Þorsteinn Tutinan tarina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Þorsteinn Tutinan tarina (isl. Þorsteins þáttr skelks) on keskiaikaista islantilaista saagakirjallisuutta edustava tarina, jonka kirjoittajaa ei tunneta. Se on kirjoitettu alkujaan todennäköisesti noin vuonna 1300. Se luetaan niin kutsuttuihin islantilaissaagoihin ja -tarinoihin, sillä se kertoo Norjassa kuningas Olavi Tryggvenpojan luona oleskelevasta islantilaismiehestä. Tarinassa kuvataan, miten Þorsteinn tapaa eräänä yönä tarpeilla käydessään paholaisen. Tarina on säilynyt vain 1300-luvun lopulla kirjoitetussa Flateyjarbók-käsikirjoituksessa, missä toinen sen kirjoittajista, Jón Þórðarson, lisäsi tarinan osaksi Olavi Tryggvenpojasta kertovaa saagaa.[1] Þorsteinn Tutinan tarinaa ei ole suomennettu.

Tarinan juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

þorsteinn Tutinan tarinassa kuningas Olavi Tryggvenpojan luona oleskeleva þorsteinn lähtee yöllä yksin tarpeilleen vastoin kuninkaan varoitusta. Käymälä on suuri: sinne mahtuisi yksitoista miestä. þorsteinnin istuessa tarpeillaan ilmestyy paikalle piru (púki), jota tarinan kuluessa kutsutaan myös kummitukseksi (isl. draugr). Tämä tulee esiin yhdestä käymäläaukosta ja sanoo tulevansa helvetistä (úr helvíti) ja olevansa legendaarisen Tanskanmaan kuninkaan Haraldr Sotahampaan (isl. hilditönn) joukoissa taistellut Þorkell hinn þunni. Þorsteinn kyselee paholaiselta helvettiin joutuneista muinaisista saagasankareista ja siitä, miten nämä kestävät helvetin piinat. Useita muinaissaagoista tuttuja sankareita, kuten Sigurðr Fáfnirinsurma (isl. Fáfnisbani) ja Starkaðr mainitaan. Sitten þorsteinn pyytää paholaista imitoimaan heistä sen muinaisen sankarin huutoja, joka kärsii helvetissä eniten. Paholainen tekee näin, ja Þorsteinn toistaa pyyntönsä, vaikka häneltä menee lopulta huutojen karmeuden vuoksi taju. Joka kerta, kun paholainen imitoi huutoja, se siirtyy kolme istuinreikää lähemmäs þorsteinnia. Kun paholainen parkaisee kolmannen kerran, soivat kirkonkellot. Niiden ääni saa paholaisen vajoamaan takaisin alas, ja Þorsteinn pelastuu tilanteesta ja palaa vuoteeseensa. Aamulla Þorsteinn saa tietää, että kuningas on käskenyt soittaa kelloja kuultuaan paholaisen huudot, mikä on ollut myös Þorsteinnin tarkoitus, kun hän pyysi pirua imitoimaan kärsivien huutoja. Kuningas kysyy, oliko Þorsteinn pelännyt huutojen aikana, mihin Þorsteinn vastaa, ettei tiennyt, mitä pelko on. Hän myöntää kuitenkin melkein tutisseensa, kun oli kuullut parkaisuista viimeisimmän. Kuningas antaa hänelle siitä hyvästä lisänimen ”tutina” (isl. skelkr). Þorsteinnista tulee kuningas Olavin hirdimies, ja hän kaatuu myöhemmin yhdessä kuninkaan kanssa tämän viimeisessä taistelussa.

Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Þorsteinn Tutinan tarina edustaa niitä islantilaistarinoita, joissa kuvataan kristityn Norjan kuninkaan kohtaamista jonkin pakanallisen ajan ilmiön kanssa. Flateyjarbókissa tarinan tarkoituksena näyttää olleen kuvata sitä, miten siirryttäessä pakanallisesta ajasta kristittyyn aikakauteen keskiajan skandinaavinen todellisuus muuttui suuressa määrin. Tarinassa islantilaiset kristillistänyt kuningas Olavi Tryggvenpoika suojaa paholaiselta ja kummituksilta niitä, jotka luottavat häneen ja hänen levittämäänsä uskoon.[2]

