Yokosuka D4Y
| Yokosuka D4Y Suisei ”Judy” | |
|---|---|
 Yokosuka D4Y Suisei nousemassa kohti korkeuksia. |
|
| Tyyppi |
syöksypommittaja tiedustelukone yöhävittäjä |
| Valmistaja |
Aichi Kōkūki Hiro Yokosuka |
| Valmistumisvuosi | 1942 |
| Ensilento | joulukuu 1940 |
| Käyttöönottovuosi | 1943 |
| Valmistus lopetettu | 1945 |
| Valmistusmäärä | 2 038 |
Yokosuka D4Y Suisei (suom. komeetta liittoutuneiden raportointinimi Judy[1]) oli keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimien Yokosukan laivaston lentoteknisellä varikolla suunniteltu ja valmistettu syöksypommittaja toisessa maailmansodassa. Se korvasi Aichi D3A:n.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keväällä 1938 keisarillisen Japanin laivasto hankki Saksasta Heinkel He 118V4:n prototyypin sekä valmistusoikeudet lentokoneelle. Lentokone sai laivaston tyyppimerkinnän DXHe1. Se koelennettiin Yokosukassa, jolloin koneella saavutettiin Daimler-Benz DB601A -moottorilla 260 mph:n maksiminopeus. Laivaston esikunta valmisteli suunnitelman koneen tuotannon aloittamista ja valmistuneiden koneiden sijoittamisesta lentotukialuksille, mutta kone hajosi ilmassa koelentojen jatkuessa. Loppuvuodesta 1938 laivaston esikunta antoi käskyn Yokosukan lentotekniselle varikolle suunnitella ja valmistaa Heinkelin kaltainen kone, mutta sen tuli olla pienempi kooltaan täyttääkseen kokeelliset vaatimukset koneelle Shi-13. Vaatimuksina olivat:[2]
- 280 solmun maksiminopeus
- 230 solmun lentonopeus
- toimintamatka 800 merimailia, kun varustettu 250 kilogramman pommilla
- toimintamatka 1200 merimailia ilman pommikuormaa
- kyky toimia pieniltä laivaston lentotukialuksilta.
Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yokosukassa Masao Yamanan johtama ryhmä suunnitteli keskitasoisen yksitason, joka oli melko pieni kokoinen kaksipaikkaiseksi syöksypommittajaksi. Sen siipien kärkiväli ja siipipinta-ala olivat samaa suuruusluokkaa kuin yksipaikkaisen Mitsubishi A6M2 -hävittäjän. Shi-13 määrittelyjen mukainen kone sai nimen D4Y1. Koneen polttoainemäärä oli lähes sama kuin suuremman Aichi D3A2:n, joka korvaajaksi se oli suunniteltu. Koneen kärkivälin lyhyys poisti tarpeen siipien taittamisesta lentotukialuksilla. Koneessa oli kolme sähkötoimista syöksyjarrua laskusiivekkeiden etuosassa ja laskutelineet kääntyivät eteenpäin siiven sisään. Sisäisessä pommikuilussa voitiin kuljettaa jopa 500 kilogramman pommia. Suunnitelman mukaan koneen moottorina piti olla lisenssillä valmistettu Daimler-Benz DB601A eli nestejäähdytteinen 12-sylinterinen Aichi Atsuta, mutta japanilaisvalmisteisten moottorien puuttuessa ensimmäinen prototyyppi varustettiin 960 hevosvoiman Daimler-Benz DB600G:llä.[3]
Ensimmäinen prototyyppi valmistui marraskuussa 1940. Sillä tehtiin ensilento joulukuussa Yokosukassa. Koneen suorituskyky ja lento-ominaisuudet ylittivät laivaston vaatimukset, joten koeajoja nopeutettiin 1941 neljän muun hieman toisistaan poikkeavan prototyypin valmistuttua. Kaikissa prototyypeissä oli sama DB600G-moottori ja omasuojana kaksi eteenpäin ampuvaa 7,7 millimetrin tyypin 97 konekivääriä, joita täydensi yksi taaksepäin ampuva liikuteltava 7,7 millimetrin tyypin 1 konekivääri. Radio-operaattori käytti takakonekivääriä. Lyhyillä toimintamatkoilla koneen taistelupaino voi olla 1 234 kilogrammaa, mihin sisältyi pommikuilun 500 kilogramman pommisekä kummassakin siipiripustimessa olevat 30 kg pommit. Syöksypommitus kokeissa havaittiin siipien tyvissä murtumia, jolloin todettiin koneen olevan sopimaton suunniteltuun tehtävään.[3]
