DTM (yökerho)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yökerhoa. Artikkeli saksalaisesta vakioautosarjasta, katso DTM.
Asiakkaita katsomassa Lordia Euroviisuissa DTM-ravintolassa.

DTM (Mannerheimintie 6) on Helsingissä sijaitseva seksuaalivähemmistöille suunnattu yökerho. Nimen kirjainyhdistelmä on akronyymi ravintolan aiemmasta nimestä Don't Tell Mama (suom. Älä kerro äidille).

DTM on pinta-alaltaan Skandinavian suurin seksuaalivähemmistöille suunnattu yökerho[1]. Jatkoaikaluvallisessa yökerhossa on kolme baaria. Yökerhossa järjestetään esimerkiksi Miss Drag Queen -kisat, klubi-iltoja ja muotinäytöksiä.

Historia [muokkaa]

Vuonna 1984 Setan yhteydessä toimiva SETA-säätiö perusti Ravintola Oy Afroditen. Osakeyhtiö osti ravintola Gambrinin Iso Roobertinkadulla ja avasi tiloihin Suomen ensimmäisen seksuaalivähemmistöille suunnatun yökerhon Gay Gambrinin.

Ravintola työntekijöineen kärsi alkuaikoinaan ilkivallasta: ikkunat kivitettiin rikki ja henkilökunta tuli työpaikalleen takaoven kautta[2]. Gay Gambrinin menestyttyä osakeyhtiö siirtyi 1992 pitämään Don't Tell Mamaa Annankadulle, Kamppiin.

2000-luvun alussa Helsingissä oli kymmenkunta seksuaalivähemmistöjen suosimaa yökerhoa. Ravintolan nimeksi muutettiin DTM (kaupparekisterissä aputoiminimenä on Gay Night Club DTM). Vuonna 2002 yökerho muutti Iso-Roobertinkadulle, jossa se toimi vuoden 2011 loppuun asti.

Iso Roobertinkadulla sijainnut DTM-ravintola suljettiin 31.12.2011, hetkeä ennen kuin toimintaa harjoittanut Ravintola Oy Afrodite ajautui konkurssiin. Samalla sulkeutui myös saman yrityksen toinen, Helsingin Kampissa sijainnut ravintola K23. Nykyisen DTM:n taustalla oleva Äkä Oy avasi 1. helmikuuta 2012 Mannerheimintie 6:ssa uuden DTM-nimeä käyttävän ravintolan, jonka kaupparekisterissä oleva virallinen nimi on vanhan DTM:n tapaan Gay night club DTM.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. Helsinki by Night
  2. Pinkkieurojen metsästäjät - bisnesalueena gay-ravintolat