Şuşan taistelu (1992)
| Şuşan taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Vuoristo-Karabahin sotaa | |||||||
 T-72 taistelun muistomerkkinä.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
|
yhteensä noin 300 kuollutta | |||||||
Şuşan taistelu oli Vuoristo-Karabahissa sijaitsevan Şuşan eli armeniaksi Šušin kaupungin hallinnasta alueen armenialaisten separatistien ja Azerbaidžanin välillä 8.–9. toukokuuta 1992. Şuşa vallattiin päivän kestäneiden ja noin 300 henkilön hengen vaatineiden taistelujen jälkeen. Menetys oli huomattava takaisku azereille, jotka menettivät heille historiallisesti ja sodan kannalta strategisesti merkittävän kaupungin.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Şuşan eli armeniaksi Šušin kaupunki oli vanha Vuoristo-Karabahin pääkaupunki. Karabahin kaani oli rakennuttanut paikalle linnoituksen 1700-luvulla. Kaupungissa oli suuri armenialainen väestönosa vuoteen 1920 saakka, jolloin monet pakenivat etnisten väkivaltaisuuksien takia. Vuoristo-Karabahin sodan alkaessa 1990-luvun alussa kaupunki oli Vuoristo-Karabahin azeriväestön keskus.[1]
Kevään 1992 aikana azerit olivat menettäneet suuren osan Vuoristo-Karabahia, ja Şuşan ympäristöstä oli muodostunut heidän päätukikohtansa alueella. Kaupungista käsin he pystyivät piirittämään pääkaupunki Stepanakertia, jota tulitettiin Şuşasta Grad-raketeilla. Toisaalta myös Şuşa itsessään oli käytännössä piiritetty. Ainut tie kaupunkiin tuli lännestä Laçınin kautta. Azereja Şuşassa komensi Elbrus Orujev. Hänen alaisuudessaan kaupungissa oli neljä erillistä azerien asejoukkoa. Joukot olivat eripuraisia, ja lupauksista huolimatta kaupunki ei saanut vahvistuksia muualta Azerbaidžanista.[2]
Armenialaisten operaatiota kaupungin valtaamiseksi johti Arkadi Ter-Tadevosjan. Hänet tunnettiin salanimellä "Komandos" eli kommando. Armenialaisten vallattua aikaisemmin Xocalın kaupungin he olivat alkaneet saada sen lentokentän kautta asetäydennyksiä Armeniasta.[2]
Huhtikuun lopulla azerit olivat tehneet epäonnistuneen yrityksen vallata armenialaisten asemia kukkuloilla kaupungin vieressä. Hyökkäys torjuttiin verisessä taistelussa. Armenialaiset valmistautuivat omaan hyökkäykseensä toukokuun alussa.[2]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hieman ennen taistelun alkua huomattava osa Orujevin joukoista poistui kaupungista. Orujevin mukaan hänellä oli jäljellä vain muutama sata miestä. Yritykset pyytää tukea radiolla eivät juuri tuottaneet tulosta. Orujevin veli Elkhan Orujev johti Ağdamin suunnalla harhautushyökkäystä, joka lopulta jäi merkityksettömäksi.[2]
Armenialaisten hyökkäys alkoi aamulla 8. toukokuuta kello 02.30. Ter-Tadevosjanin mukaan tarkoituksena oli mahdollisuuksien mukaan saada kaupungin puolustajat peloteltua jättämään asemansa ja vallata kaupunki kolmen tai neljän päivän kuluessa. Yksi joukko armenialaisia lähetettiin kaupungista länteen johtavalle tielle. Heillä oli Ter-Tadevosjanin mukaan käsky olla ampumatta pakenevia joukkoja. Joukon mukana oli myös esimerkiksi myöhempi Armenian presidentti Robert Kotšarjan. Toisen joukon oli tarkoitus kiivetä ylös jyrkännettä Daşaltıssa (Karintak), mutta yritykseen ei ryhdytty huonon sään takia. Päähyökkäys tuli puolestaan pohjoisesta ja idästä.[2]
