Andrew Pozzi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Andrew Pozzi sisäratojen EM-kilpailuissa 2017.
Andrew Pozzi sisäratojen EM-kilpailuissa 2017.
Maa:  Yhdistynyt kuningaskunta
Miesten yleisurheilu
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Birmingham 2018 60 m aidat
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Belgrad 2017 60 m aidat
Hopeaa Hopeaa Toruń 2021 60 m m aidat
Maa:  Englanti
Kansainyhteisön kisat
Pronssia Pronssia Birmingham 2022 110 m aidat

Andrew Pozzi (s. 15. toukokuuta 1992) on brittiläinen yleisurheilija, joka on voittanut pika-aidoissa sisäradoilla maailman- ja Euroopan-mestaruuden.[1]

Pozzi saavutti hopeaa 110 metrin aitajuoksussa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2011. Vuonna 2018 hän sijoittui kuudenneksi Kansainyhteisön kisoissa ja Euroopan-mestaruuskilpailuissa. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän oli seitsemäs. Hän saavutti pronssia Kansainyhteisön kisoissa 2022 ja oli kuudes Münchenin EM-kilpailuissa. Parhaiten hän on menestynyt sisäratojen arvokilpailuissa 60 metrin aitajuoksussa: MM-kilpailuissa hän sijoittui neljänneksi vuosina 2012 ja 2014 sekä voitti kultaa vuonna 2018, ja EM-kilpailuissa hän voitti kultaa vuonna 2017, saavutti hopeaa 2021 sekä sijoittui kuudenneksi vuonna 2019. Hän on voittanut Britannian-mestaruuden ulkoradoilla 110 metrin aitajuoksussa vuosina 2012, 2016 ja 2018 sekä sisäradoilla 60 metrin aitajuoksussa vuosina 2014, 2016, 2017, 2018 ja 2022.[1]

Pozzin ennätys 110 metrin aitajuoksussa on Pariisissa juostu 13,14 ja 60 metrin aitajuoksussa Birminghamissa juostu 7,43, molemmat vuodelta 2017.[1]

Parhaat tulokset kausittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 11.8.2020 [1]

Vuosi 110 metrin aidat 60 metrin aidat
2011 13,73 7,87
2012 13,34 7,56
2013 7,58
2014 7,53
2015 13,62
2016 13,19 7,61
2017 13,14 7,43
2018 13,28 7,46
2019 13,28 7,61
2020 13,14 7,48
2021 13,25 7,43
2022 13,28 7,59

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Andrew Pozzi Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)