Bušehrin ydinvoimalaitos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

{{{alt}}}
Ydinvoimalan sijainti Iranissa.
Ydinvoimala rakenteilla
Ydinvoimalan pienoismalli

Bušehrin ydinvoimalaitos sijaitsee Bušehrissa, Iranissa. Yhdysvallat ja Israel ovat pitäneet sitä uhkana turvallisuudelle. Laitoksen ensimmäinen VVER-painevesireaktori otettiin käyttöön 2011. Kahden muun rakentamista on suunniteltu.

Israel vastustaa hanketta ja on tuominnut sen. Yhdysvaltain ulkoministeriö on 2010 sanonut ettei voimalasta ole riskiä aseiden leviämiseen. Britannia on sanonut "aina kunnioittaneensa" Iranin oikeutta energiantuotantoon ydinvoimalla.[1]

Iran puolestaan pitää jokaiselle itsenäiselle valtiolle kuuluvana oikeutta kehittää rauhanomaista ydinvoimaa. Venäjän ja Iranin välisen sopimuksen perusteella Iran palauttaa käytetyt polttoainesauvat Venäjälle käsiteltäviksi.[2]

Aseiden valmistukseen käytettävän plutoniumin erottaminen käytetyistä polttoainesauvoista vaatisi käsittelykapasiteettia jota Iranilla ei (2011) ole. Sähköntuotannossa käytetystä polttoaineesta syntyvä plutonium ei myöskään käy aseiden valmistukseen. Sen tuottaminen vaatisi reaktorin operoimista uudella tavalla, jonka tarkastajat havaitsisivat.[3]

Voimalan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ydinvoimala päätettiin rakentaa Bušehriin 1960-luvun lopulla tehtyjen selvitysten perusteella, koska siellä ei ole katsottu olevan maanjäristysten vaaraa. Iran teki vuonna 1974 sopimuksen saksalaisyritys Siemensin kanssa. Siemens vetäytyi kuitenkin urakasta Iranin vallankumouksen jälkeen, ja osittain valmis voimala vaurioitui Irakin–Iranin sodan aikana. Tämän jälkeen useat maat kieltäytyivät Yhdysvaltain painostuksen takia rakentamasta voimalaa. Lopulta Venäjä teki vuonna 1995 miljardin dollarin arvoisen sopimuksen voimalan rakentamisesta.[4]

Elokuussa 2010 voimalaan alettiin ladata ensimmäisen kerran polttoainetta.[5] Samalla voimalaitos avattiin virallisesti käyttöön. Avajaisseromoniaan osallistui edustajia Iranista, Venäjältä ja Kansainvälisestä atomienergiajärjestöstä.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 28°49′43″N, 50°53′12″E