Yoshio Taniguchi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yoshio Taniguchi
谷口吉生
Henkilötiedot
Syntynyt17. lokakuuta 1937
Tokio
Ammatti arkkitehti
Arkkitehti
Koulutus Harvardin yliopisto, Keion yliopisto, Harvard Graduate School of Design, Keio Senior High School (käännä suomeksi), Tokyo Gakugei University Setagaya Junior High School (käännä suomeksi) ja Q11524757
Merkittävät työt Museum of Modern Art ja Kanazawa Municipal Tamagawa Library (käännä suomeksi)
New Yorkin Museum of Modern Artin puutarha.
Toyotan kaupungin taidemuseo.

Yoshio Taniguchi (jap. 谷口吉生, Taniguchi Yoshio, s. 17. lokakuuta 1937, Tokio) on japanilainen arkkitehti. Hän on yksi Japanin merkittävimmistä nykyarkkitehdeista, joka tunnetaan etenkin museoiden suunnittelijana. Maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen hän nousi New Yorkin Museum of Modern Artin (MoMA) vuonna 2004 valmistuneen uudisrakennuksen myötä.[1][2]

Elämä ja työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yoshio Taniguchi syntyi Tokiossa[3]. Hänen isänsä Yoshirō Taniguchi (1904–1979) oli merkittävä modernismin ajan arkkitehti[3][4]. Nuori Taniguchi pyrki välttämään kilpailua kuuluisan isänsä kanssa ja arkkitehtuurin sijaan hän opiskeli koneenrakennusta[5]. Taniguchi opiskeli Keiō-yliopistossa insinööriksi ja valmistui vuonna 1960[3]. Isä Yoshirō kuitenkin pyysi erästä suojattiaan puhumaan pojalleen, ja heidän välisensä keskustelun kautta isä sai poikansa innostumaan arkkitehtuurista[5].

Taniguchi jatkoi opintojaan arkkitehtuurin parissa Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa[3]. Hänen Harvardissa viettämänsä aika muutti hänen näkemyksensä kokonaan[5]. Toisin kuin Japanissa, Harvardin arkkitehtuuriopetus ei keskittynyt niinkään rakennesuunnitteluun vaan visuaalisiin päämääriin[5].

Valmistuttuaan vuonna 1964 hän työskenteli lyhyen aikaa Walter Gropiukselle[6] ja sen jälkeen usean vuoden ajan Kenzō Tangen toimistossa[3][7]. Oman arkkitehtitoimistonsa hän perusti Tokioon vuonna 1975[3]. Hän on toiminut opettajana Tokion lisäksi Harvardissa, Kapkaupungin yliopistossa ja UCLA:ssa[4].

1980-luvun alussa valokuvaaja Ken Domon lahjoitti arkistonsa kotikaupungilleen Sakatalle, ja kun häneltä kysyttiin, kuka olisi sopiva suunnittelemaan kokoelmalle museon, hän vastasi: “Taniguchi.” Vanhempi Taniguchi oli maankuulu suunnittelija, ja kaupungin virkamiehet arastelivat pyytää häntä työhön. Silloin Domon sanoi: “Poika kelpaa.” Rakennuksesta tuli lopulta nuoremman Taniguchin läpimurtotyö.[8]

Taniguchin tunnetuimpiin töihin kuuluvat useat modernin taiteen museot, kuten Shiseido Art House (1978), Ken Domon -valokuvamuseo (1983), Marugamen Genichirō-Inokuman nykytaiteen museo (1991), Toyotan kaupungin taidemuseo (1995), Tokion kansallismuseon Hōryū-ji-aarrehalli (1999) ja Kagawan prefektuurin Kaii Higashiyaman Setouchi-taidemuseo (2004). Hän on suunnitellut myös Tokyo Sea Life -akvaarion (1989).[1][2]

