Choi Siwon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Choi Siwon

Choi Si-won 최시원 (s. 10. helmikuuta 1987), paremmin tunnettu nimellä Siwon on korealainen pop-laulaja ja näyttelijä. Hän on tunnetun korealaisen poikabändin Super Juniorin ja Super Junior-M:n jäsen. Siwon on paremmin tunnettu vuonna 2006 tehdystä kiinalaisesta elokuvasta A Battle of Wits, jossa hän esitti nuorta prinssi Liang Shitä. Hän on myös yksi ensimmäisistä korealaisista, joka on saanut kuvansa kiinalaiseen postimerkkiin.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siwon syntyi Seoulissa Etelä-Koreassa kristittyyn perheeseen. Siwonin ollessa 16-vuotias, kykyjenetsijä suositteli häntä Starlight Casting Systemin koe-esiintymiseen. Siwonin Vanhemmat eivät hyväksyneet poikansa unelmaa tulla laulajaksi, jonka takia Siwon meni salaa koe-esiintymiseen, josta hän pääsikin yhden Korean vaikutusvaltaisimman mediayhtiön SM Entertainmentin listoille. Kun hän kertoi asiasta vanhemmilleen he vastahakoisesti hyväksyivät hänen uravalintansa, mutta hänen isänsä kieltäytyi auttamasta poikaansa urallaan. Myöhemmin Siwon muutti pois kotoaan ja hänen laulu, -tanssi, -ja näyttelijäntaitojaan alettiin kouluttaa. Vuonna 2003 Siwon pääsi ensimmäistä kertaa julkisuuteen esiintyessään korealaisen naislaulaja Danan musiikkivideolla The Grace ja vuotta myöhemmin esiintyessään minidraamasarjassa Precious Family. Vuonna 2005 hän pääsi korealaisen KBS -studion draamasarjaan Eighteen, Twenty-Nine (18 vs. 29), missä hän esitti nuorta Kang Bong-mania.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian televisio ensiesiintymisensä jälkeen Siwon liittyi kaksitoistahenkiseen poikabändiin joka myöhemmin sai nimekseen Super Junior 05. Pari kuukautta ennen Super Junior 05 julkistamista Siwon pääsi muotisuunnittelija Bum Sukin muotinäytökseen runaway- malliksi yhdessä bändikaverinsa Hankyungin kanssa. Super junior 05:sen ensiesiintyminen oli marraskuussa 2005 SBSn musiikkiohjelmassa Popular Songs, jossa he esittivät singlensä "TWINS (Knock Out)". Jo ensiesiintymisellään bändi keräsi 500 fanin yleisön, johon kuului niin Korealaisia, Japanilaisia kuin Kiinalaisiakin.

Maaliskuussa 2006 SM Entertainment vaihtoi bändin nimeksi Super Juniorin ja alkoi rekrytoida siihen uusia jäseniä ja luoda siihen niin sanotun "uuden sukupolven", mutta suunnitelmat muuttuivat ja yhtiö lisäsikin bändiin vain yhden uuden jäsenen Kyuhyunin ja ilmoitti lopettavansa bändin muokkauksen. Vanhat jäsenet saivat pitää paikkansa bändissä. Ryhmän ensimmäinen CD single"U" ilmestyi seuraavana kesänä ja siitä tulikin heidän suosituin levynsä, kunnes keväällä 2009 ilmesynyt levy "Sorry, Sorry" nousi heidän parhaaksi levykseen.

Vuonna 2007 Siwon liittyi Super Junior-M -nimiseen ryhmään, josta tuli Super Juniorin Kiinalainen versio. Super Junior-M on ensimmäinen kansainvälinen musiikkiryhmä Kiinan musiikkiteollisuudessa, jossa on sekä Kiinalaisia että korealaisia jäseniä. Super Junior-M debytoi Kiinassa huhtikuussa 2008 vuosittaisessa Music Chart Awards konsertissa, missä he myös paljastivat ensimmäisen musiikkivideonsa "U". Ryhmän ensimmäinen kiinankielinen studioalbumi ilmestyi 2.5.2008. Albumi oli pitkään listaykkösenä Kiinassa ja Taiwanissa.

Näytteleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen jälkeen kun Siwon oli ensikertaa nähty näyttelemässä sarjoissa Eighteen, Twenty-Nine ja "Precious Family" hän sai isomman roolin minisarjassa Spring Waltz. Pian Super Juniorin debytin jälkeen Siwon sai tilaisuuden näytellä Kiinalaisessa sarjassa Spring Waltz, jossa hänen vastanäyttelijänsä oli tunnettu näyttelijä Andy Lau. Elokuva sai suurta suosiota ja samoin myös nuorta lahjakkuutta ylistettiin upeaksi näyttelijäksi ja hyväksi esimerkiksi nuorille faneille.

Puolivuotta myöhemmin Choi Siwon tähditti High School-komediassa Attack on the Pin-Up Boys yhdessä muiden Super Juniorin jäsenien kanssa. Pääroolissaan Siwon esitti suosittua ja määräilevää luokan presidenttiä, joka on yksi mahdollisista mysteerisen hyökkäyksen kohteista. Huolimatta elokuvan positiivisesta kritiikistä se ei kuitenkaan myynyt hyvin lippuluukulla, mutta sen ilmestyttyä DVD:nä neljänä eri versiona, se rikkoi listaennätyksiä Pari kuukautta elokuvan ilmestymisen jälkeen Siwon sai roolin draamasarjasta Legend of Hyang Dan, jossa hän esitti pääroolia.

Henkilökohtainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Super junior 05:sen ilmestymisen jälkeen nuori lahjakkuus jatkoi opintonsa loppuun ja valmistui helmikuussa 2006 Hyun Dae High Schoolista, jonka jälkeen jatkoi opiskelujaan Inha Universityssa. Jatkaessaan elokuvassa A Battle of Wits yhtiö lähetti hänet Pekingiin, Kiinaan yhdessä opettaja Hyoyeon kanssa opiskelemaan maan kieltä ja historiaa. Siwon opiskeli Kiinassa kolme kuukautta ennen kuin palasi takaisin Koreaan.

Laulamisen ja näyttelemisen lisäksi Siwon on myös lahjakas rumpali. Syyskuussa 2006 hän soitti rumpuja TRAX-nimisessä bändissä SBS:n musiikkiohjelmassa Popular Songs, koska bändin rumpali Rose jätti bändin. Siwon on myös innokas urheilija ja harrastaa Taekwondoa ja on nuorin korealainen jolla on neljäs sija mustassa vyössä.