Tarinaa on myös tarkasteltu folkloristisesta näkökulmasta memoraattina eli yliluonnollista koskevana kokemuskertomuksena. Yliluonnollisen kohtaamisen syynä on Þorsteinn Tutinan tarinassa kiellon rikkominen: Þorsteinn on lähtenyt yöllä yksin käymälään vastoin kuninkaan nimenomaista kieltoa.[3]

Näkemys pakana-ajasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Þorsteinn Tutinan tarina mainitsee mm. Runo-Eddassa ja Völsungain saagassa kuvatun Sigurðr Fáfnirinsurman yhtenä niistä muinaisista saagasankareista, jotka viettävät tuonpuoleista aikaansa kristillisessä helvetissä. Tarinassa Sigurðr kuitenkin esitetään jaloimpana kaikista pakanallisen ajan sotureista, ”hyvänä sankarina”, joka kestää myös helvetin piinat lujana ja kaikkia muita paremmin. Hänen vastakohtanaan esitetään ”pahana sankarina” Starkaðr, jonka lukuisia pahoina pidettyjä tekoja on kuvattu muissa saagoissa, kuten Gautrekrin saagassa. Þorsteinn Tutinan tarinassa Starkaðrin kerrotaan kestävän helvetin piinoja kaikkein huonoimmin. Tarinan on katsottu seuraavan augustinolaista käsitystä, jonka mukaan kaikki menneisyyden pakanat, sekä hyvät että pahat, olivat joutuneet helvettiin.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ármann Jakobsson. 2010. Enter the Dragon: Legendary Saga Courage and the Birth of the Hero. Teoksessa Martin Arnold & Alison Finlay (toim.). 2010. Making History. Essays on the fornaldarsögur. London: Viking Society for Northern Research, University College of London, 33–52.
  • Ashman Rowe, Elizabeth. 1998. Cultural Paternity in the Flateyjarbók Óláfs saga Tryggvasonar. Alvíssmál 8 (1998), 3–28.
  • Ashman Rowe, Elizabeth. 2005. The Development of Flateyjarbók. Iceland and the Norwegian Dynastic Crisis of 1389. The Viking Collection 15. Odense: University Press of Southern Denmark.
  • Ashman Rowe, Elizabeth. 2006. Quid Sigvardus cum Christo? Moral Interpretations of Sigurðr Fáfnisbani in Old Norse Literature. Viking and Medieval Scandinavia 2 (2006): 167–200.
  • Ashman Rowe, Elizabeth & Joseph Harris. 2005. Short prose narrative (þáttr). Teoksessa A Companion to Old Norse-Icelandic Literature and Culture, toim. Rory McTurk. Malden: Blackwell, 462–478.
  • Lindow, John. 1986. Þorsteins þáttr skelks and the Verisimilitude of Supernatural Experience in Saga Literature. Teoksessa Structure and Meaning in Old Norse Literature: New Approaches to Textual Analysis and Literary Criticism, toim. John Lindow, Lars Lönnroth & Gerd Wolfgang Weber. Odense: Odense University Press, 264–280.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Ashman Rowe 1998, 5–6 (myös viite 2); Simek & Hermann Pálsson 2007, 394–395.
  2. ↑ Ashman Rowe 1998, 12, 20; Ashman Rowe & Harris 2005, 463, 471.
  3. ↑ Lindow 1986. Memoraatista ks. Tieteen termipankki: Folkloristiikka: memoraatti.
  4. ↑ Lindow 1986, 266–267; Ashman Rowe 1998, 20; Ashman Rowe 2005, 65–97; Ashman Rowe 2006, 178–179; Ármann Jakobsson 2010, 39–40.

Käännökset ja editiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Þattr Þorsteins skelkis. Teoksessa Carl Rikard Unger (toim.). 1860–1868. Flateyjarbók. En samling af Norske Konge-sagaer med indskudte mindre fortællinger om begivenheder i og udenfor Norge samt annaler, 1. Christiania: [s.n], 416–418.
  • Þorsteins þáttr skelks. Teoksessa Sigurður Nordal (toim.). 1944–1945. Flateyjarbók, 1. Akureyri, 462–464.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Þorsteinn_Tutinan_tarina&oldid=17831756”