Albuksen kaarti
Albuksen kaarti (engl. Dumbledore's Army) on Harry Potter -sarjassa Harry Potterin johtama kerho, jossa harjoitellaan erilaisia itsensäpuolustamis- ja hyökkäystaikoja. Kerho perustetaan teoksessa Harry Potter ja Feeniksin kilta.
Sisällysluettelo |
Toiminta [muokkaa]
Ajatuksen kaartista keksii Hermione Granger ja nimen Ginny Weasley. Kerhon nimeksi ehdotetaan muun muassa Asiallinen Kerho, jotta nimen perusteella heitä ei saisi kiinni.[1] Nimi lyhennetään AK:ksi ja pistettiin lopulta tarkoittamaan Asiallisen Kerhon sijaan Albuksen Kaartia.[2] Kaartiin kuului useita jäseniä eri tuvista, paitsi Luihuisista. Albuksen kaartilaiset kokoontuvat Tarvehuoneessa, joka sijaitsee seitsemännessä kerroksessa näkymättömissä, vastapäätä Barnabas Bauka-Aivoa esittävää kuvakudosta.
Koska kerhon tulee pysyä salassa, Harry ilmoittaa kokousten ajankohdan jäsenille lumotuilla kolikoilla, kultakaljuunoilla. Hermione Granger on keksinyt idean lordi Voldemortin käyttämistä pimeän piirroista, mutta ei halua polttaa merkkiä kerholaisten ihoon vaan kolikoihin. Hermione myös laatii S.U.P.E.R.-tasoisen kirouksen, jonka hän langettaa tarvehuoneen seinällä pidettyyn jäsenluetteloon. Jokainen kaartin jäsen, joka on lukenut tekstin harjoitusten aikana ja hiiskahtaakin asiasta kerhon ulkopuoliselle, saa kasvoihinsa märkärakkuloista muodostuvan, ohimon poikki ulottuvan tekstin "Kielijä".[3] Tätä kirousta ei pystytä purkamaan edes Pyhän Mungon taikatautien ja -vammojen sairaalassa.
Albuksen Kaarti toimii noin puoli vuotta, ennen kuin Marietta Edgecombe kavaltaa heidät Dolores Pimennolle.[4] Kerhon tultua ilmi rehtori Albus Dumbledore ottaa siitä vastuun itselleen, vaikkei todellisuudessa ole siitä mitenkään vastuussa.
Teoksessa Harry Potter ja puoliverinen prinssi Albuksen Kaarti on lakkautettu, mutta kaksi sen jäsentä, Luna Lovekiva ja Neville Longbottom, tarkistavat yhä kolikoitaan ja tulevat auttamaan Harrya, Ronia ja Hermionea kuudennen vuoden lopussa.
Yhteyskolikot jäävät kaartilaisille kaiken jälkeen, ja niistä muotoutuu eräänlaisia kunniamerkkejä.
Jäsenet [muokkaa]
Kerhoon kuuluvat seuraavat henkilöt:
|
Lähteet [muokkaa]
- Rowling, J. K.: Harry Potter ja liekehtivä pikari. (Harry Potter and the Goblet of Fire, 2000.) Suomentanut Jaana Kapari. Tammi, 2001.
- Rowling, J. K.: Harry Potter ja Feeniksin kilta. (Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003.) Suomentanut Jaana Kapari. Tammi, 2004.
- Rowling, J. K.: Harry Potter ja puoliverinen prinssi. (Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2005.) Suomentanut Jaana Kapari. Tammi, 2006.
Viitteet [muokkaa]
Sivulta puuttuu