Donald Barthelme

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Donald Barthelme

Donald Barthelme (7. huhtikuuta 1931 – 23. heinäkuuta 1989) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnettiin hänen leikkisästä ja postmodernista tyylistään.

Hän työskenteli myös toimittajana Houston Postille, Houstonin taidemuseon johtajana (1961–1962) ja professorina lukuisissa yliopistoissa.

Barthelme syntyi Philadelphiassa vuonna 1931. Kaksi vuotta syntymän jälkeen hänen perheensä muutti Texasiin, jossa hänen isästään tuli arkkitehti Houstonin yliopistossa, jossa Barthelme myöhemmin opiskeli journalistiikkaa. Vuonna 1951 hän kirjoitti ensimmäiset artikkelinsa Houston Postille. Barthelme vedettiin Korean sotaan vuonna 1953. Hän kirjoitti tuolloin armeijan sanomalehteen ennen kuin palasi Amerikkaan. Paluun jälkeen hän jatkoi opiskeluaan Houstonissa, mutta vaihtoi filosofiaan. Vaikka hän jatkui opiskelua vuoteen 1957, hän ei koskaan saanut niitä valmiiksi. Hän vietti suuren osan vapaa-ajastaan Houstonin ”mustissa” jazz klubeissa, kuuntelemassa Lionel Hamptonia ja Peck Kellyä, jotka vaikuttivat hänen myöhempää kirjoittamiseen.

Barthelmen suhde isäänsä oli vaikea. Myöhempinä vuosina heillä oli väittelyitä Barthhelmen töistä. Hänen itsenäisyytensä näytää myös että hän ei seurannut perheen roomalais-katolista näkemystä. Hän oli paljon lähempänä äitiään ja hänen ajatuksiaan. Barthelme opetti välillä Bostonin ja Buffalon yliopistoilla sekä City University of New York -yliopistossa (CUNY), jossa hän toimi vierailevana professorina vuosina 1974–1975.

Hän oli naimisissa kolme kertaa. Hänen toinen vaimo, Helen Barthelme, kirjoitti elämänkerran nimeltään Donald Barthelme: Mahtavan äänen perusta, vuonna 2001. Hän sai tyttären, Annen, kolmannen vaimonsa, tanskalaisen Birgitin, kanssa, jonka kanssa Bathelme oli kuolemaansa saakka. Hän kuoli kurkkusyöpään. Hänen veljet, Frederick (s. 1943) ja Steven (s. 1947) ovat myös arvostettuja kirjailijoita ja opettajia Etelä-Mississippin yliopistossa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1961 Barthelmesta tuli Houstonin taidemuseon johtaja, ja hän julkaisi ensimmäisen novellinsa. Hänen The New Yorker -lehdessä julkaistu, “L’Lapse”, parodia Michelangelo Antonionin elokuvasta L’Eclisse (Kuumetta), seurasi vuonna 1963. The New Yorker julkaisi muitakin hänen novellejaan. Barthelme jatkoi hänen menestystään novellimuodossa.

Tyyli ja legaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barthelmen novellit ovat usein hyvin kompakteja ja usein mieluiten keskittyvät tiettyyn tapahtumaan kuin kokonaiseen kertomukseen. Aluksi nämä tarinat pitivät sisällään oivallisia hetkiä, mutta myöhemmin tarinat eivät olleet tietoisesti filosofisia tai symbolisia.

Barthelmen legaatti opettajana elää Houstonin yliopistolla. Hänet tunnettiin herkkänä ja luovana ohjaajana nuorille kirjailijoille.

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Come Back, Dr. Caligari (Tule takaisin, Dr. Caligari) - Little, Brown (Boston), 1964.
  • Unspeakable Practices, Unnatural Acts - Farrar, Straus (New York), 1968.
  • City Life - Farrar, Straus, 1970.
  • Sadness - Farrar, Straus, 1972.
  • Guilty Pleasures (non-fiction) - Farrar, Straus, 1974.
  • Amateurs - Farrar, Straus, 1976.
  • Great Days - Farrar, Straus, 1979.
  • Overnight to Many Distant Cities - Putnam, 1983.
  • Sam's Bar (with illustrations by Seymour Chwast) - Doubleday (New York), 1987.
  • Sixty Stories - Putnam (New York), 1981.
  • Forty Stories - Putnam, 1987.
  • Flying to America: 45 More Stories - Shoemaker & Hoard, 2007.

Novellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Snow White - Atheneum (New York), 1967.
  • The Dead Father - Farrar, Straus, 1975.
  • Paradise - Putnam, 1986.
  • The King - Harper (New York), 1990.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Guggenheim seura, 1966
  • Time Magazinen vuoden parhaat kirjat lista, 1971
  • Morton Dauwen Zabel palkinto 1972
  • Jesse H Jones palkinto, 1976