Yrjö Väinönheimo

Mäntän pataljoonan esikunta, pöydän päässä istuu pataljoonan komentaja Väinönheimo.

Gerhard Yrjö Väinönheimo (käytti Saksassa peitenimeä Lindén), (17. huhtikuuta 1892 Tampere – 15. tammikuuta 1937) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat pastori Hjalmar Gerhard Väinönheimo ja Mathilda Vilhelmina Salin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Lyyli Irene Lautelan kanssa.

Opinnot

Väinönheimo kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Varsinais-Suomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1911–1915. Hän suoritti Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1924–1926.

Jääkärikausi

Havainnekuva M.G.K:n miehistä (Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppania) Riianlahdelta vuoden 1916 rintamaoloista.

Väinönheimo liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 18. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet siirrettiin 11. heinäkuuta 1917 alkaen pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan ja osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (Sprengkommando Polangen|pommarikurssi).

Suomen sisällissota

Katso myös: Suomen sisällissota

Väinönheimo saapui takaisin Suomeen 8. joulukuuta 1917 aselaiva S/S Equityn toisella retkellä Aspuskäriin Merikarvialle, missä hän sai Uuden metsätoimiston johtajalta määräyksen, jonka mukaan hänen piti lähteä Mänttään järjestämään ja kouluttamaan paikallisia suojeluskuntajoukkoja. Myöhemmin hänet määrättiin Jyväskylän suojeluskuntapiirin Keuruun alueen päälliköksi. Väinönheimo kiersi yhdessä opettaja Martti Pihkalan kanssa suojeluskuntapiirin pitäjät ja järjesteli suojeluskuntien ja paikallisesikuntien toimintaa sekä hankki joukoille niiden kaipaamia aseita.

Väinönheimon pääpaino suojeluskuntakouluttajana keskittyi Keuruulle, Pihlajavedelle ja Mänttään. Sisällissodan puhjettua hän hälytti Keuruun ja Pihlajaveden suojeluskunnat toimintaan yhdessä luutnantti Carl Lennart Nordensvanin ja nimismies Aaltion kanssa. Hän johdatti pienen suojeluskuntaosaston aamulla 30. tammikuuta 1918 Haapamäen rautatieasemalle ja varmisti seudun, kunnes paikalle saapui pohjalaisosasto luutnantti Paul Walleniuksen johdolla. Haapamäeltä Väinönheimo palasi takaisin Keuruulle ja kokosi 40 miehen vahvuisen suojeluskuntaosaston ja siirtyi osastoineen Mänttään, minne hän saapui Kivimäen talon tienoilla käydyn kahakan jälkeen 1. helmikuuta 1918 aamuvarhaisella. Väinönheimo toimi Mäntän-Kuoreveden rintamalohkon päällikkönä aina sen perustamisesta saakka. Hänet määrättiin aluksi 14. maaliskuuta 1918 niin sanotun Mäntän kolonnan ja 22. maaliskuuta 1918 alkaen Hämeen ryhmän V Mäntän pataljoonan komentajaksi, minkä joukon hän johdatti taisteluihin Riihiniemessä, Lylyssä, Juupajoella, Hirsilässä, Aitolahdessa, Takahuhdissa, Messukylässä, Uudessakylässä, Tampereella ja Lempäälässä. Myöhemmin hänet määrättiin Vaasan rykmentin 2. pataljoonan komentajaksi, jonka hän johdatti taisteluihin Viipurissa.

Sisällissodan jälkeinen aika

Sisällissodan jälkeen Väinönheimo siirrettiin 3. heinäkuuta 1918 alkaen 8. komppanian päälliköksi Itämeren jalkaväkirykmentti 1:een, joka nimettiin myöhemmin Porin rykmentiksi. Porin rykmentistä hänet siirrettiin 16. kesäkuuta 1921 alkaen Pohjois-Savon rykmentin 3. pataljoonan komentajaksi ja edelleen 29. marraskuuta 1922 Sotaväen esikuntaan, missä hänet sijoitettiin komento- ja koulutustoimiston päälliköksi. Viipurin rykmenttiin hänet siirrettiin 12. elokuuta 1926 ja edelleen 2. maaliskuuta 1934 Turunmaan sotilasläänin komentajaksi. Väinönheimo kuoli Tilkan sotilassairaalassa tammikuussa 1937. Väinönheimo haudattiin Turkuun.

Luottamustoimet

Väinönheimo toimi 3. Divisioonan kunniatuomioistuinten puheenjohtajana vuosina 1933–1934.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Luutnantti 3. maaliskuuta 1918 Kapteeni 6. huhtikuuta 1918 Majuri 16. toukokuuta 1921 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1925 Eversti 6. joulukuuta 1928 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 16. toukokuuta 1935		Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

Lähteet

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.