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keväällä 1942 aloitettiin esisarja koneiden kokoaminen Aichin tehtaalla. Niihin asennettiin moottoriksi 1 200 hevosvoiman Aichi AE1A Atsuta 12. Koska valmistuneiden koneiden huippunopeus oli merkittävästi suurempi kuin Nakajima B5N2, joita käytettiin tiedustelukoneina. Toisaalta niiden toimintamatka oli hyvä päätettiin valmistuneita D4Y1 koneita käyttää tiedustelutehtäviin. Laivasto antoi tehtaalle määräyksen muuttaa koneet lentotukialuksille sijoitettaviksi tiedustelukoneiksi mallina D4Y1-C asentamalla niihin K-8-kamera rungontakaosaan. Saman aikaisesti kummankin tehtaan suunnittelijat yrittivät löytää ratkaisun siivissä havaittujen vikojen korjaamiseksi.[4]
Kaksi D4Y1-C tiedustelukonetta sijoitettiin lentotukialus Soryulle, joka osallistui Midwayn maihinnousuun. Soryu kuitenkin upposi jo operaation alkuvaiheessa eikä koneiden suorituskyvystä saatu kokemuksia. Heinäkuussa D4Y1-C määrättiin tuotantoon nimikkeellä Laivaston tyypin 2 tukialustiedustelukone malli 11. Maaliskuun 1943 loppuun mennessä niitä oli kuitenkin valmistunut vain 25 kappaletta esisarjan D4Y1 ja D4Y1-C koneita. Tiedustelukoneita sijoitettiin keväästä 1942 alkaen lentotukialuksille, missä tehtävissä ne olivat sodan loppuun saakka. Koneiden varustuksena oli kaksi 330 litran lisätankkia toimintamatkan lisäämiseksi. Miehistöjen mielestä koneiden suurin vika oli panssaroinnin puute ja moottoreiden monimutkaisuus.[4]
Maaliskuussa 1943 koneet viimein hyväksyttiin syöksypommittajiksi vahvistettujen siipien kannattimien ja paranneltujen syöksyjarrujen tultua käyttöön. Malli otettiin tuotantoon nimellä Suisei lentotukialuspommikone malli 11. Koska laivastolla oli tarve vanhentuneen Aichi D3A2 korvaavalle nopealle pommikoneelle saatiin tuotanto nopeasti käynnistettyä. Pääosa Aichin 589 D4Y1 ja D4Y1-C-koneesta, jotka valmistuivat huhtikuusta 1943 maaliskuuhun 1944, olivat syöksypommittajia. Kesäkuussa 1944 1., 2. ja 3. Koku Sentai oli varustettu uudella kalustolla, kun ne lähetettiin torjumaan liittoutuneiden etenemistä Mariaaneilla. Yhdeksällä lentotukialuksella oli yhteensä 141 D4Y1- ja 33 D4Y1-C-konetta. Hyökkäävät koneet kohtasivat torjuntahävittäjät jo paljon ennen kohteitaan, jolloin Mariaanien kalkkunajahdissa ammuttiin alas suuri määrä syöksypommittajia. Koneet eivät upottaneet yhtään liittoutuneiden alusta. Pieni osa koneista oli versiota D4Y1 KAI, jotka oli varustettu katapulttilaukaisua varten.[5]
