Christina Ricci

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Christina Ricci
Christina Ricci by David Shankbone.jpg
Syntymäaika 12. helmikuuta 1980 (ikä 32)
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Christina Ricci (s. 12. helmikuuta 1980 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä ja -tuottaja sekä entinen lapsitähti, jonka ensimmäinen merkittävä rooli oli The Addams Familyn synkkänä tyttärenä Wednesday Addamsina. Ricci jatkoi uraansa pyrkien jättämään taakseen lapsitähtimaineensa ja on esiintynyt myöhemmin muun muassa elokuvissa Buffalo 66, Jäämyrsky, Päätön ratsumies ja Prozac Nation.

Ricci oli sivuosassa vuonna 2002 televisiosarjassa Ally McBeal ja esiintyi vuonna 2001 artisti Mobyn musiikkivideolla Natural Blues. Ricci on myös ollut luksusmuotitalo Louis Vuittonin, valmisvaateketju Gapin ja urheiluvaatevalmistaja Reebokin mainoksissa.

Yhdysvaltalaiset hip hop -artistit Slug of Atmosphere ja Murs ovat julkaisseet levyn, joka on omistettu Riccille. Myös suomalaisen doom metal -yhtye Reverend Bizarren kappaleen Goddess of Doom ensimmäinen osa on omistettu Riccille.

Ricci on mukana ranskalaisen Guy de Maupassantin kirjaan "Bel Ami" perustuvassa samannimisessä elokuvassa, joka ilmestyy vuonna 2012. Vastanäyttelijöinä hänellä on Twilight-komistus Robert Pattinson, Uma Thurman, Kristin Scott Thomas ja Holliday Grainger. Ricci näyttelee Clotilde de Marellea, yhtä George Duroyn (Pattinson) rakkaudenkohteista. Elokuva perustuu vuoden 1885-luvun Ranskaan.


[muokkaa] Filmografia

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Christina Ricci.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä