Ann Baumgartner
| Ann Baumgartner | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. elokuuta 1918 Augusta, Georgia, Yhdysvallat |
| Kuollut | 20. maaliskuuta 2008 (89 vuotta) Kilmarnock, Virginia, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Ammatti | lentäjä, toimittaja |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) | Yhdysvallat |
| Palvelusvuodet | 1943–1944 |
| Taistelut ja sodat | toinen maailmansota |
| Joukko-osasto |
Women’s Flying Training Detachment Women Airforce Service Pilots |
Ann Gilpin Baumgartner Carl[1] (27. elokuuta 1918 Augusta, Georgia, Yhdysvallat – 20. maaliskuuta 2008 Kilmarnock, Virginia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen lentäjä ja toimittaja. Hän kuului toisen maailmansodan aikana Women Airforce Service Pilots -järjestöön (WASP), joka lensi Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien lentokoneita muissa kuin taistelutehtävissä. Toimiessaan WASP:ssä koelentäjänä hänestä tuli ensimmäinen suihkukoneella lentänyt yhdysvaltalainen nainen.
Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ann Gilpin Baumgartner syntyi 27. elokuuta 1918 Yhdysvaltain armeijan sairaalassa Augustassa, Georgian osavaltiossa, jossa hänen isänsä palveli ensimmäisen maailmansodan aikana.[1] Hän vietti varhaislapsuutensa New Jerseyn Plainfieldissä, jossa kävi Evergreen Schoolia ja Miss Hartridge’s School for Girlsiä. Vapaa-aikanaan hän harrasti tanssia Miss Ransome’s School of Dancessa.[2] Myöhemmin hän muutti Natickiin Massachusettsiin, jossa hän valmistui Walnut Hill High Schoolista. Vuonna 1940 hän valmistui Smith Collegesta Northamptonissa.[1]
Baumgartner innostui lentämisestä Amelia Earhartin vierailtua hänen koulullaan vuonna 1932. Baumgartnerin isä vei häntä Newarkin lentoasemalle katselemaan iltaisin saapuvia postilentoja ja Atlantin ylitystä varten harjoitelleen Clarence Chamberlinin lentämistä. Hän opetteli lentämään Somerset Hillsin lentokentällä New Jerseyssä syksyllä 1940 työskennellessään Eastern Airlinesin PR-osastolla. Hän lensi ensimmäisen yksinlentonsa kahdeksan tunnin opetuksen jälkeen ja osti puolikkaan osuuden Piper Cubista kerryttääkseen lentokokemustaan. Hänen tavoitteenaan oli kerätä 200 lentotuntia ja hankkia kaupallinen lentolupakirja. Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi Civil Air Patrol -järjestöön ja lensi alkuvuodesta 1942 lähtien partio- ja etsintälentoja sen tehtävissä.[1][3]
Sotavuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Työskennellessään The New York Timesille Baumgartner kuuli Women’s Flying Training Detachment -järjestöstä (WFTD), joka koulutti naisia lentämään Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien lentokoneita muissa kuin taistelutehtävissä. Hän kävi järjestön johtaja Jacqueline Cochranin haastateltavana loppuvuodesta 1942 ja hyväksyttiin WFTD:n kolmanteen ryhmään, jonka koulutus alkoi Houstonissa tammikuussa 1943. Hän kuitenkin sairastui koulutuksen aikana tuhkarokkoon ja sairauden takia menettämänsä ajan vuoksi valmistui koulutuksesta vasta myöhemmän ryhmän kanssa 11. syyskuuta 1943, jolloin WFTD ja Women’s Auxiliary Ferrying Squadron olivat jo yhdistyneet Women Airforce Service Pilots -järjestöksi (WASP).[1][3][4]
Valmistumisensa jälkeen Baumgartner sijoitettiin kurssitoverinsa Betty Greenen kanssa Camp Davisiin Pohjois-Carolinaan korvaamaan kaksi lento-onnettomuuksissa kuollutta WASP:n lentäjää. Siellä heidän tehtävänsä oli lentää koneita, jotka hinasivat ilmatorjunnan harjoitusammunnoissa käytettyjä maaleja. Baumgartnerin Camp Davisissa lentämiin konetyyppeihin kuuluivat muun muassa Douglas A-24 Banshee, A-25 Shrike, B-34 Lexington, UC-78 ja L-5 Sentinel.[3][1]
Helmikuussa 1944 Baumgartner ja Greene siirrettiin Wright Fieldille Ohioon, jossa koelennettiin kehitteillä olleita yhdysvaltalaisia sotilaskoneita ja ulkomailta saatuja koneita. Siellä he auttoivat WASP:n lentäjille kehitettävien lääketieteellisten välineiden kehittämisessä. Wright Fieldillä ollessaan Baumgartner ja Greene kiinnostuivat koelentämisestä ja tiedustelivat koelento-osaston johtajalta mahdollisia vapaita paikkoja. Tehtävänsä päätyttyä Baumgartner ja Greene palasivat Camp Davisiin, mutta saivat kahden viikon kuluttua tiedon, että heidän siirtonsa pysyvästi Wright Fieldille oli hyväksytty. Greene päätti lopulta jäädä Camp Davisiin, mutta Baumgartner otti siirron vastaan.[3][1]
