Çerkes Hasanin välikohtaus
| Çerkes Hasanin välikohtaus | |
|---|---|
 Çerkes Hasan. |
|
| Paikka |
.svg){kind=small} Istanbul, Turkki |
| Kohde | Turkin hallituksen kokous. |
| Ajankohta | 15. kesäkuuta 1876 |
| Iskutyyppi | attentaatti |
| Kuolleita | 7 |
| Haavoittuneita | 8 |
| Epäilty/epäillyt | Çerkes Hasan |
Çerkes Hasanin välikohtaus tapahtui 15. kesäkuuta 1876 Istanbulissa Turkissa. Välikohtauksessa upseeri Çerkes Hasan tunkeutui Turkin hallituksen kokoukseen ja ampui kaksi ministeriä ja haavoitti useita virkamiehiä. Vaikka attentaatin on katsottu johtuneen tekijänsä henkilökohtaisesta kaunasta, se sijoittui aikakauteen, jolloin heikkenevää Osmanien valtakuntaa horjuttivat sisäiset etniset ristiriidat, vallanvaihdokset ja tarpeet uudistuksiin.
Taustoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sulttaani Abdülaziz I:n ministerit olivat suistaneet hänet vallasta ja vanginneet hänet 30. toukokuuta 1876. Virallisten tahojen mukaan eräässä palatseistaan arestissa ollut entinen sulttaani Abdülaziz teki itsemurhan 5. kesäkuuta. Ex-sulttaanin kuolemaa on pidetty myös itsemurhaksi lavastettuna salamurhana[1]. Tätä tukisivat kuolemasta annetut ristiriitaiset tiedot. Ensimmäinen virallinen tiedote kertoi Abdülazizin hypänneen huoneensa ikkunasta, joka oli noin kuuden ja puolen metrin korkeudella. Seuraavana päivänä julkaistiin uusi tiedote, jossa hänen kerrottiin viiltäneen verisuonensa auki pienillä parranhoitoon tarkoitetuilla saksilla.[2] Turkissa alkoi kierrellä huhuja, joiden mukaan sulttaanin kuoleman takana olivat vallankaappauksen johtajat, jotka halusivat varmistaa, ettei sulttaani pääsisi takaisin valtaan.[3]
Vallanvaihdoksen keskushenkilöitä olivat uudistusmieliset virkamiehet suurvisiiri Mütercim Mehmed Rüşdi pašša, sotaministeri ja entinen suurvisiiri Hussein Avni pašša sekä ulkoministeri Mehmed Raşid pašša.[2] Vallankaappaajat nostivat hänen tilalleen hänen veljenpoikansa Murat V:n, josta odotettiin nuorekasta uudistajaa. Lupaavan alun jälkeen alkoholisoitunut Murat ei kuitenkaan kestänyt painetta ja hänen hermonsa alkoivat pettää.[4]. Kuultuaan setänsä kuolemasta Murat järkyttyi syvästi.[3]
Çerkes Hasan oli Turkin armeijan kapteeni. Hän oli etnisesti tšerkessi ja kuolleen sulttaani Abdülazizin toisen vaimon veli. Hän oli myös kruununprinssi Yusuf Izzeddinin henkilökunnan jäsen. Vallanvaihdos, joka pudotti myös prinssi Yusufin asemastaan, oli merkinnyt Hasanille henkilökohtaisen vallan menetystä. Lisäksi Hasan ei uskonut itsemurhaväitteisiin, vaan hän piti vallankaappareita syyllisinä sukuun naidun sulttaanin murhaan. Näin vuoristolaistaustainen Hasan katsoi myös voimakkaita kunniakäsityksiään rikotun.[5]
