American Pie (elokuvasarja)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
American Pie
Pääosat Jason Biggs
Seann William Scott
Eugene Levy
Alyson Hannigan
Eddie Kaye Thomas
Thomas Ian Nicholas
Chris Klein
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Studios
Ensi-ilta 1999–
Kesto 786 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto

American Pie on sarja nuortenelokuvia. Sarjan ensimmäinen elokuva American Pie sai ensi-iltansa 9. heinäkuuta 1999, ja siitä tuli maailmanlaajuinen populaarikulttuurin ilmiö. Elokuva poiki kaksi jatko-osaa, jotka julkaistiin kahden vuoden välein. Vuosina 2005–2009 julkaistiin neljä spin-off-elokuvaa. Elokuvasarjan varsinainen neljäs elokuva American Pie: Luokkakokous sai ensi-iltansa vuonna 2012, kahdeksan vuotta American Pie: The Wedding -elokuvan jälkeen. Elokuussa 2012 Jon Hurwitz ja Hayden Schlossberg kertoivat tekevänsä viidennen osan. Elokuva kulkee toistaiseksi nimellä American Pie 5.[1]

Elokuvasarjan alkuperäisissä osissa Jim Levenstein (Jason Biggs) kehittää suhdettaan luokkakaveriinsa Nadiaan (Shannon Elizabeth), ja yhdessä parhaiden kavereidensa Kevin Myersin (Thomas Ian Nicholas), Paul Finchin (Eddie Kaye Thomas) ja Chris Ostreicherin (Chris Klein) kanssa hän yrittää menettää poikuuttaan. Toisessa elokuvassa yhdessä Steve Stiflerin (Seann William Scott) kanssa ystävykset järjestävät juhlat, ja Jim ihastuu Michelle Flahertyyn (Alyson Hannigan). Kolmannessa elokuvassa Jim ja hänen ystävänsä suunnittelevat hänen ja Michellen häitä. Neljäs elokuva tuo yhteen kaikki ensimmäisestä elokuvasta tutut henkilöt näiden kokoontuessa luokkakokoukseen East Great Fallsiin 13 vuotta myöhemmin. Viidennen osan juonesta ja näyttelijöistä ei ole vielä tietoa.

Elokuvat ovat tuottaneet yli 980 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria maailmanlaajuisesti.

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Ohjaaja Käsikirjoitus
1999 American Pie Paul Weitz
Chris Weitz
Adam Herz
2001 American Pie 2 James B. Rogers Adam Hertz
David H. Steinberg
2003 American Pie: The Wedding Jesse Dylan Adam Herz
2012 American Pie: Luokkakokous Jon Hurwitz
Hayden Schlossberg
Jon Hurwitz
Hayden Schlossberg
? American Pie 5 Jon Hurwitz
Hayden Schlossberg
Jon Hurwitz
Hayden Schlossberg

Spin-off-elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spin-off-osat keskittyvät Stiflerin sukulaisiin, joihin lukeutuvat hänen veljensä Matt (Tad Hilgenbrink) ja serkku Erik (John White), Dwight (Steve Talley) ja Scott (John Patrick Jordan). Spin-off-elokuvat julkaistiin suoraan videolle.

Vuosi Elokuva Ohjaaja Käsikirjoitus Tuottaja
2005 American Pie Presents: Band Camp Steve Rash Brad Riddell Mike Elliott
2006 American Pie Presents: The Naked Mile Joe Nussbaum Eric Lindsay W. K. Border
2007 American Pie Presents: Beta House Andrew Waller
2009 American Pie Presents: The Book of Love John Putch David H. Steinberg Mike Elliot, Craig Perry & Warren Zide

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hahmo Elokuva
American Pie
(1999)
American Pie 2
(2001)
American Pie: The Wedding
(2003)
American Pie Presents: Band Camp
(2005)
American Pie Presents: The Naked Mile
(2006)
American Pie Presents: Beta House
(2007)
American Pie Presents: The Book of Love
(2009)
American Pie: Luokkakokous
(2012)
Noah Levenstein Eugene Levy
James ”Jim” Levenstein Jason Biggs Ei elokuvassa Jason Biggs
Michelle Levenstein-Flaherty Alyson Hannigan Ei elokuvassa Alyson Hannigan
Steve Stifler Seann William Scott Ei elokuvassa Seann William Scott
Kevin Myers Thomas Ian Nicholas Ei elokuvassa Thomas Ian Nicholas
Paul Finch Eddie Kaye Thomas Ei elokuvassa Eddie Kaye Thomas
Jeanine Stifler Jennifer Coolidge Ei elokuvassa Jennifer Coolidge
Chris ”Oz” Ostreicher Chris Klein Ei elokuvassa Chris Klein
Heather Mena Suvari Ei elokuvassa Mena Suvari
Victoria ”Vicky” Lathum Tara Reid Ei elokuvassa Tara Reid
Jessica Natasha Lyonne Ei elokuvassa Natasha Lyonne
Nadia Shannon Elizabeth Ei elokuvassa Shannon Elizabeth
John John Cho Ei elokuvassa John Cho
Chuck Sherman Chris Owen Ei elokuvassa Chris Owen Ei elokuvassa Chris Owen
Justin Justin Isfeld Ei elokuvassa Justin Isfeld
Mrs. Levenstein Molly Cheek Ei elokuvassa Molly Cheek
Tom Myers Casey Affleck Ei elokuvassa
Matt Stifler Eli Marienthal Ei elokuvassa Tad Hilgenbrink Ei elokuvassa
Coach Marshall Lawrence Pressman Ei elokuvassa Lawrence Pressman Ei elokuvassa
Elyse Houston Ei elokuvassa Arielle Kebbel Ei elokuvassa
Brandon Vandecamp Ei elokuvassa Matt Barr Ei elokuvassa
James ”Jimmy” Chong Ei elokuvassa Jun Hee Lee Ei elokuvassa
Ernie Kaplowitz Ei elokuvassa Jason Earles Ei elokuvassa
Erik Stifler Ei elokuvassa John White Ei elokuvassa
Dwight Stifler Ei elokuvassa Steve Talley Ei elokuvassa
Mike ”Cooze” Coozeman Ei elokuvassa Jake Siegel Ei elokuvassa
Ryan Grimm Ei elokuvassa Ross Thomas Ei elokuvassa
Tracy Sterling Ei elokuvassa Jessy Schram Ei elokuvassa
Bull Ei elokuvassa Dan Petronijevic Ei elokuvassa
Jill Ei elokuvassa Jaclyn A. Smith Ei elokuvassa
Rock Ei elokuvassa Jordan Prentice Ei elokuvassa
Harry Stifler Ei elokuvassa Christopher McDonald Ei elokuvassa
Ashley Ei elokuvassa Meghan Heffern Ei elokuvassa
Edgar Willis Ei elokuvassa Tyrone Savage Ei elokuvassa
Rob Shearson Ei elokuvassa Bug Hall Ei elokuvassa
Scott Stifler Ei elokuvassa John Patrick Jordan Ei elokuvassa
Nathan Jenkyll Ei elokuvassa Kevin M. Horton Ei elokuvassa
Marshall ”Lube” Lubetsky Ei elokuvassa Brandon Hardesty Ei elokuvassa
Dana Ei elokuvassa Melanie Papalia Ei elokuvassa
Ashley Ei elokuvassa Jennifer Holland Ei elokuvassa
Imogen Ei elokuvassa Louisa Lytton Ei elokuvassa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://wegotthiscovered.com/movies/american-pie-5-cooking-universal/ Wegotthiscovered - American Pie 5 Cooking At Universal (englanniksi)