Anu Palevaara
Anu Irmeli[1] Palevaara (s. 14. elokuuta 1971 Helsinki) on suomalainen näyttelijä, koreografi ja tanssija. Hänet tunnetaan parhaiten Jenni Vainion roolista MTV3:n saippuasarjassa Salatut elämät. Palevaara on ollut sarjassa mukana alusta asti, mutta vuonna 2001 hän jäi äitiyslomalle. Palevaaran raskaus kirjoitettiin sarjaan mukaan ja näin myös roolihahmo Jenni sai lapsen. Äitiysloman jälkeen Palevaara palasi sarjaan.
Palevaara on naimisissa säveltäjä-tuottaja Jussi Arosen kanssa ja heillä on helmikuussa 2001 syntynyt poika.
Anu Palevaara opiskeli tanssia, draamaa ja laulua Laine Theatre Art -musiikkiteatterikoulussa Englannissa 1990–93. Palevaara on tehnyt koreografioita mm. Lahden kaupunginteatterille ja Hot Club Dance Companylle. Hän on myös näytellyt naispääosan Markku Pölösen menestyselokuvassa Kuningasjätkä (1998) sekä tv-sarjassa Iskelmäprinssi. Vuonna 1998 hän juonsi Tangomarkkinat Heikki Hietamiehen kanssa.
Palevaaran esittämä Jenni poistui Salatuista elämistä marraskuussa 2011 näyttelijän halutessa keskittyä välillä muihin projekteihin. Palevaara ei kuitenkaan pidä sarjaan palaamista mahdottomuutena.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Filmografia
[muokkaa] Elokuvat
- Kuningasjätkä (1998) – Hilkka Mäkelä
- Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies (1998) – Rosa, osuuskaupan johtajattaren tytär
[muokkaa] Televisiosarjat
- Iskelmäprinssi (1998)
- Torvensoittaja katolla revyy (1998)
- Salatut elämät (1999–2001, 2002–2011)
- Lillukanvarsia (Salatut elämät -spin-off, vain internet, 2010–2011)
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 7 Päivää Anu Palevaara
- ↑ Anu Palevaara: Paluu Salkkareihin on mahdollinen 14.5.2012. Iltasanomat.fi. Viitattu 25.5.2012.
Sivulta puuttuu