Mariaanien taistelussa saaduista kokemuksista huolimatta seuraavaan versioon ei tullut panssarointia lentäjille eikä polttoainetankeille. Muutoksena oli vain uusi moottori, 1 400 hevosvoiman Aichi AE1P Atsuta 32. Uusi malli sai nimen Suisei lentotukialuspommikone tyyppiä 12 eli D4Y2 ja otettiin tuotantoon lokakuussa 1944. Mallissa D4Y2a taaksepäin ampuva 7,92 millimetrin konekivääri korvattiin 13 millimetrin tyypin 2 konekiväärillä. Katapulttikalustolla varustetut koneet saivat nimen Malli 22 (D4Y2 KAI) ja vastaavasti Malli 22A (D4Y2a). Lisäksi valmistettiin tiedusteluversioita kuten edellisestäkin mallista, Malli 12 (D4Y2-C) ja 12A (D4Y2-Ca). Uusi malli osallistui laivueissa Filippiinien taisteluihin, missä ne olivat helppoja saaliita liittoutuneiden hävittäjille.[6]
Mallissa käytettyjen nestejäähdytteisten Atsuta moottorien huolto-ongelmat rajoittivat koneiden käyttöä ja laivaston upseerit esittivät vaihtamista ilmajäähdytteiseen moottoriin. Vaikka suuremman leveyden vaativan ilmajäähdytteisen tähtimoottorin sijoittaminen mallin kapeahkoon etuosaan tiedettiin olevan haastavaa, Aichin suunnitteluosasto esitti 14-sylinterisen 1 560 hevosvoiman Mitsubishi MK8P asentamista D2Y2:n vakiorunkoon. Asentaminen nosti lopulta vain vähän ilmanvastusta. Uudella moottorilla varustetulla koneella aloitettiin koelennot toukokuussa 1944 ja kokeellinen kone nimettiin D4Y3:ksi, mikä osoitti koneen suorituskyvyn olevan suurin piirtein sama kuin D4Y2:lla. Ainoa merkittävä haitta uudesta moottorista oli lentäjän näkökentän pieneneminen laskeuduttaessa lentotukialukselle ja kentällä liikuttaessa.[7]
Koska uusi moottori oli merkittävästi toimintavarmempi kuin aiempi niin laivaston esikunta antoi luvan aloittaa tuotannon nimellä Suisei lentotukialus pommikone malli 33 (D4Y3) ja malli 33A (D4Y3a), jossa oli taka-ampujalla 13 millimetrin tyypin 2 konekivääri. Myöhemmin tuotannossa olleet koneet varustettiin rungon alle sijoitetuilla kolmella kiinteää polttoainetta käyttävällä RATOG-yksiköllä, joilla parannettiin lentoonlähtökykyä täydessä kuormassa pienillä lentotukialuksilla toimittaessa. Koneesta ei tehty erillistä tiedusteluversiota, koska paremmin tehtävään soveltuva Nakajima C6N1 oli saatu käyttöön.[7]
Loppuvuodesta 1944 suunniteltu D4Y4 oli yksipaikkainen itsemurhaversio, jossa ei ollut radio-operaattori/taka-ampujaa. Kone oli periaatteessa yksipaikkainen Mitsubishi Kinseillä varustettu D4Y3, jossa oli 800 kilogramman pommi osittain rungon sisään sijoitettuna ja kolme RATOG-yksikköä. RATOG-yksiköt mahdollistivat joko nousun lyhyeltä kiitotieltä tai kiihdytyksen loppusyöksyssä maaliin. Mallia rakennettiin 1945 kaikkiaan 296 kappaletta nimellä Suisei erityisrynnäkköpommikone malli 43.[8]
Dai-Juichi Kaigun Kokusho (11. laivaston lentovarikko) Hirossa valmisti huhtikuusta 1944 sodan loppuun 215 kappaletta 215 D4Y1, D4Y2 ja D4Y3 koneita. Se myös vastasi pienen määrän D4Y2 koneita muutostöistä yöhävittäjiksi, joista poistettiin pommien ripustimet, taakse ampuva konekivääri, lentotukialus toiminnan vaatimat järjestelmät ja pommikuilu peitettiin. Koneisiin asennettiin kiinteästi 20 millimetrin tyypin 2 tykki runkoon suunnattuna 30 asteen kulmassa ylös ja eteen. Osaan koneista asennettiin myös siipiin ripustimet rakettien laukaisemiseksi. Malli sai nimen Suisei-E yöhävittäjä (D4Y2-S). Koneilla saavutettiin Keski-Japaniin sijoitettuna pieniä menestyksiä torjuttaessa matalalla lentäviä B-29 pommikoneita. AI-tutkan puuttuminen ja hidas nousunopeus tekivät koneesta kuitenkin todellisuudessa huonon yöhävittäjän.[9]
