Aketo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ryad Selmi
Henkilötiedot
Syntynyt30. elokuuta 1980 (ikä 43)
Deuil-la-Barre, Ranska
Ammatti Rap-artisti
Muusikko
Taiteilijanimi Aketo
Laulukielet Ranska
Aktiivisena 1997–
Tyylilajit Rap
Yhtyeet Comité (1997)
Sniper (1997–)
Levy-yhtiöt Desh Musique

Aketo (oik. Ryad Selmi, arab. رياض السالمي‎, s. 30. elokuuta 1980 Deuil-la-Barre, Ranska) on ranskalainen rap-artisti.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selmi syntyi Deuil-la-Barressa noin 14 kilometrin päässä Pariisista, algerialaisille vanhemmille. Hän kiinnostui hip hop -musiikista 13-vuotiaana, mutta oli samaanaikaan kiinnostunut myös graffitista.

Taiteilijanimeltään Aketo liittyi myöhemmin Comité-yhtyeeseen, jonka hän jätti vuonna 1997. Samoihin aikoihin hän vieraili M Groupin Tu disais quoi? alumilla ja liittyi samana vuonna Personnalité Suspecte -yhtyeeseen. Aketo tapasi aiemmin Tunisianon ja Blackon, joiden kanssa hän perusti kyseisen yhtyeen. Samalla Aketo toi mukanaan DJ Boudjin, joka toimi skrätsääjänä. Myöhemmin yhtyeen nimi muutettiin Sniperiksi ja yhtyeen ensimmäinen albumi myi 200 000 kopiota.

Joulukuussa 2007 Aketo julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa, jolla vieraili muita ranskalaisia räppäreitä, kuten Alkpote, Soprano, Salif, Seth Gueko ja Sefyu. Lokakuussa 2008 Aketoa kuultiin myös Raï'n'B Fever 3 levyllä vierailevana artistina.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]