Blake Edwards

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Blake Edwards
Syntymäaika 26. heinäkuuta 1922
Syntymäpaikka Tulsa, Oklahoma, Yhdysvallat
Aktiivisena 1942–2010
Kuolinaika 15. joulukuuta 2010 (88 vuotta)
Kuolinpaikka Santa Monica, Kalifornia
Oikea nimi William Blake Crump
Ammatti ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja
Puoliso Patricia Walker (1953–1967)
Julie Andrews (1969–2010)
Tunnetuimmat ohjaukset Aamiainen Tiffanylla
Vaaleanpunainen pantteri -elokuvat
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

William Blake Edwards (synt. William Blake Crump, 26. heinäkuuta 192215. joulukuuta 2010) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja, joka tunnetaan esimerkiksi Peter Sellersin kanssa tekemistään Vaaleanpunainen pantteri -komedioista. Muita hänen tunnettuja ohjauksiaan ovat Aamiainen Tiffanylla ja 10 – nainen kuin unelma.

Edwards oli naimisissa laulaja-näyttelijä Julie Andrewsin kanssa. Heillä on yhteensä viisi lasta. Kaksi vanhinta Jennifer ja Geoffrey ovat Edwardsin ensimmäisestä liitosta, keskimmäinen Emma Kate on Andrewsin ensimmäisestä liitosta ja kuopukset Amelia Leigh'n ja Joanne Lynnen pariskunta adoptoi Vietnamista 1970-luvun alussa.

Edwards on useissa elokuvissaan käyttänyt näyttelijöinä perheenjäseniään, ja ainoastaan Joanne ei ole koskaan esiintynyt missään Edwardsin elokuvassa. Lisäksi Edwards on kirjoittanut useita rooleja vaimolleen, jolle loi 1990-luvulla Broadway-version musikaalistaan Victor/Victoria.

Viimeisinä vuosinaan Edwards vetäytyi elokuvanteosta ja siirtyi täyspainoisesti kuvanveiston ja maalaamisen pariin. Vuonna 2009 hänen töistään järjestettiin ensimmäinen julkinen näyttely.

Blake Edwards on saanut urastaan elokuvien parissa elämäntyö-Oscarin. Hän kuoli 88-vuotiaana joulukuussa 2010[1].

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi
1955 Bring Your Smile Along
1956 He Laughed Last
1957 Mister Cory
1958 This Happy Feeling Tämä onnen tunne
1958 The Perfect Furlough Täydellinen loma
1959 Operation Petticoat Operaatio alushame
1960 High Time Parempi myöhään kuin...
1961 Breakfast at Tiffany's Aamiainen Tiffanylla
1962 Experiment in Terror Kestävyyskoe
1962 Days of Wine and Roses Viinin ja ruusujen aika
1963 The Pink Panther Vaaleanpunainen pantteri
1964 A Shot in the Dark Laukaus pimeässä
1965 The Great Race Suuri kilpa-ajo – maailman ympäri
1966 What Did You Do in the War, Daddy? Mitä teit sodassa, isä?
1967 Gunn Peter Gunn iskee
1968 The Party Pahuksenmoiset pirskeet
1969 Darling Lili Darling Lili
1971 Wild Rovers Lännen miehet Ross ja Frank
1972 The Carey Treatment Ruumiit eivät itke
1974 The Tamarind Seed Romantiikan siemen
1975 The Return of the Pink Panther Vaaleanpunaisen pantterin paluu
1976 The Pink Panther Strikes Again Vaaleanpunainen pantteri iskee jälleen
1978 Revenge of the Pink Panther Vaaleanpunaisen pantterin kosto
1979 10 10 – nainen kuin unelma
1981 S.O.B. S.O.B. – sekoilijan otollinen bisnes
1982 Trail of the Pink Panther Vaaleanpunaisen pantterin jäljillä
1982 Victor/Victoria Victor/Victoria
1983 Curse of the Pink Panther Vaaleanpunaisen pantterin kirous
1983 The Man Who Loved Women Mimmikuume
1984 Micki and Maude Micki & Maude
1986 A Fine Mess Sekopäät
1986 That's Life Sellaista on elämä
1987 Blind Date Sokkotreffit
1988 Sunset Sunset
1989 Skin Deep Pinnallisia suhteita
1991 Switch Apua, olen muuttunut naiseksi
1993 Son of the Pink Panther Vaaleanpunaisen pantterin poika

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Natale, Richard: Blake Edwards dies at age 88 Variety. 16.12.2010. Viitattu 16.12.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.