Baumgartner aloitti maaliskuussa 1944 Wright Fieldillä hävittäjien koelento-osaston apulaisena. Hänen tehtävänsä koostuivat aluksi lähinnä paperitöistä, kuten lentäjien aikataulujen seuraamisesta. Hiljalleen hän pääsi siirtymään itsekin lentotehtäviin ja lensi muun muassa P-47 Thunderbolteilla. Hänen koelentotehtäviinsä lukuisilla eri hävittäjälentokoneilla kuului muun muassa korkealta käytettävän vakoilukameran prototyypin testaaminen sekä koneen perään kiinnitettävällä varoitustutkalla varustetun lentokoneen kimppuun ”hyökkääminen” toisella koneella järjestelmän testaamiseksi.[3]
Myöhemmin Baumgartner siirrettiin joksikin aikaa pommikoneiden koelento-osastolle, jossa hän lensi useimpia yhdysvaltalaisia pommikoneita ja niiden lisäksi myös ulkomailta saatuja koneita, kuten de Havilland D.H.98 Mosquito ja Junkers Ju 88. Pommikoneosastolla ollessaan Baumgartner osallistui lennoille, joilla valmistauduttiin atomipommin pudottamiseen Japaniin lentämällä B-29 Superfortress -koneella pitkäkestoisia lentoja painavalla kuormalla. Palattuaan takaisin hävittäjäosastolle Baumgartner lensi ensimmäisenä yhdysvaltalaisena naisena suihkukonetta päästyään YP-59A Airacometin ohjaimiin 14. lokakuuta 1944. Seuraavan kerran yhdysvaltalainen nainen lensi suihkukoneella vasta kymmenen vuoden kuluttua.[3][1]
Muita Baumgartnerin koelentotehtäviä olivat ilmatankkauksen kokeileminen B-24 Liberatoreita ja P-38 Lightningeja käyttäen, ensimmäisen paineistetulla ohjaamolla varustetun RP-47-hävittäjän koelennot sekä F-82 Twin Mustangin kehitystyötä varten tehdyt lennot muokatulla P-38 Lightingilla, jonka ohjaamo oli siirretty toisen moottorin paikalle. Koelentojen lisäksi hän kuljetti toisinaan upseereja lentotukikohtien välillä ja lensi siirto- ja toimituslentoja.[3][1]
Baumgartnerin palvelus Wright Fieldillä päättyi 20. joulukuuta 1944, kun WASP-ohjelma lakkautettiin sotatilanteen parannuttua Euroopassa ja WASP:n lentäjät kotiutettiin.[3]
Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
F-82 Twin Mustangia koelentäessään Baumgartner tapasi sen suunnittelijan, majuri William Carlin, ja pari meni naimisiin 2. toukokuuta 1945. He asettuivat asumaan Long Islandille ja saivat kaksi lasta. Lasten ollessa kouluikäisiä Baumgartner toimi lennonopettajana ja mittarilennon kouluttajana United Airlinesin lentäjille. Myöhemmin hänestä tuli tieteeseen ja ympäristöasioihin erikoistunut toimittaja, joka kirjoitti muun muassa kolumneja sanomalehtiin ja artikkeleita aikakauslehtiin.[1][2] Hän ystävystyi Orville Wrightin kanssa ja toimi tämän seuralaisena monissa ilmailutapahtumissa.[5]
Baumgartner ja Carl olivat innokkaita purjehtijoita. Carlin jäätyä eläkkeelle he purjehtivat joolillaan Atlantin yli Eurooppaan, kiersivät ympäri Eurooppaa ja palasivat takaisin Yhdysvaltoihin. He asettuivat asumaan Kilmarnockin kaupunkiin Virginiaan, josta he purjehtivat vuosittain Bahamalle. Baumgartner kirjoitti kaksi kirjaa: hänen purjehduskokemuksistaan kertovan The Small World of Long Distance Sailors ja ajoista WASP:n koelentäjänä kertovan A WASP Among Eagles: A Woman Military Test Pilot in World War II.[1] Hänet nimitettiin vuonna 2000 Virginian ilmailun kunniagallerian jäseneksi.[5]
Baumgartner jäi leskeksi 19. helmikuuta 2008 ja kuoli itse 89-vuotiaana vanhainkodissa Kilmarnockissa kuukautta myöhemmin, 20. maaliskuuta 2008.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ann Baumgartner Carl 43-W-5 Wings Across America. Viitattu 18.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Notable Women of Plainfield Plainfield Public Library. Viitattu 18.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Flying for Freedom – The Story of the Women Airforce Service Pilots (PDF) National Museum of The United States Air Force. Arkistoitu 26.12.2010. Viitattu 18.4.2023. (englanniksi)
- ↑ WASP Class 43-W-5 Women Airforce Service Pilots Official Archive. Texas Woman’s University. Viitattu 18.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b VAHS Hall of Fame Member Spotlight: Ann (Baumgartner) Carl 1.11.2020. Virginia Aeronautical Historical Society. Viitattu 18.4.2023. (englanniksi)