Dred Scott vastaan Sandford
Dred Scott vastaan Sandford (engl. Dred Scott v. Sandford tai Dred Scott Decision) oli Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös vuodelta 1857. Päätöksen mukaan Afrikasta Yhdysvaltoihin tuoduilla mustilla tai heidän jälkeläisillään ei ollut perustuslaillisia oikeuksia tai Yhdysvaltain kansalaisuutta. Samalla oikeus tuomitsi Missourin kompromissin, jossa liittovaltio kielsi uusien orjaosavaltioiden hyväksymisen 36°30' leveyspiirin pohjoispuolella, perustuslain vastaiseksi. Tämä oli vasta toinen kerta Yhdysvaltain historiassa, kun korkein oikeus julisti Yhdysvaltain kongressin hyväksymän lain laittomaksi (ensimmäinen oli Marbury vastaan Madison).[1] Korkein oikeus päätti tapauksesta 6. maaliskuuta 1857 äänin 7–2. Päätös kiihdytti maassa vellonutta kahtiajakoisuutta orjuuden suhteen ja vaikutti osaltaan Yhdysvaltain sisällissodan syttymiseen. Päätöstä pidetään korkeimman oikeuden huonoimpana päätöksenä ja yhtenä tärkeimmistä Yhdysvaltain perustuslakiin liittyvistä tapauksista.[2]
Dred Scott vastaan Sandford -päätöstä käytettiin ennakkotapauksena 1860-luvun loppupuolelle asti, jolloin perustuslain 13. ja 14. lisäys hyväksyttiin. 13. lisäyksessä kiellettiin orjuus kaikkialla Yhdysvalloissa, ja 14. lisäyksessä myös kaikille tummaihoisille taattiin Yhdysvaltain kansalaisuus ja tämän seurauksena myös kaikille kansalaisille kuuluvat perustuslailliset oikeudet.[1]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Dred Scott oli Virginian osavaltiossa syntynyt orja, jonka armeijalääkäri John Emerson osti Saint Louisin kaupungissa Missourissa. He muuttivat armeijan mukana ja asuivat muun muassa Wisconsinin territoriossa, jossa orjuus oli laitonta. Siellä Scott meni naimisiin Harriet Robinsonin kanssa, ja tämän omistajuus siirtyi Emersonille. Emersonin kuoltua vuonna 1843 Scottien omistus siirtyi hänen leskelleen, Irene Emersonille, joka asui heidän kanssaan jälleen Missourissa.[3]
Alempien oikeusasteiden käsittelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
6. heinäkuuta 1846 Dred ja Harriet Scott nostivat syytteen vapaudestaan Irene Emersonia vastaan. Osavaltion aikaisemmissa oikeustapauksissa oli päätetty, että jos orja oli asunut välillä vapaassa osavaltiossa ja palasi sitten Missouriin, hänellä oli oikeus vapauteen. Periaatteena oli, ”kerran vapaa, aina vapaa”. Ensimmäinen oikeudenkäynti kuitenkin raukesi (engl. mistrial). Kun uutta oikeudenkäyntiä odotettiin, Irene Emerson meni uusiin naimisiin ja muutti muualle, ja hänen veljensä John Sanford jäi hoitamaan asioita Missouriin. Dred Scottin palkat jäädytettiin odottamaan päätöstä siitä, onko hän vapaa vai orja. Vuonna 1850 pidetty uusi oikeudenkäynti vapautti Scottin orjuudesta, mutta siskonsa puolesta toiminut Sanford vei tapauksen Missourin korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus kumosi alemman oikeuden päätöksen sekä useita aikaisempia päätöksiä ja korvasi ”kerran vapaa, aina vapaa” -periaatteen orjuutta kannattavalla retoriikalla.[3]
Scottin lakimiehet nostivat haasteen Sanfordia vastaan liittovaltion oikeudessa. Sanfordin nimi kirjoitettiin väärin muodossa "Sandford" oikeusasiakirjoissa. Sanfordin lakimiehet taas nostivat esille kysymyksen siitä, voiko tummaihoinen henkilö olla Yhdysvaltain kansalainen. He myös argumentoivat, että orjat olivat perustuslain suojelemaa yksityisomaisuutta, eikä kongressilla siten ollut ollut oikeutta kieltää orjuutta territorioissa. Näin ollen Missourin kompromissi ei olisi lainvoimainen, eikä Scott olisi koskaan edes ollut vapaa.[3]
Korkeimman oikeuden päätös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tapaus eteni korkeimpaan oikeuteen, joka aikoi aluksi päättää tapauksen suoraan osavaltion korkeimman oikeuden hyväksi, jolloin sen ei olisi tarvinnut ottaa sen enempää kantaa kiistanalaiseen orjuuskysymykseen. Se kuitenkin muutti mielensä ja 6. maaliskuuta 1857 se totesi äänin 7–2 Scottin olevan yhä orja. Oikeus perusteli kantaansa usealla tavalla. Yksi perusteista oli se, että tummaihoiset olivat osavaltioiden kansalaisia, mutta eivät Yhdysvaltojen, joten Scott ei edes voinut nostaa syytettä liitovaltion tasolla. Oikeus myös julisti, että kongressilla ei ollut perustuslaillista oikeutta kieltää orjuutta, ja lisäksi jos orja muutti vapaaehtoisesti toiseen osavaltioon, tuon osavaltion lait päättivät hänen orjuudestaan.[4]
Päätös syvensi maassa olevaa jakoa orjuuden vastustajien ja kannattajien välillä, ja tuomioistuimen arvovalta kärsi kiistanalaisen päätöksen vuoksi. Orjuuden vastustajat hyökkäsivät oikeuden päätöstä vastaan: heidän pelkonaan oli, että seuraavaksi orjuus laillistettaisiin koko maassa. Asiantuntijoiden joukossa päätöstä pidetään tuomioistuimen historian huonoimpana. Päätös kumottin sisällissodan jälkeen 1860-luvun loppupuolella, kun perustuslain 13. lisäys lopetti orjuuden ja 14. lisäys määräsi, että jokainen Yhdysvalloissa syntynyt henkilö on Yhdysvaltain kansalainen.[4]
Dred Scott kuoli tuberkuloosiin vuonna 1858, eli jo ennen sisällissotaa.[5]
Tuomarien äänet päätöksen suhteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hall, Kermit L. & Ely, Jr., James W. & Grossman, Joel B.: The Oxford Companion to the Supreme Court of the United States. Oxford University Press, 2005. ISBN 9780195176612. WorldCat.