Taniguchin ensimmäinen kansainvälinen hanke oli New Yorkin Museum of Modern Artin laajennus, joka rakennettiin vuosina 2001–2004[3][4]. Museon suunnittelukilpailu oli ensimmäinen arkkitehtuurikilpailu, johon Taniguchi osallistui; hän uskoo, että arkkitehtuurin tulisi syntyä arkkitehdin ja asiakkaan välisen dialogin kautta[3]. Vuonna 1997 Taniguchi valittiin laajennuksen suunnittelijaksi nimekkäästä joukosta, johon kuuluivat mm. Herzog & de Meuron, Steven Holl ja Rem Koolhaas[9]. Taniguchi sanoi tilaajalle: "Jos keräätte paljon rahaa, minä annan teille suurenmoista arkkitehtuuria. Mutta jos keräätte oikein paljon rahaa, silloin saan arkkitehtuurin katoamaan."[10] MoMAn rakennus teki Taniguchista kansainvälisesti tunnetun[4]. Sen jälkeen seurasivat Novartis WSJ-155 Laboratory Baselissa (2010); Asia House, Houstonissa (2011); sekä rakennus Kioton kansallismuseolle[5].

Taniguchi keskittyy vain yhteen tai kahteen hankkeeseen kerrallaan ja hänen toimistossaan työskentelee vain 15 ihmistä.[8] Taniguchin suunnittelemille rakennuksille luonteenomaisia piirteitä ovat avarat ja valoisat julkiset tilat, veden käyttö ja sisälle tuotu ulkotila. MoMAssa suuret ikkunat tuovat kaupungin sisään museoon ”luoden kerroksellisen vaikutelman, joka lieventää modernististen aiheiden yksinkertaisuutta ja intensiivisyyttä”. Samalla ne osoittavat taiteen katselun olevan osa kaupunkielämää. Vettä Taniguchi käyttää useasta syystä: se luo arkkitehtuurille ”pohjan”, sillä voi ohjata ihmisten liikkeitä ja se tuo vaihtelevien värien ja heijastusten kautta minimalistiselle arkkitehtuurille lisäarvoa ja pehmeyttä. Tärkeä elementti hänen suunnittelufilosofiassaan on inhimillisen mittakaavan säilyttäminen; suurissa tiloissa hän käyttää esimerkiksi ulokkeita ja siltoja jakamaan tilaa osiin.[6][2]

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2005 Praemium Imperiale[3]
  • 1996 Honorary Fellow of the American Institute of Architects[4]
  • 1990 Mainichi Art Award for the Tokyo Sea Life Park[3]
  • 1987 Japan Academy of Art Prize for the Ken Domon Museum of Photography in Sakata [3]
  • 1984 Yoshida Isoya Prize for the Ken Domon Museum of Photography (1983)[4]
  • 1980 Architectural Institute of Japan Award for the Shiseido Art House (1978)[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Yoshio Taniguchi Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.4.2012.
  2. a b c Yoshio Taniguchi Praemium Imperiale. Arkistoitu 11.11.2012. Viitattu 3.4.2012.
  3. a b c d e f g h i j k Yoshio Taniguchi | Japanese architect Encyclopedia Britannica. Viitattu 11.10.2019. (englanniksi)
  4. a b c d e f g Yoshio Taniguchi - Praemium Imperiale www.praemiumimperiale.org. Viitattu 11.10.2019. (englanniksi)
  5. a b c d e Edan Corkill: Yoshio Taniguchi: thriving in the shadow of greatness The Japan Times Online. 6.9.2014. Viitattu 11.10.2019. (englanniksi)
  6. a b Talking with Taniguchi Architecture Week. Arkistoitu 17.2.2012. Viitattu 3.4.2012.
  7. ArchitectureWeek - Design - Talking with Taniguchi - 2008.0213 www.architectureweek.com. Arkistoitu 26.9.2018. Viitattu 11.10.2019.
  8. a b Edan Corkill: Yoshio Taniguchi: thriving in the shadow of greatness The Japan Times Online. 6.9.2014. Viitattu 11.10.2019. (englanniksi)
  9. This New House NYMag.com. Viitattu 11.10.2019.
  10. This New House NYMag.com. Viitattu 11.10.2019.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]