Costa v. ENEL

Costa v. ENEL (asia 6/64, myös muodossa Costa v. Enel) on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vuonna 1964 antama ennakkoratkaisu, joka loi eurooppaoikeuden ensisijaisuusperiaatteen. Tuomioistuimen päätöksen perusteella Euroopan yhteisön ja siten Euroopan unionin lainsäädännön kanssa ristiriidassa olevaa kansallista lakia ei tule soveltaa oikeudessa. Tuomioistuin myös korosti Euroopan yhteisön asemaa uutena oikeusjärjestelmänä.

Tapaus

Vuonna 1962 Italia sääti lain, jolla se kansallisti yksityiset sähköyhtiöt. Yhtiöiden osakkeet lunastettiin ja niiden varat siirrettiin uudelle kansalliselle sähköyhtiölle Enelille. Eräs kansallistetuista yhtiöistä oli Edison Volta. Italialainen Flaminio Costa oli omistanut Edison Volta -yhtiön lunastettuja osakkeita. Costa vastusti kansallistamista ja osakkeiden lunastamista, joiden hän katsoi rikkovan hänen oikeutta omaisuuteensa. Hän protestoi kansallistamista kieltäytymällä maksamasta Eneliltä saamaansa 1 952 Italian liiran sähkölaskua. Laskun maksamatta jättäminen eteni perintäoikeudenkäyntiin milanolaiselle alituomarille, Giudice Conciliatore di Milano. Costa vetosi siihen, että Enelin perustaminen ja sähköyhtiöiden kansallistaminen oli vastoin Italian perustuslakia ja Rooman sopimusta. Rooman sopimuksesta Costa nimesi muun muassa valtionapua ja kilpailun vääristämistä koskevat silloiset artiklat 93, 102, 53 ja 37.

Giudice Conciliatore di Milano teki ennakkoratkaisupyynnön yhteisöjen tuomioistuimeen ja antoi samalla tapauksen Italian perustuslakituomioistuimen käsiteltäväksi. Perustuslakituomioistuin katsoi kyseessä olevan ainoastaan Italian lakien perustuslaillisuuden tutkinnasta, joten se kiisti yhteisöjen tuomioistuimen toimivallan. Perustuslakituomioistuimen mukaan Rooman sopimus oli ratifioitu tavallisena lakina eikä perustuslain tasoisena säädöksenä. Sopimus oli perustuslakituomioistuimen kannan mukaan siten normihierarkiassa samantasoinen kuin kansallistamislait. Koska kansallistamislaki oli uudempi kuin sopimus, tuli alituomarin perustuslakituomioistuimen mielestä noudattaa lex posteriori -periaatteen mukaisesti kansallistamislakia eikä sopimusta.

Ratkaisu

Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että yhteisön lainsäädäntö on hierarkisesti kansallisen lainsäädännön yläpuolella. Tuomioistuimen kannan mukaan kansallisten tuomioistuinten täytyy jättää soveltamatta yhteisön lainsäädännön kanssa ristiriidassa olevaa lainsäädäntöä. Tämä velvollisuus koski jopa valtion perustuslaintasoisia säädöksiä. Tuomioistuin perusteli näkemystään sopimuksen teleologisella tulkinnalla, sillä sopimuksessa ei suoranaisesti määrätty yhteisön lainsäädännön etusijaisuudesta. Jäsenvaltiot olivat sen mukaan suostuneet ensisijaisuusperiaatteeseen sopimukseen liittyessään. Tuomioistuimen mukaan sopimuksella oli luotu uusi, omalaatuinen oikeusjärjestelmä.

»Perustamalla rajoittamattomaksi ajaksi yhteisön, jolla on omat toimielimet, oikeushenkilöllisyys, oikeuskelpoisuus, kelpoisuus edustaa itseään kansainvälisissä yhteyksissä ja todellista toimivaltaa, joka perustuu jäsenvaltioiden toimivallan rajoittamiseen tai siirtämiseen yhteisölle, jäsenvaltiot ovat rajoittaneet suvereeneja oikeuksiaan, tosin rajatuilla aloilla, ja luoneet säännöstön, jota sovelletaan niiden kansalaisiin sekä jäsenvaltioihin itseensä.»
(Ratkaisu asiassa 6/64)

Tuomioistuimen näkemyksen mukaan oikeusjärjestelmä oli välttämätön sopimuksen tarkoituksen toteutumiseksi. Yhteisön lain kanssa ristiriitaiset kansalliset säädökset olisivat tuomioistuimen mukaan sopimuksen mukaista välittömän vaikutuksen vastainen ja kyseenalaistaisi sopimuksen tavoitteet ja olisivat vastoin sopimuksen 7 artiklan kansalaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän kieltoa vastaan.

Tuomioistuin katsoi, etteivät Italian kansallistamislait olleet ristiriidassa yhteisön lainsäädännön kanssa.

Merkitys

Ratkaisu loi periaatteen Euroopan yhteisön ja Euroopan unionin lainsäädännön ensisijaisuudesta kansalliseen lainsäädäntöön verrattuna. Ratkaisu muutti Euroopan yhteisön ja unionin luonnetta, koska ennen sitä ja välittömän vaikutuksen käsitteeseen liittyvää Van Gend en Loos -tapausta jäsenvaltiot olivat käsittäneet yhteisön perustamissopimukset tavallisena kansainvälisinä sopimuksina. Nämä kaksi ratkaisua vaikuttivat merkittävästi jäsenvaltioiden valtiosääntöjen kehitykseen.

Ensisijaisuusperiaate on sittemmin vahvistettu muun muassa Simmenthal-tapauksessa. Ensisijaisuusperiaatteesta on tullut osa vakiintunutta oikeuskäytäntöä Euroopan unionissa.

Lähteet

• Fennelly, Nial: The European Court of Justice and the Doctrine of Supremacy: Van Gend en Loos; Costa v ENEL; Simmenthal, teoksessa Maduro, Luis Miguel Poiares Pessoa; Azoulai, Loïc (toim.): The Past and Future of EU Law : The Classics of EU Law Revisited on the 50th Anniversary of the Rome Treaty. Oxford: Hart Publishing, 2010. ISBN 9781847317582. (englanniksi)
• Raitio, Juha: Euroopan unionin oikeuden periaatteet ja perusvapaudet. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2017. ISBN 978-951-51-2533-0.
• Rasmussen, Morten: From Costa v ENEL to the Treaties of Rome: A Brief History of a Legal Revolution, teoksessa Maduro, Luis Miguel Poiares Pessoa; Azoulai, Loïc (toim.): The Past and Future of EU Law : The Classics of EU Law Revisited on the 50th Anniversary of the Rome Treaty. Oxford: Hart Publishing, 2010. ISBN 9781847317582. (englanniksi)
• Talus, Kim; Penttinen, Sirja-Leena: Johdatus Euroopan unionin oikeuteen. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2016. ISBN 978-951-29-6382-9.