Carraccit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Annibale Carraccin maalaus Papujensyöjä noin vuosilta 1583-1585, öljy kankaalle.
Agostino Carraccin piirustus Neptunus hajoittaa pilvet ja tyynnyttää aallot, sulkakynä ja muste, 1590-luku. Musée des Beaux-Arts, Ranska.

Carraccit olivat 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun vaihteessa Bolognassa vaikuttaneita taidemaalareita. Varhaisbarokkia edustaneet Carraccit muun muassa perustivat 1685 taideakatemia-tyyppisen taiteilijoiden ryhmän. Kolmikosta tunnetuin on Annibale Carracci (1560–1609). Muut kaksi olivat Annibalen veli Agostino Carracci (1557-1602) ja veljesten serkku Ludovico Carracci (1555–1619).

Monista Carraccien varhaisista Bolognasta tehdyistä töistä on vaikea erottaa kunkin Carraccin osuutta. Esimerkiksi Palazzo Favan freskot Bolognassa (noin 1583-1584) on signeerattu nimellä Carracci, mikä viittaa siihen että ne olisi tehty yhteistyössä.

Carraccien maalaustyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carraccit painottivat hyvin tutkittua ääriviivapiirustusta samaan tapaan kuin firenzeläiset maalarit, kuten Rafael ja Andrea del Sarto, mutta heidän kiinnostuksensa kimmeltävien värien ja kohteiden ääriviivojen sumentamiseen oli kotoisin venetsialaisten maalarien, kuten Tizianin maalaustavasta, johon Annibale ja Agostino Carracci olivat tutustuneet matkoillaan ympäri Italiaa vuosina 1580-1581. Tämäntyyppisestä eklektismistä tuli barokin ajan bolognalaisen taiteen määräävä piirre.

Karikatyyrien synty ja taiteen ideaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kolme Carraccia olivat ahkeria piirtäjiä. He piirsivät kaikkea, elävän mallin ohella maalausten sommitelmia, toisiaan ruokapöydässä hiili yhdessä ja leipä toisessa kädessä, ihmisiä ja näkymiä kadulla sekä nopeita karikatyyrejä. Itse sana karikatyyri onkin Carraccien keksimä.[1]

Carraccit pyrkivät uskollisuuteen luontoa kohtaan. Luonto tosin tuli puhdistaa ensin karkeista aineksista, tässä antiikin veistotaide ja täysrenessanssin mestarit antoivat johdatusta. Annibale Carraccin taidetta pidettiin omana aikanaan 1500-luvun esteettisen teorian järkiperäistettynä muunnoksena. Carraccin ihanne oli johdettu taiteesta itsestään, toisin kuin uusplatonilainen metafyysinen ideaoppi. Annibale Carraccin periaatteet tulivat olemaan taideakatemioiden opetuksen perustana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Honour, Hugh & Fleming, John: Maailman taiteen historia s. 496. Helsinki: Otava 1992 ISBN 951-1-11486-7