Yönkuningatar
| Yönkuningatar[1] | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kaktuskasvit Cactaceae |
| Tribus: | Hylocereeae[3] |
| Suku: | Yökaktukset Selenicereus |
| Laji: | grandiflorus |
| Kaksiosainen nimi | |
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Yönkuningatar (Selenicereus grandiflorus) on Karibialta ja Väli-Amerikasta kotoisin oleva kaktuskasvien heimon yökaktuksiin kuuluva mehikasvi. Laji on viljelyssä harvinainen, sillä useimmat yönkuningattarina viljellyistä kasveista ovat oikeammin lajia yönprinsessa (Selenicereus pteranthus) tai hybridejä.
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laji on hyvin muunteleva. Kiipeilevät tai roikkuvat, joskus maatapitkin ryömivät 1–3 senttimetriä paksut varret kasvavat jopa 10 metriä pitkiksi. Särmiä tavallisimmin 7–8, joskus vähemmän tai enemmän. Naulamaiset piikit ovat tavallisimmin 4–12 millimetriä pitkiä, joskus lyhyempiä. Areoleista kasvaa valkeaa tai kellertävää villaa. Lajityypillistä on piikkien putoaminen vanhoista varsista. Laji kukkii vain öisin ja kukin kukka on auki ainoastaan yhden yön. Kukat ovat 18–25 senttimetriä pitkiä ja 15–20 cm leveitä. Kukkaperät ovat karvaisia ja piikikkäitä. Teriön ulommat lehdet vaihtelevat keltaisesta pronssin- tai lohenväriseen, sisemmät puhtaan valkoiset. Tuoksu muistuttaa usein vaniljan tai appelsiininkukkaa, joidenkin mukaan valkonarsissin (Narcissus poëticus) tuoksua. Syötävä hedelmä on punainen, pyöreä, karvainen ja piikikäs.
Alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajista erotetaan neljä alalajia:
- subsp. donkelaari (Salm-Dyck) Ralf Bauer – Meksikon Yucuanista. Karvat rungonmyötäisiä.
- subsp. grandiflorus – Suurilla osilla levinneisyysaluettaan. Areoleissa vain lyhyttä karvaa.
- subsp. hondurensis (K.Schum. ex Weing.) Ralf Bauer – Keski-Amerikasta. Huomattavan karvaiset rungot.
- subsp. lautneri Ralf Bauer – Meksiko. Areolit särmillä pienillä nyppylöillä.
Samantapaiset lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laji muistuttaa yönprinsessaa (Selenicereus pteranthus), mutta eroaa särmien lukumäärältään ja piikeiltään. yönkuningattarella on tavallisimmin 7–8 särmää ja usein vanhemmista rungoista irtoavat 4–12 mm pitkät piikit. S. pteranthuksella puolestaan särmiä on 4–5 ja lyhyet 1–2 mm mustat, alaosasta leveämmät piikit pysyvät kiinni vanhemmissakin rungoissa. Kukat ovat lähestulkoon identtisiä eikä niitä voida käyttää lajinmääritykseen. Toinen melko tavallinen laji, Selenicereus coniflorus, on kuin S. pteranthus mutta pidemmillä, usein 1,5 cm pitkillä piikeillä. S. coniflorus on luultavasti edellä mainittujen lajien hybridi.
Jopa muita yöllä kukkivia kaktuslajeja, kuten tuoksulehtikaktusta[5] (Epiphyllum oxypetalum) tai tarhametsäkaktusta (Hylocereus undatus), kutsutaan joskus yönkuningattariksi.
Yönkuningatarta käytetään homeopatiassa ja sitä on pidetty myös lemmenrohtona.
Kasvatus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laji on melko helppohoitoinen, viihtyy lämpimämmässä kuin S. pteranthus. Mullan tulee olla humuspitoista ja läpäisevää. Kesäaikaan kastellaan runsaastikin, talvella multa on pidettävä kuivana. Talvella pidettävä viileässä, noin 12–15 °C on sopiva. Lämpötilanvaihtelut yön ja päivän välillä ovat eduksi kunhan lämpötila ei laske alle 8 celsiusasteen. Liian lämpimässä talvehtiminen estää kukinnan. Aurinkoinen tai hieman varjostettu kasvupaikka on sopivin. Keväällä aurinkoinen paikka on tärkeä valon stimuloidessa kasvia kukkimaan. Varsien punertuminen auringossa on tavallista luonnossakin eikä ole kasville vahingollista.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
- ↑ Taylor, N.P., Durán, R., Hernández, H.M., Tapia, J.L. & Gómez-Hinostrosa, C.: Selenicereus grandiflorus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Kaktukset Web Archive (Puutarha.net). Arkistoitu 19.3.2015. Viitattu 1.10.2015.
- ↑ The Cactus Family, Edward F. Anderson ISBN 0-88192-498-9.
- ↑ Puutarha.net kasvikortti puutarha.net.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||