Eduard Einstein

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eduard Einstein (28. heinäkuuta 191025. lokakuuta 1965) oli Albert Einsteinin ja Mileva Marićin kolmas lapsi ja toinen poika. Eduard Einstein syntyi Zürichissä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduard Einstein osoitti ällistyttävää lahjakkuutta jo ennen kouluikää. Hän luki sanomalehtiä ja pystyi opettelemaan ulkoa pitkiä kappaleita valokuvamuistinsa avulla. Kansakoulun ensimmäisellä luokalla Edward luki jo Goethen ja Schillerin kaltaisia saksankielisen kirjallisuuden klassikoita. Hän osoittautui myös lahjakkaaksi pianistiksi.[1]

Koulussa Eduard oli hyvä oppilas ja läpäisi ylioppilastutkinnon luokkansa parhaimmilla arvosanoilla. Eduard oli kiinnostunut kirjallisuudesta, taiteesta ja musiikista, mutta ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä, koska halusi psykiatriksi.[2]

Eduard Einstein kärsi jo lapsena huolestuttavan suurista mielialan vaihteluista. Hän sairastui 20-vuotiaana skitsofreniaan hänen naisystävänsä jätettyä hänet. Eduardia hoidettin aluksi insuliini- ja myöhemmin sähköshokeilla. Sähköshokkiterapia teki Eduardista dementikon, jota ei voinut jättää hetkeksikään oman onnensa nojaan.[3]

Mileva ja Albert Einstein muuttivat erilleen vuonna 1914. Ero kosketti hyvin paljon Eduardia ja Hans Albertia. Vaikka ero etäännytti poikien ja isän väliä, he kävivät kirjeenvaihtoa ja lomailivat yhdessä. Eduardin sairastumisen jälkeen Albert Einstein ei kuitenkaan enää halunnut tavata poikaansa, joten Eduardista huolehtiminen jäi Milevan vastuulle aina tämän vuonna 1948 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Eduard Einstein vietti loppuelämänsä vuoroin laitoshoidossa vuoroin äitinsä luona.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Barry Parker 2003: Einstein : the passions of a scientist. Prometheus Books. New York. Sivu 193.
  2. Barry Parker 2003: Einstein : the passions of a scientist. Prometheus Books. New York. Sivut 235-237.
  3. Barry Parker 2003: Einstein : the passions of a scientist. Prometheus Books. New York. Sivut 235-237.
  4. Barry Parker 2003: Einstein : the passions of a scientist. Prometheus Books. New York.

Muut lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]