Keskipäivällä 8. toukokuuta käytiin ankaria taisteluja kaupungin pohjoisosassa sijainneen televisiotornin luona. Armenialaiset menettivät yhden T-72 -panssarivaunun sen kohdattua yhden kaupungin azerien kolmesta panssarivaunusta. Saman päivän iltana azerit luulivat jo lyöneensä armenialaisen hyökkäyksen takaisin. Orujevin mukaan radiosta oli kuultu venäläisen salanimeä "kasakka" käyttäneen komentajan antaneet vetäytymiskäskyn armenialaisjoukoille. Kuitenkin päivän aikana huomattava osa kaupungin puolustajista oli paennut Ter-Tadevosjanin suunnitelman mukaisesti. Päivän kuluessa pakenijoiden joukkoon liittyivät myös kaupungin siviilit, joista monet olivat tähän asti jääneet kaupunkiin. Orujev joutui miesten puutteessa määräämään joukkonsa vetäytymään kaupungista. Vetäytyjien joukossa oli esimerkiksi sittemmin tunnetuksi tullut tšetšeenitaistelija Šamil Basajev, joka osallistui sotaan vapaaehtoisena azerien puolella.[2]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Armenialaiset saapuivat kaupunkiin aamulla 9. toukokuuta. Joukot etenivät hitaasti, sillä hiljaisuuden tulkittiin aluksi olevan merkki puolustajien vetäytymisen sijaan mahdollisesta ansasta. Taistelussa oli saanut surmansa ehkä noin 300 henkilöä. Ter-Tadevosjanin mukaan hänen joukkojensa tappiot olivat 58 miestä ja azerien noin 200. Orujevin mukaan azerien tappiot olivat 159 kaatunutta ja 22 kadonnutta. Orujev arvioi myös armenialaisten tappioiden olleen Ter-Tadevosjanin arviota suuremmat. Valtauksen jälkeen kaupunkia ryösteltiin ja monet sen rakennuksista sytytettiin tuleen. Armenialaisille tärkeä Ghazantšetsotsin katedraali tyhjennettiin puolestaan azerien rakennukseen varastoimista Grad-raketeista.[2]
Hyökkäys oli sattunut samaan aikaan, kun Armenian Levon Ter-Petrosjan ja Azerbaidžanin Yaqub Məmmədov kävivät neuvotteluja Iranin Teheranissa. Uutinen hyökkäyksestä oli nolo Iranille, joka päätti yrityksensä konfliktin välitysratkaisusta. Samaan tapaan se oli nöyryytys Ter-Petrosjanille, joka oli tietoinen hyökkäysaikeista, muttei sen toteutuspäivästä. Valtaus sai Ter-Petrosjanin näyttämään huijarilta, tai vaihtoehtoisesti siltä että tilanne ei ollut lainkaan hänen hallussaan.[2]
Suurin nöyryytys valtaus oli joka tapauksessa azereille. Strateginen kaupunki Vuoristo-Karabahissa oli menetetty, vaikka kaupunkia oli aikanaan pidetty "murtamattomana linnoituksena". Tappion syistä nousi nopeasti erilaisia salaliittoteorioita, joiden mukaan kaupungista olisi vetäydytty esimerkiksi armenialaisten kanssa solmitun salaisen sopimuksen takia. Maa oli poliittisessa kaaoksessa, ja Bakussa Ayaz Mütəllibov nostettiin valtaan vallankaappauksella 14. toukokuuta.[2]
Kysymyksestä Şuşan kohtalosta tuli sodan jälkeisten neuvotteluyritysten kiistakapula. Kumpikaan osapuoli ei voinut kuvitella luopuvansa sen omistamisesta.[1] Armenian ja Azerbaidžanin välisen sodan puhjettua vuonna 2020 azerit valtasivat kaupungin saman vuoden marraskuussa käydyssä taistelussa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Thomas de Wall: The Caucasus – An Introduction, s. 102–104. Oxford Univeristy Press, 2010. ISBN 978-0-19-539976-9. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Thomas de Wall: Black garden: Armenia and Azerbaijan through peace and war, s. 174, 176–182, 314. New York University Press, 2003. ISBN 0-8147-1944-9. (englanniksi)
- ↑ Paul Goble: Shusha Once Again Key to War and Peace Between Armenia and Azerbaijan Eurasia Daily Monitor Volume: 17 Issue: 160. The Jamestown Foundation. Viitattu 16.11.2020. (englanniksi)