Curtiss F9C Sparrowhawk

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
F9C Sparrowhawk
XF9C-1 kiinnittymässä USS Akroniin toukokuussa 1932.
F9C USS Akronin hangaarissa vuonna 1932.
USS Macon-ilmalaiva

Curtiss F9C Sparrowhawk (Varpushaukka) on kevyt kaksitasoinen hävittäjälentokone, joita oli sijoitettu Yhdysvaltain laivaston USS Akron (ZRS-4) ja USS Macon (ZRS-5) ilmalaivoihin 19311935.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Curtiss F9C suunniteltiin alun perin Yhdysvaltain laivaston 10. huhtikuuta 1930 julkistamaa pienen laivastohävittäjän suunnittelukilpailua varten, muut osallistujat olivat General Aviation (aiemmin Fokker) XFA-1 ja Berliner-Joyce XFJ-1 koneillaan.

XF9C-1 (laivaston sarjanumero A8731) tilattiin Curtissilta 30. kesäkuuta 1930. Se teki ensilentonsa maaliskuussa 1931. Koneessa oli metallinen itsekantava runko ja pyrstö, sekä kankaalla verhoillut metallirunkoiset siivet, laskutelineissä ei ollut muotosuojia. Moottorina oli 420 hevosvoimainen Wright R-975C (J-6-9) Whirlwind-tähtimoottori.

XF9C-2 oli Curtissin yksityisesti rakentama toinen prototyyppi, sen moottorina oli 438 hevosvoimainen R-975E-3-moottori, sen ylätaso oli kiinnitetty kymmenen senttiä korkeammalle kuin ensimmäisessä prototyypissä ja laskutelineissä oli muotosuojat.

Laivaston pienten laivastohävittäjien suunnitelmaa ei toteutettu ja Sparrowhawkit olisi poistettu käytöstä, ellei niille olisi löytynyt uutta tehtävää.

Yhdysvaltain laivasto tilasi 6. lokakuuta 1928 kaksi jäykkärunkoista ilmalaivaa, USS Akronin ja Maconin, ja jo suunnitteluvaiheessa ne oli tarkoitus varustaa lentokoneitten kuljetusmahdollisuudella. Suunnitteluvaiheessa ei kuitenkaan ollut vielä olemassa tehtävään sopivia hävittäjiä. Sparrowhawk todettiin ihanteelliseksi ilmalaivakäyttöön pienen kokonsa vuoksi.

Koneen ylätasoon kiinnitettiin tarttumakoukku, jolla kone kiinnittyi ilmalaivan "trapetsiin", minkä jälkeen se vedettiin ilmalaivaan. Koneet varastoitiin ilmalaivan rungon sisään, mistä ne laukaistiin kiinnittämällä trapetsiin ja laskemalla rungon ulkopuolelle, minkä jälkeen hävittäjän lentäjä vapautti koneen kiinnityskoukun. Ilmalaivalta toimiessaan Sparrowhawkien laskeutumistelineet yleensä poistettiin ja korvattiin ylimääräisellä polttoainesäiliöllä lentoajan ja toimintasäteen pidentämiseksi.

Kumpikin ilmalaiva pystyi kuljettamaan neljä hävittäjää runkonsa sisällä ja yhtä rungon ulkopuolella.

Vaikka Sparrowhawkien tarkoitukseksi yleensä mielletään ilmalaivojen puolustus, niiden pääasiallinen tehtävä kuitenkin oli tiedustelutoiminta ja siten pidentää meritiedusteluun tarkoitettujen ilmalaivojen tehokasta toiminta-aluetta.

Ilmalaiva USS Akron (ZRS-4), 1931-1933[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Akron oli ensimmäinen Yhdysvaltain laivaston kahdesta jäykkärunkoisesta ilmalaivasta. Se rakennettiin Akronissa, Ohiossa ja otettiin palveluskäyttöön lokakuun lopulla 1931. Sitä käytettiin jäykkärunkoisten ilmalaivojen teknisen ja operationaalisen laivastokäytön tutkimiseen.

Akron joutui 4. huhtikuuta 1933 ankaraan myrskyyn New Jerseyn rannikolla ja pian keskiyön jälkeen se syöksyi pyrstö edellä mereen. Vain kolme aluksen 76:sta miehistön jäsenestä selvisi onnettomuudesta hengissä.

Ilmalaiva USS Macon (ZRS-5), 1933-1935[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Macon, Akronin sisaralus rakennettiin myös Akronissa. Se teki ensilentonsa vuoden 1933 huhtikuussa, vain muutama viikko sisaraluksensa tuhoutumisen jälkeen. Lentotestien jälkeen se otettiin palveluskäyttöön kesäkuussa 1933.

Ollessaan 12. helmikuuta 1935 palaamassa meriharjoituksista tukikohtaansa Moffett Fieldiin, Kaliforniaan, USS Macon joutui Point Surin edustalla myrskyyn, jonka aiheuttamien vaurioiden seurauksena se vaipui mereen. Onnettomuudessa menehtyi vain kaksi miehistön jäsentä, mutta ilmalaiva upposi mereen, päättäen samalla Yhdysvaltain laivaston kokeilut jäykkärunkoisilla ilmalaivoilla.

Koneitten kohtalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä seitsemästä Sparrowhawkista menetettiin onnettomuudessa, kolmesta jäljelle jääneestä koneesta poistettiin niitten tarttumakoukut ja ne uudelleennimetttiin XF9C-2:ksi. Kaksi niistä romutettiin San Diegossa 1936. Ainoa jäljelle jäänyt kone siirrettiin laivaston lentotukikohtaan Anacostiaan, Marylandiin. Vuonna 1939 se lahjoitettiin Smithsonian-instituutille tarttumakoukun jäljitelmällä varustettuna.

Se mikä koneista on kyseessä on epäselvää, joittenkin lähteitten mukaan se on XF9C-2 (9264), mutta Dick Smithin kirja Akron and the Macon väittää sen olevan 9056. Museum of Naval Aviation, jonka hallussa kone nykyään on, sanoo näytteillä olevan koneen olevan XF9C-2:n, 9056:n ja 9057:n yhdistelmä.

Tekniset tiedot (F9C-2)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miehistö: 1
  • Pituus: 6,27 m
  • Kärkiväli: 7,75 m
  • Korkeus: 3,34 m
  • Siipipinta-ala: 16,1 m²
  • Tyhjäpaino: 961 kg
  • Lastattuna: 1 262 kg
  • Moottori: Wright R-975-22-tähtimoottori, 415 hp (310 kW)

Suorituskyky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maksiminopeus: 283 km/h
  • Lentomatka: 475 km
  • Lakikorkeus: 5 853 m
  • Nousunopeus: 515 m/min
  • Siipikuorma: 78 kg/m²
  • Teho/painosuhde: 0.24 kW/kg

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2x .30-06 kaliiperin Browning-konekivääri

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peter M. Bowers: Curtiss Aircraft, 1907-1947, Naval Institute Press, 1987.
  • Gordon Swanborough and Peter M. Bowers: United States Navy Aircraft Since 1911, Naval Institute Press, 1990.
  • William T. Larkins: US Navy Aircraft, 1921-1941, Orion Books, 1988.
  • John Wegg: General Dynamics Aircraft and their Predecessors, Naval Institute Press, 1990.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]