Beyers Naudé

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Beyers Naude)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Naudé vuonna 1972.

Christiaan Frederick Beyers Naudé (10. toukokuuta 19157. syyskuuta 2004) oli eteläafrikkalainen afrikaaneri pappi, teologi ja apartheidin vastustaja.[1]

Naudé oli isänsä tavoin Etelä-Afrikan reformoidun kirkon pappi ja liittyi nuorena myös Broederbondiin, jota hänen isänsä oli ollut perustamassa. Hän alkoi kuitenkin epäillä kirkkonsa saarnaamaa apartheid-järjestelmän siunaavaa rotuoppia osallistuttuaan roduttomiin jumalanpalveluksiin 1950-luvulla. Sharpevillen verilöylyn jälkeen vuonna 1960 hänen epäilyksensä kirkon oppia kohtaan lisääntyivät ja hän oli samana vuonna ainoa Etelä-Afrikan reformoidun kirkon edustaja, joka kannatti Kirkkojen maailmanneuvoston julistusta, joka hylkäsi apartheidin teologisen pohjan.[2]

Vuonna 1963 hän erosi tehtävästään seurakuntapastorina ja myös luopui Broederbondin jäsenyydestä. Vuonna 1980 hänet hyväksyttiin papiksi Etelä-Afrikan mustien reformoituun kirkkoon. Vuodesta 1977 vuoteen 1984 hän oli hallituksen kommunismin hävittämislain voimalla annetun pannamääräyksen alaisena. Pannamääräyksen päätyttyä hänestä tuli Etelä-Afrikan kirkkojen neuvoston pääsihteeri arkkipiispa Desmond Tutun jälkeen. Hän kuului myös ainoana afrikaanerina ANC:n delegaatioon maan demokratisoimisneuvotteluissa 1990-luvun alussa, vaikka ei virallisesti koskaan ollut puolueen jäsen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Beyers Naudé ANC. Viitattu 14.4. 2010. (englanniksi)
  2. a b Beyers Naudé South African History Online. (englanniksi)