Britannia Points Halt

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Britannia Points Halt
Kuva asemalta
Paluusilmukassa oleva juna (vas.) odottaa yksiraiteisen radan vapautumista.
Perustiedot
Rataosa  Hythe–Dungeness
Sijainti  50.91873°N, 0.97371°E
Valtio  Yhdistynyt kuningaskunta
Avattu  elokuussa 1928
Lakkautettu  1930-luvulla
Liikenne ennen lakkautusta
Operaattori(t)  RHDR
Paikallisjunat  Hythe–Dungeness
Muut tiedot  toimi liikenteenohjauspaikkana tarvittaessa
Ratapiha
Raiteisto  yksiraiteinen päärata, Dungenessin paluusilmukan pohjoinen päätepiste

Britannia Points Halt oli liikennepaikka kapearaiteisella Romney, Hythe and Dymchurch Railwayllä Kentin kreivikunnassa Englannissa. Liikennepaikka sijaitsi lyhyen matkaa Dungenessin rautatieasemalta pohjoiseen.

Alun perin liikennepaikka perustettiin liikenteenohjauksellisista syistä: mikäli tarvetta olisi, voitaisiin liikennepaikka miehittää junien peräkkäin kulun nopeuttamiseksi, sillä miehitettyjen paikkojen välisellä raideosuudella saa olla kerrallaan vain yksi juna.

Britannia Points Halt sijaitsi paikassa, jossa alkuperäisen kaksiraiteisen Dungenessiin johtavan radan pääraiteet alkoivat erota toisistaan muodostaakseen paluusilmukan. Liikennepaikka lakkautettiin käytön puutteessa oletettavasti 1930-luvulla, koska liikenne oli harvoin tarpeeksi tiheää aseman miehittämiseksi.

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946 New Romneystä Dungenessiin johtava rata muutettiin yksiraiteiseksi, ja paikalle asennettiin vaihde. Vaihde on aukiajettava: sen ohjauskielet pysyvät pääteasennossa jousivoimalla, mutta samalla mahdollistaa sen että juna voi ylittää vaihteen ns. väärästä suunnasta ilman, että vaihdetta tarvitsee kääntää.

Liikennepaikan nimi oli peräisin läheisestä pubista. Alkuperäinen pubi on purettu, mutta Dungenessin aseman lähellä toimii uusi samanniminen pubi.

Nykyisin liikennepaikkaa käytetään ainoastaan tiheän junaliikenteen aikana, jolloin yksiraiteiselta radalta silmukkaan tulevan junan kuljettaja ojentaa silmukasta lähdössä olevan junan kuljettajalle luvan (engl. token), joka oikeuttaa tämän ajamaan seuraavalle rautatieasemalle.