Japanin antautuessa oli vielä yksi versio. Siinä oli miehistölle ja polttoainetankeille lisätty panssaroinnin tarjoma suoja. Mallin moottorina oli ilmajäähdytteinen 1 825 hevosvoiman 18-sylinterinen Nakajima NK9C Homare 12. Kone oli tarkoitus saada tuotantoon vuoden 1945 loppupuoliskolla nimellä Suisei lentotukialus pommikone malli 54 (D4Y5).[10]
Keisarillisen Japanin laivastossa konemallin viimeinen lento oli, kun amiraali Ugaki johti 15. elokuuta 1945 11 koneen osaston kamikaze-hyökkäykseen Okinawan edustalla olevaa Yhdysvaltain laivastoa vastaan.[10]
Yhteensä D4Y-koneita valmistettiin 2 038 kappaletta. Dai Ichi Kaikun Koku Gijitsusho Yokosukassa valmisti viisi prototyyppiä nimellä 13-Shi. Pääosa koneista valmistettiin Aichi Kōkūkin tehtaalla, jossa valmistui 600 D4Y1 keväästä 1942 huhtikuuhun 1944, 326 D4Y2 huhtikuusta elokuuhun 1944, 536 D4Y3 toukokuusta 1944 helmikuuhun 1945 ja 296 D4Y4 konetta helmikuusta elokuuhun 1945. Lisäksi Hirossa ollut Dai-Juichi Kaigun Kokusho valmisti huhtikuusta 1944 heinäkuuhun 1945 vielä 215 kappaletta D4Y1, D4Y2 ja D4Y3 koneita.[11]
Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| D4Y1 Malli 11 | D4Y2 Malli 12 | D4Y3 Malli 33 | D4Y4 Malli 43 | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mitat | ||||||
| kärkiväli | 11,5 m | 11,5 m | 11,5 m | 11,5 m | ||
| pituus | 10,22 m | 10,22 m | 10,22 m | 10,22 m | ||
| korkeus | 3,675 m | 3,74 m | 3,74 m | 3,74 m | ||
| siipipinta-ala | 21,6 | 23,6 | 23,6 | 23,6 | ||
| Painot | ||||||
| tyhjä | 2440 kg | 2635 kg | 2501 kg | 2635 kg | ||
| lento | 3650 kg | 3835 kg | 3754 kg | 4542 kg | ||
| max | 4250 kg | 4623 kg | 4657 kg | 4746 kg | ||
| siipikuorma | 154,7 | 162,5 | 159,1 | 192,5 | ||
| suorituskyky | ||||||
| huippunopeus | 298 solmua 4750 m |
313 solmua 5250 m |
510 solmua 6050 m |
304 solmua 5900 m | ||
| lentonopeus | 230 solmua 3000 m |
230 solmua 2000 m |
180 solmua 3000 m |
200 solmua 3000 m | ||
| nousukyky | 5 min 14 s 3000 m |
4 min 36 s 3000 m |
4 min 25 s 3000 m |
9 min 22 s 5000 m | ||
| lentokorkeus | 9900 m | 10700 m | 10500 m | 8450 m | ||
| toimintasäde (merimaili) | 850 | 790 | 820 | 890 | ||
| max toimintamatka | 2100 | 1945 | 1560 | 1400 | ||
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- René J. Francillon: Japanese Aircraft of the Pacific War. Lontoo, UK: Putnam & Company, 1979. ISBN 0-370-30251-6. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Yokosuka D4Y Suisei (Comet) CombinedFleet.com. Viitattu 15.8.2015. (englanniksi)
- ↑ Francillon 1979 s. 454-455
- ↑ a b Francillon 1979 s. 455
- ↑ a b Francillon 1979 s. 456
- ↑ Francillon 1979 s. 456-457
- ↑ Francillon 1979 s. 457
- ↑ a b Francillon 1979 s. 458-459
- ↑ Francillon 1979 s. 459
- ↑ Francillon 1979 s. 459-460
- ↑ a b Francillon 1979 s. 460
- ↑ a b Francillon 1979 s. 461
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yokosuka D4Y Wikimedia Commonsissa
- Chambers, Mark: Yokosuka D4Y 'Judy' Units. Combat Aircraft #140. Osprey Publishing, 2021. ISBN 978-1-4728-4505-7. (englanniksi)
- http://www.world-war-2-planes.com/Yokosuka-D4Y-Suisei.html
- https://aeropedia.com.au/content/yokosuka-d4y-susei-judy/