Dorothy Gish
| Dorothy Gish | |
|---|---|
Dorothy Gish vuonna 1916. |
|
| Syntymäaika | 11. maaliskuuta 1898 |
| Syntymäpaikka | Massillon, Ohio, Yhdysvallat |
| Kuolinaika | 4. kesäkuuta 1968 (70 vuotta) |
| Kuolinpaikka | Rapallo, Italia |
| Oikea nimi | Dorothy Elizabeth de Guiche |
| Ammatti | näyttelijä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Dorothy Gish (oik. Dorothy Elizabeth de Guiche, 11. maaliskuuta 1898 Massillon, Ohio, Yhdysvallat – 4. kesäkuuta 1968 Rapallo, Italia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänen äitinsä oli näyttelijä Mary Gish ja Dorothy aloitti näyttelemisen neljävuotiaana yhdessä sisarensa Lillianin kanssa. Perhe muutti New Yorkiin, jossa sisarukset näyttelivät muun muassa Mary Pickfordin kanssa. Pickford muutti Hollywoodiin 1909 ja sai D. W. Griffithin palkkaamaan myös Gishin sisarukset studionsa palvelukseen. Sisarusten ensimmäinen yhteinen lyhytelokuva, An Unseen Enemy, valmistui vuonna 1912. Tunnetuimpiin Gishin elokuviin kuuluu Griffithin ohjaama Orpolapset vuodelta 1921.[1]
Gish keskittyi teatterinäyttelemiseen vuonna 1930 valmistuneen elokuvan Wolves jälkeen. Takaisin elokuvien pariin hän palasi vasta 1944, jolloin valmistui romanttinen komedia Our Hearts Were Young and Gay. Gishin viimeiseksi elokuvaksi jäi cameo-rooli Otto Premingerin ohjaamassa elokuvassa Kardinaali vuonna 1963. Gish kuoli Rapallossa, Italiassa vuonna 1968.[1] Hän on saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.[2]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Ankeny, Jason: Dorothy Gish allmovie. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)
- ↑ Dorothy Gish 6.6.1968. Los Angeles Times. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dorothy Gish Wikimedia Commonsissa