Attentaatti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hasan marssi 15. kesäkuuta 1876 entisen suurvisiirin ja silloisen salkuttoman ministerin Mithat paššan kotitaloon, jossa hallitus piti kokousta. Hänellä oli mukanaan neljä revolveria ja yatagan, joka oli perinteinen turkkilainen käyräteräinen miekka. Kaksi revolveria hän oli piilottanut saappaisiinsa. Vartijoille hän sanoi vievänsä viestiä yhdelle ministereistä ja pääsi esteettä rakennukseen. Hasan astui neuvotteluhuoneeseen ja ampui ensimmäiseksi Hussein Avni paššaa ja toiseksi Raşid paššaa. Molemmat kuolivat haavoihinsa. Meriministeri Kayserili Ahmed pašša yritti estää Hasania aiheuttamasta enempää vahinkoa tarttumalla häntä takaapäin käsistä, mutta Hasan vapautti itsensä haavoittamalla vanhaa ministeriä miekallaan. Tällä välin suurvisiiri oli paennut toiseen huoneeseen, jonne myös haavoittunut meriministeri ryntäsi. Miehet telkesivät oven takanaan. Hasan puhui suurvisiirille oven läpi kunnioittavaan sävyyn pyytäen päästä sisään, jotta hän voisi viimeistellä meriministerin. Suurvisiiri kieltäytyi. Keskustelun aikana muut kokoukseen osallistuneet hyökkäsivät aseistautumattomina Hasanin kimppuun. Hasan kuitenkin ampui jokaista vuorollaan, ja hänet pysäyttivät vasta paikalle ennättäneet vartijat, jotka iskivät häntä pistimellä. Hän oli tappanut kahden ministerin lisäksi viisi muuta ja haavoittanut kahdeksaa.[6]
Hasan vangittiin, ja hänet hirtettiin lyhyen oikeudenkäynnin jälkeen lähteistä riippuen jo seuraavana päivänä, tai viimeistään 18. kesäkuuta.[6][3] Teloituksensa aikana Hasan osoitti rohkeutta kävelemällä haavastaan huolimatta hirttolavalle ja auttoi myös laittamaan silmukan kaulansa ympärille.[6] Välikohtauksen syistä on useita teorioita. Syynä pidetään yleensä vallanvaihdoksen takia Hasanille syntyneitä henkilökohtaisia ongelmia, mutta sen väitetään olleen konservatiivisten voimien järjestämä tai provosoima attentaatti, jonka tarkoitus oli horjuttaa valtatasapainoa tapattamalla uudistusmieliset ministerit. Toisaalta on myös esitetty, että Mithat pašša pyrki poistamaan hallituksesta ne ministerit, jotka riittävän vahvoina olisivat kyenneet vastustamaan hänen radikaalisti uudistusmielistä politiikkaansa.[5]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Murat V:n hallituskausi oli lyhyt, se kesti vain 93 päivää. 31. elokuuta korkein neuvonantaja islamia koskevissa asioissa sheikki al-Islam julisti fatwan, joka määritteli Murat V:n mielenvikaiseksi.[3] Hänen sijalleen astui Abd-ul-Hamid II.[4] Kun Murat pääsi pois stressaavasta asemastaan, hänen mielenterveytensä parani pian.
Mithat pašša tukijoineen hyötyi tapauksesta, ja hän pääsi toteuttamaan radikaalia uudistusmielistä politiikkaansa ja uutta valmisteilla olevaa perustuslakia. Hänestä tuli 19. joulukuuta seuraava suurvisiiri.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ottoman on-line: Sultan Murad the Fifth (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 9.7.2009
- ↑ a b The New York Times (July 3, 1876): Mussulman Despotism Viitattu 9.7.2009
- ↑ a b c d Shaw, Stanford J. & Shaw, Ezel Kural: History of the Ottoman Empire and modern Turkey, s. 162–165. Cambridge University Press, 1977. ISBN 0521291666
- ↑ a b Erik Jan Zürcher: Turkey, s. 73. I. B. Tauris, 2004. ISBN 1860649580
- ↑ a b James J. Reid: Crisis of the Ottoman Empire, s. 311–315. Franz Steiner Verlag, 200. ISBN 3515076875
- ↑ a b c The New York Times (Feb 26. 1888): Killing Ministers of State in Constantinople
- ↑ Z. Y. Hershlag: Introduction to the Modern Economic History of the Middle East, s. 33–36. E.J.Brill, 1964.