Tämä on lupaava artikkeli.

20 ITK 40 VKT

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

20 ItK 40 VKT
20 ItK 40 VKT
20 ItK 40 VKT
Aseen tyyppi Kevyt ilmatorjuntatykki
Alkuperämaa  Suomi
Palvelushistoria
Palvelusvuodet 1943–1988
Sodissa Jatkosota
Lapin sota
Valmistushistoria
Suunnittelijat Aimo Lahti
Suunniteltu 1940
Valmistajat VKT
Hinta 244 420 mk[1]
Valmistusvuodet 1943–1944
Valmistusmäärä 174[2]
Tekniset tiedot
Paino 652 kg (tuliasemapaino)
778 kg (kuljetuspaino)[2]
Pituus 4 250 mm[2]
Piipun pituus 1 300 mm[1]
Leveys 1 350 mm[2]
Kaliiperi 20 mm × 138 mm Solothurn[1]
Lipas 20 patruunaa[2]
Tulinopeus 2×700/min (teor. maks., säädettävissä)
2×250/min (käyt.)[1]
Lähtönopeus 830–850 m/s[1]
Maksimikantama 2 200 m[1]
Tähtäimet M/Strömberg (alkup.)
m/55 heilurirengastähtäin (vuodesta 1955)[1][3]
Ampumakulmat -10° – +90°[1]

20 ItK 40 VKT eli ”20 mm kaksoisilmatorjuntakanuuna vuodelta 1940 valmistaja VKT” oli suomalainen jatkosodan aikainen Aimo Lahden suunnittelema kevyt ilmatorjuntatykki lempinimeltään Vekotin. Ase oli ainoana kaksiputkisena 20 mm ilmatorjuntatykkinä tehokkain Suomen armeijan toisessa maailmansodassa käyttämä 20 mm ilmatorjunta-ase. Tykkejä valmistettiin 174 ja ne olivat koulutuskäytössä aina 1970-luvulle asti ja varauskalustona vuoteen 1988.[2][1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20 Itk 40 VKT on Aimo Lahden suunnittelema kaksoisilmatorjuntatykki. Tykin aseet perustuvat Lahden L-39 panssarintorjuntakivääriin mutta sarjatuliaseeksi muutettuna sekä lisäksi kahva- ja peräosat ja putkien suojukset on poistettu. Tykin prototyyppi ilmatorjuntatykki L-39 valmistui juuri ennen talvisotaa, mutta Lahti teki malliin vielä joitakin parannuksia jolloin sarjatuotantomallin nimikkeeksi tuli L-40. Ilmavoimien Esikunta tilasi 50 kappaleen sarjan Valtion Kivääritehtaalta (VKT) tammikuussa 1940 ja teki 120 tykin lisätilauksen kesäkuussa 1941. Tuotanto kuitenkin viivästyi ja ensimmäiset aseet valmistuivat vasta vuonna 1943. Aseita valmistui 155 vuonna 1943 ja 19 vuonna 1944. Tykit jaettiin joukoille pieninä erinä heti valmistumisen jälkeen.[2][1]

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

L-39 panssarintorjuntakivääriin verrattuna tykin aseiden rakenne on tehty varta vasten sarjatulta ajatellen, joten samanlaisia rakenneongelmia kuin L-39/44 ilmatorjuntakiväärillä ei ole. Aseen tulinopeus on säädettävissä, suurin 2×700 laukausta minuutissa, tyypillisemmin käytetty 2×360 laukausta minuutissa. Ammukset ladataan aseeseen 20 laukauksen lippaissa joilla on painoa tyhjänä 5,6 kg ja täytenä 11–12 kg ammustyypistä riippuen. 20 ItK 40 VKT käyttää samaa 20×138 Solothurn-patruunaa kuin L-39 panssarintorjuntakivääri ja muut kenttäarmeijan 20 mm ilmatorjuntatykit 20 ItK 38 BSW ja 20 ItK 35 Breda. Tykin tähtäin oli Osmo Niskasen suunnittelema ja Strömbergin valmistama. Tähtäin ei ollut täysin tyydyttävä, ja sen käyttö oli monimutkaisempaa kuin saksalaisen 20 ItK 38 BSW:n. Tykin jalusta oli myös ongelmallinen, sillä se oli varsin heikkotekoinen ja tarjosi vain 20 cm:n maavaran. Niinpä hinausnopeus oli vain 30–40 km/h ja tykin maastokelpoisuus jätti toivomisen varaa. Aseen varusteisiin kuuluivat mm. varalippaat kuljetuslaatikkoineen, it-tähtäimen kuljetuslaatikko, peite ja varustelaatikko.[2][1]

Palveluskäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20 ItK 40 VKT oli käytössä jatkosodan ja Lapin sodan kevyissä ilmatorjuntapattereissa muiden 20 mm tykkien tapaan, ja se oli sodan lopussa yleisin rintamajoukkojen käytössä ollut 20 mm ilmatorjuntatykki (20 mm Madsen-tykkejä oli enemmän, mutta ne olivat pääasiassa laivaston ja rannikkotykistön käytössä tai kotirintamalla). Tykit selvisivät sodasta vähäisin tappioin. Sodan jälkeen 20 ItK 40 VKT arvioitiin kaksiputkisena ainoaksi kelvolliseksi 20 mm ilmatorjuntatykiksi, mutta uuden tähtäimen suunnittelua suositeltiin. Tämä toteutuikin 1955 kun uusi heilurirengastähtäin m/55 tuli käyttöön. Sama tähtäin otettiin myöhemmin käyttöön myös 20 ItK 38 BSW:ssä. Tykkejä käytettiin harjoituskalustona aina 1970-luvulle saakka ja varauskalustona aina vuoteen 1988.[2][1][3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Finnish Army 1918–1945: Antiaircraft Guns Part 1 jaegerplatoon.net. Viitattu 5.9.2009. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i * Vehviläinen, Raimo & Lappi, Ahti & Palokangas, Markku: Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit 1917–2000, s. 164–166. Sotamuseon julkaisuja 1/2005. Helsinki: Sotamuseo, 2005. ISBN 951-25-1618-7.
  3. a b Vehviläinen & Lappi & Palokangas 2005, s. 110–112.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]