Angoon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Angoon, Alaska
Osavaltion kartta jossa Angoon korostettuna
Hallinnollinen alue Hoonah-Angoon
Pinta-ala 99,9 km²
 - Vesialueet 41,7 km² (41,69%)
Väestö
 - Kaupungissa 572
 - Asukastiheys 9,8/km²
Aikavyöhyke (talvi) UTC-9
Koordinaatit 57°29′49″N, 134°34′25″W
Sivusto  

Angoon on kaupunki Alaskassa ja ainoa pysyvä asuimisto Admiralty Islandilla. Se sijaitsee saarella Hood Bayn päässä. Angoon sijaitsee 97 kilometriä lounaaseen Juneausta. Kaupungin tlingitinkielinen (lingit) nimi Aangóon tarkoittaa suunnilleen "kannaskylää".

Vuoden 2000[1] väestönlaskennassa asukasluku oli 572. Näistä 81,99 % edusti etnisesti Amerikan alkuperäiskansoja.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Admiralty Island on ollut pitkään tlingittien asuinpaikkana. 1700-luvun alusta 1800-luvun puoliväliin alueella oli merkittävää turkiskauppaa. Vuonna 1878 Northwest Trading Company perusti Killisnoo Islandille kauppapaikan ja valaanpyyntiaseman ja työllisti Angoonin asukkaita valaanpyytäjinä. Valaanpyynti, koulu ja venäläis-ortodoksinen kirkko houkuttelivat monia tlingittejä läheiselle Killisnoolle.

Vuonna 1882 valaanpyyntialuksen harppuuna laukesi vahingossa ja tappoi miehistön jäsenen, joka oli tlingittišamaani tai -lääkintämies. Kyläläiset vaativat 200 huovan maksua miehen perheelle, kuten oli tapana tällaisissa tapauksissa. Northwest Trading Company pyysi apua Sitkasta Yhdysvaltojen laivastolta. Laivaston kutteri U.S.S. Corwin tulitti ja tuhosi Angoonin ja läheisen kesäasutuksen.

Pian tämän jälkeen Northwest Trading Company siirtyi sillinkäsittelyyn. Monet tlingitit muuttivat Killisnoohon työskentelemään kalatehtaalla. Vuonna 1928 Killisnoo tuhoutui tulipalossa ja monet tlingitit palasivat Angooniin.

Vuonna 1973 Yhdysvaltojen hallitus hyvitti Angoonia 90 000 dollarilla vuoden 1882 pommituksista. Kalastus ja kalankäsittely ovat Angoonin tärkeimmät elinkeinot nykyään.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. American FactFinder (Fact Sheet -haulla kaupungin nimi, piirikunta) US Census Bureau. (englanniksi)