Ali MacGraw

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ali MacGraw
Alimacgraw.jpg
Syntymäaika 1. huhtikuuta 1939 (ikä 75)
Oikea nimi Elizabeth Alice MacGraw
Merkittävät roolit Jennifer Cavelleri-Barrett (Rakkaustarina)
Aiheesta muualla
IMDb
Palkinnot

Golden Globe 1970

Alice "Ali" MacGraw (s. 1. huhtikuuta 1939) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänelle myönnettiin vuonna 1971 parhaan naisnäyttelijän Golden Globe -palkinto roolista Arthur Hillerin elokuvassa Love Story (1970); hän oli lisäksi ehdolla parhaan naispääosan Oscar-palkinnon saajaksi,[1] kuin myös hänen vastanäyttelijänsä Ryan O'Neal.

MacGraw syntyi Pound Ridgessä, New Yorkin osavaltiossa, ja opiskeli Wellesley Collegessa. Hän syntyi irlantilaistaustaiselle isälle ja juutalaiselle äidille, ja hänellä on veli. Hän on syyttänyt isäänsä väkivaltaiseksi.

MacGraw on myöhemmällä urallaan esiintynyt muun muassa elokuvissa Pakotie (1972) ja Raivopäät (1978) sekä televisiosarjassa Dynastia. Hän on entinen alkoholisti ja sai hoitoa Betty Ford Centerissä;[2] muun muassa näitä aiheita hän kuvasi omaelämäkerrassaan Moving Pictures (1995).

Vaikka MacGraw oli ollut elokuvanäyttelijänä maailmankuulu jo vuosikymmeniä, hän teki Broadway-debyyttinsä vasta New Yorkissa huhtikuussa 2006. Hän oli vuosina 1969–1972 naimisissa tuottaja Robert Evansin ja vuosina 1973–1978 näyttelijä Steve McQueenin kanssa. Molemmat avioliitot päättyivät eroon. Näyttelijättärellä on yksi lapsi, Josh (s. 1971).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ali MacGraw (iOverview ja Awards) All Movie Guide. Viitattu 23.6.2014.
  2. Love Story Reunion Oprah Winfrey. Viitattu 23.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.