksan sotaan, jossa heidän menestyksensä oli vaatimaton. Rio de Janeiron lukijakunta piti häntä sankarina. Aimardin matkakertomusta tästä matkasta ei ole koskaan käännetty ranskaksi.

Oleskellessaan  Rio de Janeirossa hän oli yhteydessä Brasilian keisari Dom Pedro II:n kanssa, kuten käy ilmi Aimardin 11. tammikuuta 1880 päivätystä kirjeestä Pedro II:lle. Kirjeessä oli Gustave Aimardin allekirjoitus.

Aimard teki kirjojansa varten muistiinpanoja. Näin löytyy yhteys hänen omaelämäkertaansa. Useat muistiinpannut asiat käsittelevät hänen elämäänsä ja matkaansa Amerikan mantereella. Usein teokseen sisältyy hänen biologisen perheensä etsiminen. Lähes kaikissa kirjoissa löydämme hylätyn tai hyväksytyn lapsen teeman.

Aluksi Aimardin kirjoitukset ilmestyivät sanomalehtisarjoina. Vuodesta 1858 lähtien sanomalehtien Le Moniteur, La Presse ja La Liberté sarjat julkaistiin kirjamuodossa. Julkaisijat aiheuttivat hänelle paineita, kun teoksia piti saada valmiiksi tiiviillä tahdilla. Hän plagioi itseään. Koulutuksen puute aiheutti, että hänellä on ollut vaikeuksia käsitellä eri rooleja: ollako kirjailija, historioitsija, antropologi jne. Esimerkiksi toistuvasti hän seikkailuromaanissaan milloin puolustaa intiaaneja, etteivät he ole barbaareja, milloin taas kutsuu samoja intiaaneja "punaisiksi paholaisiksi".

Loppuaika

Vuonna 1883 Aimard palaa Latinalaisesta Amerikasta. Elämänsä loppuvaiheissa hänellä oli mielenterveyteen liittyviä vaikeuksia. Sanottiin, että hän on tullut hulluksi. Suuruudenhulluutta oli ollut aiemminkin. Hänet otettiin Pariisin Sainte-Anne-sairaalaan. Hänellä oli myös vaivoinaan ruusu ja kutiseva ihotulehdus, ekseema. Samana vuonna hän kuoli. Hänet haudattiin Ivryn hautausmaalle, mutta hänen ruumiinsa siirrettiin myöhemmin vaimonsa sukuhautaan Écoueen Val d'Oisessa.

Suomennetut teokset

• Seikkailuja salomailla : romantillisia kertoelmia Pohjois-Ameriikasta. Satakunnan kirjakauppa, 1889.
• Kivisydän : seikkailuja kaukaisessa Lännessä. Suom. E. Piirinen. Kirja, 1918.
• Tiikerikissa : seikkailuja kaukaisessa Lännessä. Suom. E. Piirinen. Kirja, 1918.
• Arkansasin sissit : seikkailuromaani suurilta ruoholakeuksilta. Suom. Niilo K. Nordström. Karisto, 1920.
• Araukanien päällikkö : intiaaniromaani. Otava, 1921.
• Jaguari : romaani Teksasin vapaussodasta. Suom. Valfrid Hedman. Karisto, 1923.
• Kapinalipun alla : seikkailuromaani Meksikon sodista. Suom. Valfrid Hedman. Karisto, 1923.
• Uljuutta ja viekkautta : romaani Teksasin vapaussodasta. Suom. Valfrid Hedman. Karisto, 1925.
• Uskollinen sydän : romaani Teksasin vapaussodasta. Suom. Valfrid Hedman. Karisto, 1925.
• Arkansasin armoton aavikko. Suom. Tauno Karilas. Suomen kirja, 1947.
• Suuri heimopäällikkö : 1, Kapinaliitto. Suom. Saku Harkko. Karisto, 1949.
• Suuri heimopäällikkö : 2, Ryöstetty neito. Suom. Saku Harkko. Karisto, 1949.
• Punaiset puhvelit. Suom. Tauno Karilas; kuv. Aarne Nopsanen. Tammi, 1954.

Aiheesta muualla

• Vapaasti ladattavia Gustave Aimardin kirjoja Project Gutenbergiltä ja Projekti Lönnrotilta.