Dante Grela

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dante Grela (s. 1941 Rosario) on argentiinalainen säveltäjä. Hän opiskeli Rosarion kansallisessa yliopistossa. Hänelle opetti lisäksi yksityisesti sävellystä ja elektroakustista musiikkia Francisco Kröpfl sekä instrumentaatiota ja orkestraatiota Washington Castro. Grela sai Fulbright-stipendin (1978–79), jonka turvin hän pääsi Columbian yliopiston tietokonemusiikin keskukseen. Grela pääsi lisäksi Kanadan hallituksen stipendillä luennoimaan maassa vuonna 1994.[1]

Grelan musiikkia on esitetty Amerikan ja Euroopan maissa. Hänelle myönnettiin Argentiinan kirjailija- ja säveltäjäliiton sinfonisen musiikin palkinto vuonna 2003 teoksesta Imaginerías. Grela on toiminut myös kapellimestarina, kuoronjohtajana ja professorina. Hän on työskennellyt lukuisissa oppilaitoksissa Argentiinassa 1960-luvulta lähtien ja vieraillut luennoimassa myös Brasiliassa, Kanadassa, Chilessä, Uruguayssa ja Yhdysvalloissa.[1]

Lukuisien orkesteri- ja kamarimusiikkiteosten lisäksi Grelan tuotantoon kuuluu myös kuoro- ja muuta vokaalimusiikkia, pianomusiikkia ja elektroakustisia teoksia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.