Eugen Pylvänäinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eugen Isak Pylvänäinen (3. toukokuuta 1915 Mikkelin maalaiskunta4. kesäkuuta 1976 Mikkeli) oli suomalainen autoalan kauppias, yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai kauppaneuvoksen arvonimen.[1]

Pylvänäisen äiti oli Ida Pylvänäinen ja puoliso vuodesta 1939 Elsa Tuomisto. Pylvänäinen kävi kansakoulun ja kansalaisopiston. Opintomatkoja hän teki lukuisiin eri maihin. Pylvänäinen oli Mikkelin Vesi- ja Lämpöjohto Oy:n asiapoika ja liikkeenhoitaja 1928–1939, Mehtälä & Seppälä Oy:n sementtivalimon työnjohtaja 1940–1941, Auto- ja konekorjaamo E. Pylvänäisen omistaja ja johtaja 1944–1945, Mikkelin Auto Oy:n toimitusjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja vuodesta 1945, Mikkelin Autokunnostamo Oy:n toimitusjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja 1945–1975 ja Mikkelin Autovalinta Oy:n toimitusjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja 1967–1975. Hän oli myös Suomen Kiinteistökauppa Oy:n toimitusjohtaja 1953–1961. Mikkelin kaupunginvaltuuston jäsen Pylvänäinen oli 1965–1969 ja hänellä oli lisäksi useita muita luottamustehtäviä, kuten Autokauppiaiden Liiton eli vuodesta 1956 Autokauppiaat ry:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsenyys, Autotarvikekauppiaat ry:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsenyys 1955–1964 sekä Autokorjaamoiden Liiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsenyys 1955–1964 ja 1968–1969. Autoalan Keskusliiton johtokuntaan Pylväinen kuului vuodesta 1968. Molempiin sotiin osallistunut Pylvänäinen oli sotilasarvoltaan reservin kersantti. Ratamelontaa harrastanut Pylvänäinen sai hopeamitalin kaksikkojen 1 000 metrillä ja pronssimitalin kaksikkojen 10 000 metrillä Suomen mestaruuskilpailuissa 1937. Myöskin aktiivisena raviurheilun harrastajana tunnetun Pylvänäisen muistoksi nimettiin Mikkelissä Eugen Pylvänäisen muistoajo. Kauppaneuvoksen arvonimen 1970 saanut Pylvänäinen oli myös merkittävä lahjoittaja hyväntekeväisyystarkoituksiin.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Eugen Pylvänäinen Biografiasampo. Viitattu 30.10.2022.
  2. Kuolleita. Uusi Suomi, 8.6.1976, nro 152, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.10.2022.