Andy Palacio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Andy Palacio (196019. tammikuuta 2008) oli belizeläinen muusikko ja lauluntekijä. Hän kuului garifuna-kansaan ja oli johtavana vaikuttajana sen musiikkiperinteen elvyttämisessä. Lisäksi hän toimi garifunan kielen säilymisen hyväksi. Hän julkaisi muun muassa albumin Watina Ivan Duranin kanssa kokoamansa Garifuna Collectiven kanssa vuonna 2007; albumi menestyi listoilla eri puolilla maailmaa. Palacio työskenteli myös opettajana ja hallintotehtävissä. Hänet otettiin Order of Meritorious Serviceen syyskuussa 2007, ja marraskuussa hänet nimitettiin UNESCO:n rauhanartistiksi. Hän kuoli 47-vuotiaana Belize Cityssä kärsittyään sydänkohtauksen ja aivoverenkiertohäiriökohtauksen.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]