Carlos Andrés Pérez

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
George H. W. Bush ja Carlos Andrés Pérez.

Carlos Andrés Pérez Rodríguez (27. lokakuuta 192225. joulukuuta 2010 Miami, Yhdysvallat[1]) oli Venezuelan presidentti vuosina 1974–1979 ja 1989–1993. Pérezin ensimmäistä presidenttiyttä edelsi mittava vaalikampanja.

Vasemmistolainen Pérez kansallisti ensimmäisellä kaudellaan Venezuelassa toimivat öljy-yhtiöt, mikä vaurastutti valtiota. Sen ansiosta hän nousi toiselle kaudelle 1989. Toista kautta leimasivat kuitenkin lahjusskandaalin nostattamat mellakat ja vallankaappausyritykset.[2]

Péreziä vastaan osoitettiin mieltä helmikuussa 1989 Guarenasissa, ja mellakat levisivät koko maahan. Poliisi ja armeija kukistivat ne verisesti. 27. helmikuuta 1989 surmattiin "El Caracazo" -nimen saaneissa tapahtumissa virallisen arvion mukaan 300, mutta eri järjestöt ja todistajat ovat puhuneet yli tuhannesta kuolleesta. Suuri osa kuolleista haudattiin joukkohautoihin.[3] Helmikuussa ja marraskuussa 1992 Pérezin hallitus selvisi kahdesta vallankaappausyrityksestä. Niistä ensimmäistä johti myöhemmin presidentiksi valittu Hugo Chávez. Korkein oikeus erotti Pérezin 20. toukokuuta 1993 syytettynä 250 miljoonan bolívarin kavalluksista. Pérez sai vankeustuomion, mutta korkean iän vuoksi hänet määrättiin kotiarestiin[2]. Hän siirtyi 1998 Dominikaaniseen tasavaltaan, josta Venezuela yritti saada häntä luovutetuksi. Hän kuoli Yhdysvalloissa. Sukulaiset kävivät Pérezin ruumiista kymmenkuukautisen oikeustaistelun, ennen kuin hänet saatiin lokakuussa 2011 haudattavaksi Caracasiin.[4]

Pérez avioitui 26-vuotiaana Blanca Rodriguezin kanssa ja sai kuusi lasta. Avioeron jälkeen hän avioitui vuonna 1980 Cecilia Matosin kanssa ja sai kaksi tytärtä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venezuelan ex-president Carlos Andres Perez dies 25.12.2010. The Associated Press. Viitattu 26.12.2010. (englanniksi)
  2. a b Venezuelan entinen presidentti kuoli 26.12.2010. YLE Uutiset. Viitattu 26.12.2010.
  3. Fiscalía venezolana pedirá extradición del ex presidente Carlos Andrés Pérez Telesur. 26.2.2010. Viitattu 28.12.2010. (espanjaksi)
  4. http://internacional.elpais.com/internacional/2011/10/05/actualidad/1317784100_791841.html