Öllölä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Öllölä on kylä Joensuun Tuupovaarassa. Se valittiin vuoden kyläksi vuonna 1994. Kylässä on runonlaulaja Petri Shemeikan muistomerkki Pörtsämön erämaakalmistossa.

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Öllölästä tunnetaan vuodelta 1637. Kylän tuolloisista asukkaista mainitaan nimeltä Iivana Öllöinen, jolla oli kylän ainoa hevonen, sekä Mamoiko Nestorinpoika. Öllölästä kasvoi vähitellen iso ja vilkas kylä. Vielä 1900-luvun kulta-aikoinaan siellä oli kaksi koulua, kolme kauppaa ja kunnalliskoti, ja nuorisoa oli paljon. Kylän pikkutilojen väki sai työtä ja lisäansioita ympäristön savotoista. Öllölän lava oli kuuluisa tanssipaikka.

Kylä on sittemmin vähitellen hiljentynyt ja autioitunut. Nykyisin asukkaita on enää noin 150, joista suurin osa on iäkkäitä. Kesäisin ympäristöön saapuu kuitenkin runsaasti kesäasukkaita, jotka vilkastuttavat kylän elämää.

[muokkaa] Lähteet

Koordinaatit: 62°22.3′N, 30°45.5′E

Tämä suomalaiseen kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä