Billy Bob Thornton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Billy Bob Thornton.

William Robert "Billy Bob" Thornton (s. 4. elokuuta 1955 Hot Springs, Arkansas, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja ja laulaja.

Thornton aloitti elokuvauransa 80-luvun lopussa. Hän nousi kuuluisuuteen 90-luvun puolivälissä elokuvallaan Sling Blade, josta hän voitti parhaan käsikirjoituksen Oscarin. Sling Bladen jälkeen Thornton on tehnyt lukuisia menestyselokuvia, kuten Armageddon, Päävärit, U-käännös helvettiin, Joka leikkiin ryhtyy, Mies joka ei ollut siellä, Bandits – pankkirosvot, Monster's Ball, Sietämätöntä julmuutta, Rakkautta vain, Paha pukki ja Friday Night Lights.

Vuonna 2014 Thornton näytteli televisiosarjassa Fargo, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta minisarjassa tai televisioelokuvassa.[1]

Thornton on ollut naimisissa viisi kertaa, joista yksi oli kolme vuotta kestänyt avioliitto Angelina Jolien kanssa. Kaikki avioliitot ovat päättyneet eroon. Thorntonilla on neljä biologista ja yksi Jolien kanssa adoptoitu lapsi.

Thornton sai oman tähden Hollywood Walk of Famelle vuonna 2004.

Billy on myös perustanut Country Rock yhtyeen joka kantaa nimeä The Boxmasters, jossa hän toimii päävokalistina. Yhtye on toiminut vuodesta 2007.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1989 Going Overboard Dave
1989 Chopper Chicks in Zombietown Tommy
1992 One False Move Ray Malcolm
1993 Tombstone Johnny Tyler
1993 Bound by Honor Lightning
1993 Indecent Proposal Day Tripper
1994 Vaarallisella alueella Homer Carlton
1996 Sling Blade Karl Childers
1996 Don't Look Back Marshall
1997 The Apostle Troublemaker
1997 U-Turn Darrell
1997 Prinsessa Mononoke Jigo
1998 Joka leikkiin ryhtyy Jacob Mitchell
1998 Armageddon Dan Truman, NASA Administrator
1998 Homegrown Jack Marsden
1998 Primary Colors Richard Jemmons
1999 Riskirajoilla Russell Bell
2001 Monster's Ball Hank Grotowski
2001 Bandits – pankkirosvot Terry Lee Collins
2001 Mies joka ei ollut siellä Ed Crane
2002 Waking Up in Reno Lonnie Earl Dodd
2003 Paha pukki Willie
2003 Rakkautta vain The US President
2003 Sietämätöntä julmuutta Howard D. Doyle
2003 Levity Manuel Jordan
2004 Friday Night Lights Coach Gary Gaines
2004 The Alamo Davy Crockett
2004 Chrystal Joe
2005 The Ice Harvest Vic Cavanaugh
2005 Bad News Bears Morris Buttermaker
2006 School for Scoundrels Dr. P/Dennis Sherman
2007 The Astronaut Farmer Charles Farmer
2007 Mr. Woodcock Mr. Woodcock
2008 Eagle Eye Agent Thomas Morgan
2010 Faster Poliisi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lowry, Brian: 2014 Emmy Awards: ‘Game of Thrones,’ ‘Fargo’ Lead Nominations Variety. 10.7.2014. Viitattu 20.7.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]